Lehtikuva/ Adem Altan

Azerbaidžanin vaaleista tehdyt yltiömyönteiset arviot kyseenalaistavat koko vaalitarkkailujärjestelmän toimivuuden, sanoo tutkija Anaïs Marin.

Tutkija Anaïs Marin toteaa Ulkopoliittisen instituutin (FIIA) julkaisemassa artikkelissa, että Azerbaidžanin presidentinvaaleja tarkkailleet Etyjin ihmisoikeustoimiston vaalitarkkailijat tulivat hyvin toisenlaisiin johtopäätöksiin kuin europarlamentin ja Euroopan neuvoston tarkkailijat.

Näkemyserot pakottavat Marinin mielestä kysymään, kuinka mielekäs väline vaalitarkkailu ylipäätään on demokratian edistämisessä.

Istuva presidentti Ilham Alijev valittiin lokakuussa pidetyissä vaaleissa virallisten tulosten mukaan ylivoimaisella enemmistöllä eli 84,5 prosentin ääniosuudella kolmannelle kaudelle.

”Vaalitarkkailijoiden sokeus on joskus tiedostamatonta, toisinaan taas tiedostettua ja häpeämätöntä.”

Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö Etyjin demokratia- ja ihmisoikeustoimiston (ODIHR) tarkkailijat totesivat alustavassa raportissaan, että vaalit eivät täyttäneet vapaiden ja oikeudenmukaisten vaalien vaatimuksia.

Etenkin ääntenlaskennassa todettiin puutteita jopa 58 prosentissa tarkkailluista äänestyspaikoista. Yhtä kehnoihin lukemiin ei ODIHR:n 20-vuotisen vaalitarkkailuhistorian aikana ole koskaan aiemmin päädytty.

ILMOITUS

Sen sijaan Euroopan neuvoston ja europarlamentin tarkkailijat kiittivät vaaleja vapaiksi ja oikeudenmukaisiksi. Ne kritisoivat ODIHR:in arviota yhdessä Azerbaidžanin viranomaisten kanssa.

Arviot pikavisiitillä

Marinin mukaan Neuvostoliiton hajottua syntyneiden uusien valtioiden vaalitarkkailussa on aiemminkin saatu toisistaan poikkeavia arvioita, vaikka Euroopan neuvosto, ODIHR ja europarlamentti noudattavat kaikki samoja kansainvälisiä ohjeita ja vaalitarkkailun menetelmiä.

Marin kirjoittaa, että Euroopan neuvoston ja europarlamentin tarkkailijat näkevät vain jäävuoren huipun, sillä he viettävät yleensä vain 3–4 päivää tarkkailtavan maan pääkaupungissa ja käyvät vain muutamilla äänestyspaikoilla. He eivät arvioi vaalijärjestelyjä eivätkä pyri antamaan ohjeita vaalien järjestäjille.

Sen sijaan ODIHR:in tarkkailijat viipyvät kohdemaissa pitempään ja tarkkailevat varsinaisen äänestämisen lisäksi myös kampanjointia sekä vaalien jälkeisiä tapahtumia. Esimerkiksi Azerbaidžanissa he totesivat, että Alijev sai vaalien alla 92 prosenttia medianäkyvyydestä ja kaikki muut ehdokkaat yhteensä vain 8 prosenttia.

Eroa on myös tarkkailun laajuudessa. Azerbaidžanin vaaleihin ODIHR lähetti yli 300 tarkkailijaa, kun Euroopan neuvoston tarkkailijoita oli 33 ja europarlamentin 7.

ODIHR:ia yritetään horjuttaa

ODIHR:in lähestymistapa on usein johtanut kriittisiin arvioihin entisen Neuvostoliiton maiden vaaleista. Marinin mukaan tämä on ärsyttänyt näistä maista tulevia Etyjin parlamentaarisen yleiskokouksen jäseniä, jotka ovat lobanneet sen puolesta, että ODIHR:ilta riistettäisiin sen johtava asema vaalitarkkailijana.

”Nuorten demokratioiden” edustajat ovat myös onnistuneet torjumaan näiden maiden ihmisoikeusrikkomuksia arvostelevia raportteja ja päätöslauselmia.

Marin kertoo, että azerbaidžanilaistoimittajat kysyivät europarlamentin valtuuskunnan johtajalta Pino Arlacchilta, miksi vaaliarviot olivat niin erilaisia. Arlacchi vastasi, että ”ODIHR koostuu niin sanotuista asiantuntijoista, joilla ei ole poliittista vastuuta ja joita kukaan ei ole valinnut tehtäväänsä vaaleilla.”

Tämän vuoksi ODIHRIn tarkkailijoita on Arlacchin mukaan helppo manipuloida.

Matkitaan demokratiaa

Marin kirjoittaa, että maissa joissa hallinto valitsee vaalikomissiot, pitää opposition ehdokkaat poissa julkisuudesta ja heittää tarvittaessa kriittiset journalistit telkien taakse, ei ole tarvetta äänestyslipukkeiden tai ääntenlaskennan peukaloinnille.

”Ulkomaalaiset vaalitarkkailijat voidaan kutsua todistamaan, miten rauhallisesti ja läpinäkyvästi maa osaa matkia demokratiaa vaalipäivän ajan. Tämä on osa näiden hallintojen strategiaa, jolla ne pyrkivät legitimoimaan hallintoaan ulkomaiden silmissä ja lujittamaan omaa valta-asemaansa”, kirjoittaa Marin.

Marinin mukaan vaalitarkkailijoiden sokeus on joskus tiedostamatonta, toisinaan taas tiedostettua ja häpeämätöntä. Esimerkiksi Azerbaidžanissa näkökykyä heikentävät geopoliittinen realismi ja pragmaattiset liike-elämän edut, ”onhan kyseessä lännen strateginen liittolainen, jolla on huomattavat öljyvarat”.

Uskottavuuskriisi

Marinin mukaan seurauksena on uskottavuuskriisi ja tarve arvioida uudelleen koko kansainvälistä vaalitarkkailujärjestelmää.

”Koska nykypäivän itsevaltiaat osaavat naamioida hallintonsa demokratian näköiseksi, joutuu koko vaalitarkkailun toimivuus demokratian edistämisen välineenä kyseenalaiseksi”, päättää Marin kirjoituksensa.

Marinin artikkeli on julkaistu Ulkopoliittisen instituutin kommenttijulkaisujen sarjassa.