In the Electric Mist (2009) on sähköiseen usvaan viittaavan nimensä mukainen rikosjännäri. Tommy Lee Jones esittää jämerään tyyliinsä monessa liemessä karaistunutta rikosetsivää. Miehen kuulustelumetodit ovat tarvittaessa virkamiehelle sopimattomia, eli tulosta syntyy.
Ensin löytyy silvottu ruumis, heti perään kuvioihin kurvaavat filmitähti (Peter Saarsgaard) ja tämän naisystävä (Kelly Macdonald) urheiluautollaan. Paljastuu väkivallanteko vuosikymmenten takaa, myöhemmin tulee uusia veritekoja.
James Lee Burken romaanin elokuvaversio pyörii tiukasti päähenkilön ympärillä: Jones on käytännössä mukana jokaisessa kohtauksessa.
Vivahteikkaita käänteitä riittää, pysähtynyttä hetkeä ei juuri ole. Ranskalainen ohjaaja Bertrand Tavernier suosii liikkuvaa kameraa. Tarinankulussa on mutkaton, viihdyttävä imu.
Itse rikosmysteeri ei ole kummoinen, mutta näyttelijätyöskentely ja roolitus pikkuosia myöten hyvä. John Goodman on rötöstelevä filmibisnesmies, Justina Machado topakka FBI-agentti ja Mary Steenburgen etsivän vaimo. Blues-tähti Buddy Guy soittaa kitaraa ja tarinoi.
Oman hohtonsa leffalle antaa hienosti kuvattu Louisianan paikallisväri.
In the Electric Mist. TV2 lauantaina klo 23.00