Kun Lieksa on näköjään julistettu rasistisen perussuomalaisuuden inkarnaatioksi, kaupungin tilanne alkoi kiinnostaa. Vaikkei ylimaterialistiseen selittämiseen ole aihetta (köyhyys ei suoraan aiheuta rasismia), Lieksa selvästi kärsii ilmapiiriä myrkyttävästä työttömyydestä. Miksi?

Suomen työelämän kaksi suurta viimeaikaista muutosta on noteerattu hyvin. Nämä ovat työttömyyden vakiintuminen korkeaksi ja prekarisaatio. Molemmat ilmiöt syntyivät näennäisen tilapäisesti 1990-luvun alussa ja betonoitiin pian osaksi vakiintunutta yhteiskuntajärjestystä.

Samaan aikaan ja osana samoja prosesseja tapahtunut kolmas merkittävä työn muutos on jäänyt vähemmälle huomiolle. Tarkoitan valtion työpaikkojen suurta muuttoa keskuskaupunkeihin.

Vähemmän huomion syynä lienee tapa puhua ”syrjäseuduista” yhtenä kategoriana. Kuitenkin maakuntakeskukset pärjäävät ihan hyvin. Aidolla maaseudulla väki on jo taas todella vähissä. Näiden välissä elää noin puoli miljoonaa pikkukaupunkilaista. Pikkukaupungeille on yhteistä historiallinen jatkuvuus kaupunkeina ja pääsääntöisesti taantuva taloudellinen asema.

Pikkukaupunkien kehnoja tulevaisuuden näkymiä selitetään usein teollisten työpaikkojen vähenemisellä. Suurten tehtaiden lakkautuksista toden totta seuraa piikkimäinen työttömyys ja monta mainintaa iltauutisissa.

ILMOITUS

Tilastot silti kertovat eri tarinaa. Otetaan havainnollisena esimerkkinä Lieksan työllisyyslukemat 20 vuoden takaa ja tältä päivältä. Väen vähenemisestä huolimatta yksityisen sektorin palkansaajien määrä on kasvanut. Sen sijaan valtion työpaikkoja oli Lieksassa 20 vuotta sitten lähemmäs 1 300, nyt jäljellä on 350.

Valtion työpaikkojen sijainnilla on myös kerrannaisvaikutuksensa. Valtion sijoittuminen ei ainoastaan levitä vaurautta, vaan myös vetää yritystoimintaa liepeilleen. Lieksan ja vastaavien kaupunkien tilanne on täysin poliittinen valinta.

Lukujen valossa tarina on samanlainen lähes kaikissa Suomen pikkukaupungeissa. Valtion vetäytymisen efekti kerrannaisvaikutuksineen on riittänyt tulevaisuuden näkymien himmenemiseen.

Kaupungeista ei sammuteta valoja. Aavekaupunkeja syntyy vain sotien ja äärimmäisten ympäristönmuutosten seurauksena. Tunnelmaltaan lannistuneita ja demografisesti vinksahtaneita kaupunkeja sen sijaan on liiankin kanssa. Myös tulevaisuudessa Lieksassa eletään, unelmoidaan, turhaudutaan – ja myös äänestetään.

Kenelläkään ei silti tunnu olevan selvää ideaa Suomen pikkukaupunkien kunniallisesta tulevaisuudesta. Välillä lähes tuntuu, kuin ne haluttaisiin pitää nykyisissä ongelmissaan: dynaamisen tietoyhteiskunnan tarinan varoittavina kääntöpuolina.

Pikkukaupunkien työttömät ovat 1990-luvulla syntyneen kilpailukyky-Suomen uloslyötyjä siinä missä prekaaritkin. On aika lohdutonta, jos rasistiset ideologiat ovat selvin nouseva poliittisen voimaantumisen kanava näille uloslyödyille.

Kirjoittaja on Vasemmistofoorumin toiminnanjohtaja