Lehtikuva/ Pekka Sakki

Mielestäni nykyinen vapaarahoitteisten vuokra-asuntojen vuokrataso on muuttunut koronkiskonnan kaltaiseksi ”laillistetuksi ryöstöksi”, jossa rahastetaan sekä heikompiosaisia että yhteiskuntaa.

Adam Smith toi esille jo vuonna 1776, että puuttuminen koronkiskontaan paransi Britanniassa talouden kasvua ja loi paremmat edellytykset yhteiskunnan kehittymiselle. Koronkiskonnan raja oli tuolloin viisi prosenttia, jonka ylittäminen katsottiin rangaistavaksi teoksi.

Vuokratilastojen mukaan kohtuullisuuden ylittäminen on koko maassa säännönmukaista ja pääkaupunkiseudulla aivan törkeää, jossa esimerkiksi yksiöiden vuokratasot ovat lähes 50 prosenttia korkeammat kuin mitä kohtuullinen asuminen saisi maksaa.

Herää epämiellyttävä kysymys, miksi poliittiset päättäjämme ovat voineet hyväksyä vapaarahoitteisten vuokra-asuntojen vuokrauksen muuttumisen koronkiskonnan tunnusmerkistön täyttäväksi ryöstöksi kansakuntamme heikompiosaisilta. Vuosittain yli miljardin euron suuruinen omaisuuserä verovaroista on asumistuen muodossa siirtynyt rikkaimmalle väestönosalle.

Tähän rikkaimmille jaettavaan miljarditukeen meillä ei ole varaa, eikä sitä voida hyväksyä muutoinkaan. Vapaarahoitteisten vuokrien tulee laskea ARA:n ehtojen tasolle, jos ei muutoin niin lainsäädännön ja rikosprosessoinnin keinoin. Uhkaksi soveltuisi muualla käytetty menettely, jossa rangaistuksen lisäksi sekä hyöty että rikoksentekovälineet tuomitaan valtiolle.

Kiskonnalta kuluttajaa suojaava menettely tulisi laajentaa koskemaan kaikkia yksityishenkilöiden kanssa tehtäviä sopimuksia ja luottoja. Vuokrien alentaminen sekä korkokatto parantavat eniten yhteiskuntamme heikommassa asemassa olevien yli miljoonan ihmisen selviytymistä arjessa. Kiskonnan poistaminen toisi markkinoiden kaipaamaa lisäkysyntää sekä satojen miljoonien säästöjä valtiontalouteen.

Kun tiedetään että kaikesta maapallon varallisuudesta yli puolet omistaa pieni talouden eliitti, tulisi puolueiden sekä poliittisen eliitin erivärisistä tai ahtaista aateikkunoista huolimatta muistaa että köyhimmästä kansanosasta huolehtiminen osoittaa kansakunnan sivistyksen tason.