avoimet ovet/ Mikko Mäntyniemi

Minna Canthin teos osoitti 1800-luvun teräviä epäkohtia, jotka Avoimet Ovet istuttaa nyky-yhteiskunnan maaperään. Musiikin taso ilahduttaa.

Kirjailija Minna Canthin (1844–1897) syntymästä on 170 vuotta. Teatteri Avoimet Ovet osallistuu juhlamenoon tuomalla ohjelmistoon Canthin Työmiehen vaimon, aikoinaan yhteiskuntaa ja lakia muuttaneen klassikon. Ensiesitys oli vuonna 1885, ja takavuosikymmeninä näytelmä on kiertänyt tiuhaan ympäri maan.

Esityksen ohjaa ja sovittaa Heini Tola. Hän versioi näytelmän kuudelle näyttelijälle, joista eräillä on rinnakkaisrooleja. Tolan pyrkimys on kaksinainen: tarjota realistinen tragedia ja tulkita se uudelleen. Kyllä hän ne samalla kertaa saavuttaa – hahmottaa klassikon pilarit, mutta sirottelee näkökulmiin nykypäivän ajatusmaailmaa.

Canth rajasi nuoreen aviopariin, Johannaan ja Ristoon, ja Riston aiemmin jo pettämään Homsantuuhun, sekä muutamiin sivurooleihin. Polttopisteessä oli räikeä aviollinen epätasa-arvo, mies saattoi sikailla ja kohdella vaimoa kuin omaisuuttaan, vaimolla oli oikeus nöyrtyä osaansa. Taustalla velloi yhteiskunta ja talous lakeineen ja tapoineen – kaksinaismoraali, köyhälistön ankeat olot – mutta vain taustalla.

Hädänalaiset taistelevat keskenään.

Brechtiläisin keinoin

Tola kääntää yleistä huono-osaisuutta enemmän näkyviin. Se realisoituu eräin vahvoin kohtauksin, joita tuetaan faktatiedoin ja ovelin julistusspiikein, 60-lukulaisen poliittisen teatterin tehoja hakien. Canth itse ilmaantuu kommentoimaan, ja muita brechtiläiskeinoja välähtää tuon tuosta.

Klassikon juonta ei liene syytä toistaa. Kohtauksissa toistuvat suurmanipulaattori Riston (Paavo Kerosuo) pohjaton itsekkyys, Johannan (Hanna Seppä) yhä kirkkaampi epätoivo ja Homsantuun (Petriikka Pohjanheimo) loukatun raivo. Heidän keskinäissuhteissaan on kyse vallasta; kuka voi määrätä, kiristää tai maanitella miltäkin pohjalta, kuka on niskan päällä, alakynnessä?

ILMOITUS

Rahan (tai rahattomuuden) mahti estää myötäelävän rakkauden.

Painavia, jopa raskaita teemoja – ja silti esitys juoksee kevein askelin ja näyttämökeinoja varioiden. Väliin mennään kuin kabareessa, agitpropteatterissa tai stemmalaulajien konsertissa.

Näyttelijät onnistuvat

Näyttelijöille tarjoutuu näytönpaikkoja, jotka he toden totta hyödyntävät. Kerosuo piirtää Riston paskamaisuuden täyteläisesti, samoin kuin Miika Laakso hänen Toppo-kaverinsa sulavan siipeilyn. Yhdessä he ilmentävät elämänsisältöä, joka tiivistyy rahan raapimiseen millä tavalla tahansa, kuten varastamalla Johannan kallisarvoisen kankaan. Kun juomista ”Anniskelussa” pitää jatkaa, kaikki muu väistyköön.

Hanna Seppä luo Johannasta kiltin kunnon ihmisen, joka ei mieheltään pyydä sen kummempia kuin rakkautta ja elämänturvaa. Seppä näyttelee kuulaasti, ilman kikkailuja. Petriikka Pohjanheimo saa Homsantuuhun oikeuksiinsa tulisesti tarraavan asenteen, ja oikeastaan rooli nousee naispääosaksi. Hänen niin ikään esittämässään Leena-Kaisassa näemme kimpun kaikkien aikojen kristillis-moraalisia siveyskäskyjä.

Karoliina Kudjoi ottaa roolit keskittyneesti, eritoten kipakat teesinsä laukovana Minna C:nä. Jukka Pitkänen tulkitsee karheasti Yrjön, ainoan sympaattisen miehen, joka edes yrittää auttaa Johannaa muiden aiheuttamissa ongelmissa.

Kurimuksen lähteet eivät ehdy

Pulassahan he ovat kaikki, ja päällimmäiseksi ajatukseksi esityksestä piirtyykin – hädänalainen ihminen. Canthilaisen ajan jälkeen ovat kurimuksen lähteet ja syyt monta kertaa vaihtuneet, mutteivät ehtyneet. Itse hädän tuntomerkit eivät ole muuttuneet.

Nämä hädänalaiset taistelevat keskenään siitä, kuka on heikoimmassa kuka vähän paremmassa asemassa.

Ja lopuksi, sokerina pohjalla musiikki. Ei aivan heti juonnu mieleen vastaavaa musiikillista tasoa puhenäytelmässä. Kaikki laulavat, kaikki soittavat. Suvi Isotalon vapaasti hengittävät sävellykset tuovat saliin kirpeänhaikean tunnelman. Ja entä se stemmalaulanta?! Huh huh, että soi koreasti.

Aivan näyttämötaiteen timantiksi ei Työmiehen vaimo sittenkään puserru, varsinkaan jälkipuoleltaan. Joka tapauksessa Tola & Company on siirtänyt merkittävän Canth-klassikon nykyihmisten kokemuskenttään. Vaivattomalla otteella, aidolla teatteri-ilolla.

Työmiehen vaimo – kertomus eriarvoisuudesta. Teatteri Avoimet Ovet, ensi-ilta 18. 2. 2014.
Minna Canthin näytelmän sovitti ja ohjasi Heini Tola. Lavastus ja puvut Veera-Maija Murtola, musiikki Suvi Isotalo, valot Antti Kujala.
Rooleissa Paavo Kerosuo, Karoliina Kudjoi, Miika Laakso, Jukka Pitkänen, Petriikka Pohjanheimo ja Hanna Seppä.