Ylen tekemän mielipidekyselyn (7.1.) ja sen johdattelevan kysymyksenasettelun mukaan yli puolet suomalaisista on sitä mieltä, että ”Suomen sosiaalituet johtavat siihen, että liian harva ottaa vastuun omasta pärjäämisestään”. Uudelleen lämmenneessä julkisessa sosiaaliturvakeskustelussa lääkkeeksi on entiseen tapaan esitetty sosiaaliturvan vastikkeellisuuden lisäämistä.

Näkemys ”ilmaisen” rahan passivoivasta vaikutuksesta kohdistuu lähes poikkeuksetta taloudellisesti heikoimmassa asemassa oleviin henkilöihin ja vastikkeellisuutta vaaditaan nimenomaan vähimmäissosiaaliturvaan. Julkituloissa ei yleensä kiinnitetä lainkaan huomiota sosiaaliturvan tasoon, eikä siihen mitä vastikkeettomaksi kutsuttujen etuuksien saaminen hakijoiltaan vaatii. Esitän näihin seikkoihin liittyen yksinkertaistetun esimerkkitapauksen.

Ajatellaan esimerkiksi työttömäksi jäävää ja Helsingissä yksin asuvaa henkilöä, joka ei kuulu ansiosidonnaisen työttömyysturvan piiriin. Ensin hänen täytyy asioida työ- ja elinkeinopalvelutoimistossa, jossa hänen tulee tehdä selonteko tilanteestaan ja työttömyysturvaa hän saa noin 700 euroa kuukaudessa.

Työttömän on asioitava usean eri viranomaisen kanssa.

Myönnetty työttömyysturva ei kuitenkaan riitä elämiseen, korkean vuokratason tähden, vaan henkilön on haettava myös asumistukea Kelasta, jonne pitää vastaavasti selvittää kaikki asumista- ja tuloja koskevat tiedot. Asuessaan 25 neliön yksiössä, jossa vuokra on 650 euroa, hän saa lisäksi asumistukea 300 euroa.

Työttömämme tulot ovat siis nyt noin 1 000 euroa kuukaudessa, josta vuokran jälkeen jää elämiseen 350 euroa. Huolimatta kahdesta eri sosiaaliturvaetuudesta hän ei kuitenkaan tule taloudellisesti kohtuullisessa määrin toimeen ja siten onkin oikeutettu vielä toimeentulotukeen.

ILMOITUS

Toimeentulotukea saadakseen henkilön on selvitettävä sosiaalitoimistolle kaikki tulojaan ja menojaan sekä varallisuuttaan (oikeammin varattomuuttaan) koskevat tiedot. Tätä viimesijaista sosiaaliturvaa esimerkkihenkilömme saisi vielä noin 130 euroa.

Kaiken kaikkiaan kuukausitulot olisivat nyt 1 130 euroa, josta vuokran jälkeen jää käytettäväksi 480 euroa. Tästä summasta on siis maksettava kaikki päivittäismenot, kuten ruoka, bussilippu ja vaatteet sekä muut arkiset kulut.

Työttömyysturvaa ja toimeentulotukea haetaan kuukausittain. Työttömän on asioitava usean eri viranomaisen kanssa ja selvitettävä heille elämäänsä ja varattomuuttaan toistuvasti, mitä moni ihminen pitäisi jo itsessään hyvin nöyryyttävänä. Lisäksi jos työtön kieltäytyy työvoimapoliittisista aktivointitoimenpiteistä, voidaan hänen toimeentulotukeaan alentaa entisestään jopa 40 prosenttia, jolloin henkilön käytettävissä olevat kuukausitulot olisivat 288 euroa.

On luultavaa, ettei suuri osa suomalaisista – saati hyvätuloisista – kykenisi tulemaan toimeen mainitulla rahasummalla. Kuitenkin sosiaaliturvakeskustelussa velloo käsitys sosiaaliturvalla elävien helposta elämästä. Lisäksi työttömyysturva ja etenkin toimeentulotuki eivät ole ehdottomia, vaan niihin sisältyy erilaisia keppikeinoja henkilön pakottamiseksi työhön tai aktivointitoimenpiteeseen.

On hyvin vaikea uskoa, että tämä niin sanottu vähäinen ”ilmainen” raha itsessään passivoisi työtöntä olemaan pyrkimättä säädyllisempään toimeentuloon. Päinvastoin, on hyvin mahdollista, että sosiaaliturvan hakemiseen ja saamiseen liittyvä jatkuva byrokratia sekä etuuksien ehtoihin sisältyvät henkilön kyvyttömyyttä alleviivaavat mekanismit voivat lannistaa ja passivoida työttömän, takaisin jaloilleen pyrkivän aktiivisen ihmisen.