Minna Kallinen

Agit Propin Pekka Aarnio aloitti folkilla, laulaa yhä poliittista musiikkia, tuotti rokkia ja päätti uransa levybisneksessä Kerkko Koskinen Kollektiivin kanssa.

Pekka Aarnio on kutsunut tekemään haastattelua kotiinsa Helsingin Jollakseen. Agit Prop -kvartetista sekä Love- ja Johanna -levy-yhtiöiden pitkäaikaisena tuotantopäällikkönä tunnettu Aarnio asuu appiukkovainaansa sotien jälkeen rakennuttamassa omakotitalossa. Viime vuosikymmeninä näille luonnonkauniille rannoille on noussut lähinnä raharikkaiden palatseja, ja Aarnio hymähtääkin, ettei hänellä enää olisi asiaa muuttaa tänne.

Musiikkibisneksestä Aarnio on vähitellen jättäytynyt eläkkeelle, mutta 2000-luvulla elvytetty Agit Prop jatkaa, tai ei ainakaan ole tehnyt päätöksiä lopettamisesta. Tänään on taas konsertti Kulttuuritalolla. Ohjelmistossa on muutama uusikin laulu, kuten Kerkko Koskisen Aulikki Oksasen tekstiin säveltämä Korintin ruusut, allegoria Kreikan nykytilalle.

– Siellä on meneillään ihmiskoe, Aarnio määrittelee.

– Lääkäri lääkitsee siihen pisteeseen, jossa potilas kuolee.

Folkin pioneeri

Ennen Agit Propia kvartetin miesäänet, Aarnio ja Martti Launis, vaikuttivat Guldkurkorna-yhtyeessä. Se oli 1960-luvun puolivälin folkbuumin pioneereja, joten Aarniolla alkaa tulla 50 vuotta täyteen kotimaisen kevyen musiikin keskiössä.

ILMOITUS

Toimintaa leimasi nuoruuden uhma, hybriskin. Guldkurkornan osalta se kulminoitui ryhmän viimeiseen ja epäonnistuneeseen keikkaan Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla kesällä 1970. Vasemmistolaiset taistelulaulut saivat pohjalaisyleisöltä jäätävän vastaanoton.

– Oli siinä vähän diivailua, haettiin verta nenästä. Tiedettiin, ettei yleisö odottanut sellaista. Jos keikkaa olisi mainostettu Agit Propin nimellä, sinne oltaisiin tultu katsomaan kommareita kuin eläintarhaan.

Perinne jatkuu räpissä

Agit Prop oli tosiaan tuolloin jo olemassa SKDL:n vaalitilaisuuksien ohjelmanumerona. Syksyllä 1970 se kiteytyi kvartetiksi, kun seuraavan kesän Berliinin laulujuhlille tarvittiin esiintyjä. Aarnio ja Launis saivat rinnalleen folk-aikojen tuttavansa Sinikka Sokan ja Kiti Neuvosen, jonka sitten korvasi ensin Anu Saari ja sitten Monna Kamu. Syntyi tuttu ominaissaundi, jota Aarnio luonnehtii yhdistelmäksi raakaa ja siloiteltua.

– Arkaainen folk-ilmaisu ja sivistynyt teatteri- tai chansonilmaisu. Riippuu vähän biisistä, kummalle puolelle se kallistuu. Jos ajattelee ihan mun ja Launiksen äänenvärejä, niin teknisestihän niitä käytetään päin helvettiä, ja rääkymisenähän sitä pidettiin.

Agit Propilla oli kuitenkin käytössään sukupolvensa parhaiden säveltäjien ja runoilijoiden taidot, ja kuohuva aika tarjosi sekin edellytykset luoda muutamassa vuodessa tuotanto, jota lauletaan vasemmistoyhteyksissä tänäkin päivänä. Aarnio näkee ajanjakson “anomaliana” ja toteaa, että vastaavia kultakausia työväenlaulun historiassa ovat lähinnä vuodet 1905-06 suurlakkoineen sekä tietysti vuosien 1917-18 tienoo.

Ajatukset työväenlaulun syklisestä historiasta ja sen mahdollisesta nykyisestä alennustilasta jäävät selvästi vaivaamaan Aarniota, sillä myöhemmin hän soittaa ja haluaa ottaa esiin Reijo Frankin. Hänen oma sukupolvensa löysi Frankin nuoruudessaan, mutta 2010-luvulla Aarnioon otti yhteyttä Paleface, joka intoili Frankista ja pyysi tämän puhelinnumeroa. Perinne kehittyy, mutta jatkuu, paljolti juuri suomiräpin saralla.

Vappuaattona ilmestyneessä Kansan Uutisten Viikkolehdessä Pekka Aarnio kertoo lisää työstään muun muassa suomalaisen rokin levytuottajana. Lue koko juttu näköislehdestä.