Lehtikuva/ Alexander Khudoteply

Suurin syy venäläisten epäluottamukseen on historia, ja Venäjä lietsoo sitä parhaansa mukaan.

Ruotsin pääministeri Fredrik Reinfeldt totesi viime sunnuntaina, että ”on jossakin määrin ymmärrettävää, että Venäjä reagoi venäläisvähemmistön hätäännykseen… mutta ei näin tule toimia”.

Tästä nousi iso haloo.

Nykyään on tuomittava jo epäilyskin siitä, että Venäjän johtajien toiminnassa saattaisi olla jotain johdonmukaisuutta. Sitä saa selittää vain puhtaalla ja irrationaalisella pahuudella. Carl Bildt vastasi, että ”en usko, että venäläisvähemmistöllä on ollut kovin paljon huolia, jos olen ihan rehellinen”. Ilmeisesti Bildt tietää vähemmistön tuntemukset paremmin kuin vähemmistö itse.

Ukrainan venäläiset ja venäjänkieliset eivät ole vain tahdottomia marionetteja.

”Poliittiset” vangit

On useita syitä, miksi Ukrainan venäläiset ja venäjänkieliset (kaksi ryhmää, joita ei tule sekoittaa) ovat epäileväisiä. Vaikka Viktor Janukovytš oli loppuvaiheessa erittäin epäsuosittu myös Ukrainan venäjänkielisillä alueilla, tapa jolla hänet syrjäytettiin herätti epäluottamusta.

Ensi töikseen Ukrainan uudet vallanpitäjät vapauttivat 23 ”poliittista vankia”, heidän joukossaan oli yksi synagogaa vandalisoinut ja kahdeksan erilaisia tuhopolttoja ja pommi-iskuja suunnitellutta ja tehnyttä kansallismielistä aktivistia. Heti vallanvaihdoksen jälkeen mielenosoittajat tuhosivat venäjänkielisillä alueilla suositun kommunistipuolueen päämajan ja hyökkäsivät sen puheenjohtajan kotiin.

Lisäksi uudet vallanpitäjät kumosivat saman tien venäjänkielen virallisen aseman, joka sillä oli tietyillä alueilla. Maanantaina pääministeri Arseni Jatsenjuk kuitenkin ilmoitti, että virkaatekevä presidentti Oleksandr Turtšynov ei aio allekirjoittaa kielilakia.

ILMOITUS

Historian painolasti

Kansallisradikaalit näyttävät rauhoittuneen, eivätkä pahimmat uhkakuvat ole toteutuneet. Ukrainassa laajalti seuratun venäläisen median valheellisilla uutisilla on kuitenkin vaikutuksensa. Venäjän tiedotusvälineet ovat esimerkiksi toistuvasti väittäneet, että Ukrainassa murhataan suunnitelmallisesti Venäjän kansalaisia.

Suurin syy epäluottamukseen on kuitenkin historia. Maidanilla heiluivat 1940-luvulla toimineen Ukrainan kapinallisarmeijan UPA:n liput. Länsi-Ukrainassa järjestöä pidetään sekä natseja että Stalinia vastaan taistelleina sankareina, mutta Itä-Ukrainassa se muistetaan puolalaisiin kohdistuneesta kansanmurhasta ja ajanjaksosta jona se teki yhteistyötä Natsi-Saksan kanssa.

Venäjänkieliset eivät yksinkertaisesti luota poliittisiin toimijoihin, jotka pitävät itseään UPA:n aatteellisina perillisinä, riippumatta siitä, mitä he tekevät käytännössä.

Venäjän hallitus lietsoo epäluottamusta parhaansa mukaan omien geopoliittisten intressiensä vuoksi, mutta ei pidä luulla, että Ukrainan venäläiset ja venäjänkieliset olisivat vain tahdottomia ja manipuloituja marionetteja. Sopu Ukrainassa edellyttää heidän pelkojensa huomioimista, olivatpa ne aiheellisia tai eivät.