”SDP päätöksillään suorastaan työntää minut pois luotaan”, kirjoittaa viime eduskuntavaaleissa yli tuhat ääntä saanut Marko Haakana.

Joensuulainen kaupunginvaltuutettu Marko Haakana eroaa kehysriihen päätösten takia SDP:stä ja liittyy vasemmistoliittoon.

”Katson, että SDP päätöksillään suorastaan työntää minut pois luotaan. En siis loikkaa mihinkään. Harkitulla vasemmalle kaartavalla askelkuviolla toimin jatkossa Vasemmistoliitossa, mikäli minut mukaan huolivat”, Haakana kertoi Facebook-päivityksessään torstaina.

Hän perusteli asiaa sillä, ettei hyväksy seuraavia kehysriihen päätöksiä jotka heikentävät pienituloisten ja/tai lapsiperheiden asemaa:

”Lapsilisien, perusopetuksen valtionrahoituksen ja ansiosidonnaisen työttömyysturvan leikkaukset, asuntolainan korkovähennysoikeuden vähentäminen, työmatkakustannusten omavastuuosuuden nostaminen, lääkekorvausten vuosittainen omavastuu 18 vuotta täyttäneille ja sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksujen nostaminen (ovat Suomessa eurooppalaisittain jo ennestään korkealla tasolla, lisäävät terveys- ja sosiaalieroja).”

SDP itsetutkiskeluun

Haakana oli viime eduskuntavaaleissa ehdolla SDP:n listoilta ja Pohjois-Karjalassa 1 060 ääntä. Hän kirjoittaa olleensa omalta osaltaan ”lupaamassa ihmisille toisenlaista tulevaisuutta kuin nyt, ja pieneltä osaltani auttamassa puoluetta nykyiseen valta-asemaan”.

”Särö suhteissa johtuu nimenomaan puolueen hallitusvastuussa omaksumasta linjasta. Oma entinen puolueosastoni, Joensuun Työväenyhdistys, on osannut periaatteensa pitää”, Haakana jatkaa ja sanoo henkilökohtaisella päätöksellään haluavansa ravistella SDP:tä tiukkaan itsetutkiskeluun.

Marko Haakana jatkaa kaupunginvaltuutettuna, mutta hakee eroa muista luottamustehtävistään.