ReunaRyhmä tekee yksinäisyydestä liikettä ja näyttää kuinka tavallista on marginaali.

Katsomon ja näyttämön väliin on pinottu pahvilaatikoista muuri. Kapeasta raosta katsojat voivat tirkistellä, mitä toisella puolella tapahtuu. Tai oikeastaan, kuinka mitään ei tapahdu.

Siihen olemme tottuneet: että marginaalissa elävien, vanhusten, syrjäytettyjen, yksinäisten, vammaisten, työttömien, maahanmuuttajien, kaikkien ”toisten” elämästä kertovat jotkut muut kuin asianosaiset.

Heitä katsotaan etäältä. Heitä tarkastellaan tilastojen ja tutkimusten valossa, poliitikkojen vakavissa ilmeissä, budjettien mustina aukkoina.

Suuri osa valtamediasta on syönyt kokoomuslaisen kakun sellaisenaan.

Mutta miltä tuntuu elämä, jossa ulkoiset tapahtumat vähenevät olemattomiin ja jossa mitään ei voi jakaa toisen ihmisen kanssa?

Tähän pureutuu helsinkiläisen ReunaRyhmän ja Valtimonteatterin esitys Vieressä.

ILMOITUS

Fyysinen esitys (koreografia Nina Mamia) tekee yksinäisyyteen liittyvät asenteet näkyväksi. Se kysyy, mitä me oikeastaan voimme tietää jonkun syrjässä olemisesta ja pohtii, miksi nyky-yhteiskunnan yksinäisyydelle antamat merkitykset näyttäytyvät ainoastaan poltinmerkkeinä.

Yksinäisyys ja häpeä

Esityksen ohjaaja ja dramaturgi Hanna Rytin mielestä yksinäisyyteen liittyy paljon häpeää. On vaikea tunnustaa ääneen olevansa yksinäinen.

Syrjäytymiseen liittyy hänen mielestään sama mekanismi.

– Kun sinut on merkattu olemaan marginaalissa, sieltä on todella vaikea artikuloida. Mietimme ryhmän kanssa, miksi yksinäisyys on niin noloa ja miten sen kokemuksen voisi jakaa.

Konkreettinen esitys alkoi rakentua kysymyksistä; minkälainen on yksinäisyyden ele tai liike? Näkyykö yksinäisyys ihmisestä?

Missä ja miltä yksinäisyys tuntuu ja miten sen tunteen voisi kertoa liikkeellä? Voiko yksinäisyys olla duetto?

Ja kyllä. Esitys yksinäisyydestä on eräänlainen duetto. Näyttämöllä on kaksi yksinäistä, näyttelijät Minna Kivelä ja Johanna Peltonen, omissa yksiöissään, vierekkäin. Heitä säestämässä ja kommentoimassa kolmas, muusikko Amanda Kauranne.

– Vedimme työpajoja vanhuksille ja nuorille ja koetettiin avata tätä teemaa heidän kanssaan, kertoo Hanna Ryti.

Keskusteluista on poimittu yksityiskohtia esitykseen. Kuten pähkinöitä syljeskelevä mummo.

– Eräs iäkäs nainen, jonka puoliso oli kuollut, kertoi olevansa välillä niin vihainen, että hän syö luumuja ja sylkee luumunkiviä seinille.

Media voittajien puolella

Vieressä esittää myös osuvaa ja hauskaa mediakritiikkiä.

Miksi ei pysytä keskitiellä, miksi pitää mennä sinne pientareelle ja ojanpohjalle, ihmettelee ministeri esityksen keskusteluohjelmassa.

Hän on itse valinnut kansanedustajuuden ja ministeriyden, eikä ymmärrä, miksi joku valitsee sivupolun ja lähiön eikä suostu paistamaan pullaa.

Twiitatkaa siitä, kehottaa toimittaja katsojia.

Rytin mielestä media on ”voittajien” puolella.

– On käsittämätöntä, miten kokoomus liehittelijöineen saa sanoittaa asioita. Heidän maailmankatsomukseensa kuuluva erinomaisuuden, menestymisen ja huippuyksilöiden eetos menee vahvana läpi. Kaikki muu vertautuu siihen ja kaikki muu kuin huippusuorittaminen on epäonnistumista.

– Minusta tuntuu, että suuri osa valtamediasta on syönyt sen kokoomuslaisen kakun sellaisenaan.

Sitä kakkua syödessä työnnetään paljon ihmisiä ja elämäntapoja syrjään. ReunaRyhmä nostaa heidät eli meidät hetkeksi näyttämölle. Raskaasta aiheestaan huolimatta esitys ei aja katsojaa ojan pohjalle, vaan tarjoaa paljon vapauttavan naurun ja tunnistamisen hetkiä.

Vieressä 15.12. saakka Valtimonteatterin näyttämöllä, Aleksis Kiven katu 22, Helsinki.