Lehtikuva/ Mandel Ngan

”Finanssiala huolehtii edelleen vain omista bonuksistaan.”

Finanssikriisin alkamisesta on kuusi vuotta, mutta pankeissa mikään ei ole muuttunut, sanoi Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n pääjohtaja Christine Lagarde tiistaina Lontoossa.

Lagarde puhui kapitalismia käsittelevässä konferenssissa.

Hän sanoi, että pankkiirien eettiset rikkomukset ja kasvava eriarvoisuus uhkaavat kasvua, demokratiaa ja ihmisoikeuksia.

Pankit vastustavat edelleen reformeja ja ovat liikaa keskittyneitä riskien ottamiseen turvatakseen omat bonuksensa yleisön luottamuksen kustannuksella.

Edelleen liian suuria kaatumaan

– Käyttäytyminen finanssialalla ei ole muuttunut riittävästi. Vaikka joitakin muutoksia on tapahtunut, ne eivät mene riittävän syvälle. Edelleen finanssiala palkitsee nopeista voitoista vakauden kustannuksella, tämän päivän bonuksista huomisen luottamuksen kustannuksella.

ILMOITUS

Lagarden mukaan edelleen on ratkaisematta muun muassa se, että maailman johtavat finanssilaitokset ovat ”liian suuria kaatumaan”. Kansainväliset yritykset uudistaa finanssisektoria edistyvät liian hitaasti ja maali on edelleen liian kaukana.

Pikettyn jalanjäljissä

Keskustelua kapitalismista on viime viikkoina vauhdittanut Thomas Pikettyn kirja Capital in the Twenty-First Century (Pääoma 21. vuosisadalla). Lagarde myötäili sen sanomaa pitämällä yhtenä aikakautemme johtavana talousteemana eriarvoisuuden kasvua ja sen aiheuttamaa varjoa koko maailmantaloudelle.

Hän tehosti sanomaansa lainaamalla avustusjärjestö Oxfamin viime talvena julkaisemaa raporttia, jonka mukaan 85 maailman rikkaimmalla ihmisellä on yhtä paljon varallisuutta kuin maailman väestön köyhemmällä puolikkaalla.

Vastauksena ongelmaan tarvitaan Lagarden mukaan lisää progressiivisia veroja ja omaisuusveroja.

Hän yhdisti sosiaalisen ja ekologisen vastuun:

– Meillä on pitkä tie edessämme alentaaksemme hiilijalanjälkeämme, mutta vielä pitempi alentaaksemme finanssijalanjälkeämme. Ne askeleet on kuitenkin otettava.