Minna Canth on kaikkea muuta kuin pölyyntynyt klassikko, osoittavat sekä uusi elämäkerta että Canthista käytävä keskustelu.

Suomalaisen kirjallisuuden seuran juhlasali Helsingin Kruunuhaassa on täynnä. Juhlaseminaarin päähenkilö on maannut haudassa jo toistasataa vuotta, mutta hänen perintönsä on elävä ja mielipiteitä herättävä.

Tuoreen Minna Canth -elämäkerran Herkkä, hellä, hehkuvainen (Otava 2014) kirjoittaja Minna Maijala korostaa Canthin kirjallista lahjakkuutta.

Canthin tuotantoon on liittynyt yhteiskunnallisen lukutavan perinne, sitä on tarkasteltu lähinnä aiheidensa kautta. Tämä lähestymistapa kuitenkin sivuuttaa Canthin muodon taitajana.

– Canthille kirjoittaminen oli paljon muutakin kuin yhteiskunnallisten kysymysten esille nostamista, Maijala sanoo.

– Kunnianhimoinen kirjailija rakensi teoksensa tietoisena eurooppalaisista kirjallisuuden ihanteista ja lajikonventioista. Näytelmien suhteen hän oli erittäin kiinnostunut näyttämölle kirjoittamisen tekniikoista.

ILMOITUS

Canth on nostettu naisasialiikkeen esitaistelijana ikoniksi. Maijala tuo ”taistelevan Minnan” kuvan rinnalle uteliaan keskustelijan ja yksityiselämässään haavoittuvan Minnan.

Canth ja Tšehov

Näytelmäkirjailija ja ohjaaja Laura Ruohonen rinnastaa kiinnostavalla tavalla Canthin ja Anton Tšehovin, joiden poluista näytelmäkirjailijoiksi hän löytää paljon yhteistä.

Ruohonen kuvailee Canthia ja Tšehovia karismaattisiksi hahmoiksi ja kirjeiden kirjoittamisen mestareiksi; itsenäisiksi taiteilijoiksi, jotka kuitenkin olivat elävässä vuorovaikutuksessa maailmankirjallisuuden kanssa.

Molempien kosketus teatteriin syntyi heitä innostavien esitysten, ei kirjallisuuden kautta.

Ruohonen muistuttaa näytelmän olevan poikkeuksellinen kirjallisuudenlaji. Tekstiä ei ole tarkoitettu vain luettavaksi, vaan ääneen puhuttavaksi. Kuitenkin se olisi osattava kirjoittaa niin, että se mitä ei sanota ääneen, on se, minkä yleisö kuulee.

– Canth sanoi sen, minkä halusi, enimmäkseen ääneen, mutta mielestäni hänenkin suurimmat onnistumisen hetkensä näytelmäkirjailijana ovat ne, jolloin ääneen sanomaton muuttuu näyttämöllä lihaksi.

Canth innosti opettelemaan suomen

Minna Canth 170 vuotta -seminaarin innostuneimman ja liikuttavimman puheenvuoron pitää belgialainen Anne Cornette – suomeksi!

Cornette todistaa, millainen voi parhaimmillaan olla taiteen voima. Se saa opiskelemaan lähes mahdottoman kielen, matkustamaan kylmään maahan antikvariaatteja penkomaan ja kyyneleet valumaan.

Ranskaa äidinkielenään puhuva matematiikanopettaja on monen mutkan kautta ja rakkaudesta Canthin näytelmiin päätynyt kääntämään tämän novelleja ja näytelmiä ranskaksi.

– Ajattelin, että minusta on löydyttävä samanlaista rohkeutta kuin Minna Canthista, Anne Cornette sanoo.

Cornetten lukemat (ja kääntämät) katkelmat esimerkiksi Le Monde -lehden Canth -arvioista osoittavat, että tyylilajien, vivahteiden ja klassikkojen tunnistamisessa on Ranskassa totisesti pidemmät perinteet kuin meillä.

Se, mitä osin vasta yli sadan vuoden luennan jälkeen aletaan Canthin teksteistä Suomessa löytää, on ranskalaiskriitikoille pässinlihaa kertalukemalla.

Minna Canth kirjoitti Kuopiosta ja Jyväskylästä käsin itsensä osaksi eurooppalaista naturalismia ja maustoi sitä melodramaattisilla sävyillä. Canthin syvä lukeneisuus, kielitaito ja loputon kiinnostus uusia aatteita kohtaan tekevät hänestä maailman mittakaavassakin ainutlaatuisen hahmon.