Kaveruksista voi tulla elinikäiset ystävät
Helsinkiläinen Eeli sai Pienperheyhdistyksen kautta mieskaverin seitsemän vuotta sitten. Antti-Pekka eli AP on siitä lähtien ollut osa Eelin arkea.
Eelin äiti on ollut pojan syntymästä saakka yksinhuoltaja. Arkena hänen aikansa menee kiireiseen työhön ja normaalien arkirutiinien pyörittämiseen. Äidin toiveena oli, että Eeli saisi aikuisen kaverin, jolla on aikaa ja valmiuksia viettää aikaa Eelin kanssa.
– Olen AP:n ansiosta saanut omaa aikaa ja Eeli on saanut yhden turvallisen aikuissuhteen lisää, Eelin äiti kertoo.
– On hienoa, että AP jaksaa ottaa selvää Eeliä kiinnostavista asioista, vaikkapa venttiilin toiminnasta.
Aluksi AP tapasi Eelin kerran viikossa, yhdestä neljään tuntia kerrallaan. Sittemmin tapaamiset ovat voineet venyä pidemmiksikin.
– On käyty elokuvissa, uitu, pelattu, mökkeilty, AP luettelee.
Myös Eelin koira Java pääsee ulkoilemaan kaverusten kanssa, muutenkin kuin kauppareissuille.
Kavereiden suosiossa
Vaikka AP tulee tapaamaan nimenomaan Eeliä, hän saattaa päätyä kuljettamaan myös Eelin kavereita uimahalliin.
– Joskus olen lukenut sohvalla, kun Eeli on pelannut pleikkaa kavereidensa kanssa. Minun tehtäväni on olla läsnä, ei leikittäjä.
Eelin äidin mukaan AP on myös Eelin kavereiden suosiossa.
Mieskaveri on myös keskustelukumppani ja kuuntelija.
– Olemme keskustelleet monista asioista, myös kuolemasta, AP kertoo.
Mieskaveruus on yhteistyötä aikuisten kesken. Yhteisistä linjoista on sovittava ja mieskaverin on hyvä noudattaa perheen sääntöjä.
Eelin äiti ei sanojensa mukaan ole kokenut tarvetta asettaa tiukkoja rajoja, vaan on antanut AP:lle ja pojalleen oman tavan ja oman rauhan viettää yhteistä aikaa.
– AP:n ei tarvitse raportoida minulle hänen ja Eelin yhteisiä tekemisiä. Luotan häneen täysin.
Molemmat oppivat
Seitsemän vuoden aikana kaverukset ovat oppineet toisiltaan paljon, kuten molemminpuolista kunnioitusta ja arvostusta.
– Ollaan keskusteltu siitä, että kaikenlaisia ihmisiä tarvitaan ja erilaiset luonteet voivat täydentää toisiaan, AP toteaa.
AP kuvaa itseään hitaaksi, kun taas Eeli on nopea. Eeli on musikaalinen, mutta AP ei itsessään tunnista sellaista lahjakkuutta. Molempia yhdistää empaattisuus ja samanlainen huumorintaju. Myös liikuntaharrastukset yhdistävät.
– Tapaamisten pitää tuntua molemmista hyvältä. Se ei saa olla rasite kummallekaan, AP toteaa.
– Murrosiässä Eeli saattaa valita useammin kaverit kuin aikuiskaverin. Silti uskon, että AP pysyy Eelin elämässä vielä pitkään. Kaveruus säilyy, Eelin äiti toteaa.
Uranvaihto käynnissä
Antti-Pekka Tattari oli 47-vuotias, kun hän aloitti mieskaveritoiminnassa. Lähes 30 vuotta myyntipuolella työskennelleenä hän halusi elämäänsä syvyyttä vapaaehtoistoiminnan kautta.
Koska AP oli sinut itsensä kanssa ja elämä muutenkin kunnossa, hän koki itsensä valmiiksi helpottamaan muiden elämää.
– Minua itseäni ei aina kohdeltu lapsena hyvin. Siksi halusin ryhtyä aikuiskaveriksi, AP pohtii.
Tätä nykyä hän on jättänyt insinöörin työt ja suorittaa sosiaali- ja terveysalan perustutkintoa.
– Nämä päivät Eelin kanssa ovat korvaamattomia. Olen niistä kiitollinen.