Helsingin yliopiston sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo ihmetteli kommenttipuheenvuorossaan, että onko kyseessä ylipäätään tutkimus.
– Enemmän tässä on kysymys pamfletista, hän päätteli Himasen johtaman kansainvälisen Kestävän kasvun malli -tutkimushankkeen loppuraporttia, joka on herättänyt hälyä monta kertaa jo ennen valmistumistaan. Tutkimushankkeen tilasi valtioneuvosto.
Visiona arvokas elämä
Himasen johtaman kansainvälisen Kestävän kasvun malli -tutkimushankkeen loppuraportissa seitsenhenkinen tutkijaryhmä arvioi nostavansa esiin kestävän kehityksen mallin kansainvälisesti uusia elementtejä ja kehityksen päämääräksi arvokkaan elämän käsitteen. Visiona on yhteiskunta, jossa jokaisella on mahdollisuus elää arvokasta elämää.
Suomen kannalta tutkimuksessa sanotaan tiivistettävän kolme suurta tulevaisuuden haastetta: siirtymät teollisen ajan hyvinvointivaltiosta informaatioajan hyvinvoinnin yhteiskuntaan ja informaatioajan ekologiseen talouteen sekä näitä tukeva henkinen kulttuuri.
Tutkijaryhmän työn tuloksia ja johtopäätöksiä on hyödynnetty valtioneuvoston lokakuun lopussa hyväksymän tulevaisuusselonteon valmistelussa. Tulevaisuusselonteon eduskuntakäsittely alkaa tänään torstaina täysistunnossa kyselytunnin jälkeen noin kello 17.
Kansainvälinen tutkijaryhmä arvioi hankkeessa tehneensä laajan teoreettisen työn ja sen lisäksi valaisseensa eri alueiden johtavia kehitysmalleja sekä niiden kehityksen päämääriä nykyistä talouskriisiä pidemmällä aikajänteellä. Loppuraportin case-tutkimukset on valittu eri puolilta maailmaa: Suomi, Kalifornian Piilaakson malli, Kiinan valtiojohtoinen kehitysmalli, Euroopan hyvinvointimalli sekä Chilen ja Etelä-Afrikan kehitysmallit.
Mistä töitä ihmisille?
Keskeisen ongelman Hiilamo löysi myös torstaina julkistetun 400-sivuisen teoksen suhtautumisesta tuottavuuden vaikutuksesta yhteiskuntaan suhteessa teoksessa keskeiseksi nostettuun elämän arvokkuuden käsitteeseen.
– Meillä on hirvittävän iso joukko epätoivoisia ihmisiä, joilla ei ole töitä, usein nuoria ihmisiä, hän sanoi.
– Suurin haaste arvokkaan elämän edellytysten turvaamiselle kaikissa maailman maissa on se, että olisi mahdollisuus osallistua mielekkäällä tavalla yhteiskuntaan, työikäisillä se tapahtuu yleensä työelämään integroitumisen kautta. Kysyisin oleellisia konkreettisia keinoja, joilla elämän arvokkuus osallistumisen ja työmarkkinoiden pääsemisen kautta voisi toteutua.
Himanen kiitteli kaikkia kysyjiä keskeisistä huomioista. Hiilamolle hän sanoi, että työllä tiedetään olevan ihmisten arvokkuuden kokemuksen kannalta ratkaiseva merkitys ja sen puute on synnyttänyt hurjia sosiaalisia liikkeitä. Hän mainitsi arabikevään.
Hän muistutti siitä, että yksityiskohtaisten poliittisten johtopäätösten tekeminen on yhä poliitikkojen tehtävä.
– Sitä vastuuta ei voi ulkoistaa tutkijoille.
Sitten Himanen totesi kirjan olevan osa kansainvälistä keskustelua, vaikka siinä on johtopäätöksiä Suomelle, joita hän avasi seuraavasti:
– Jos saisimme työmarkkinoistamme hieman joustavammat ja työpaikkojen sijaan vahva turvaus kohdistuisi nimenomaan työntekijöiden turvaan elämässä, tällaisella mallilla yhdistyneenä voimakkaammin yrittäjämäiseen talouteen syntyisi sellaista yritystoimintaa, joka voisi työllistää Suomessakin vielä enemmän, hän sanoi.
– Maailmanlaajuisestihan tämä kysymys on tosi vaikea. Pohjois-Afrikka ja Lähi-Idän maat, puhutaan miljoonista ihmisistä jotka ovat tulossa työikään, mutta ei ole riittävästi töitä. On tärkeää, että vaikka meidän teos vetää johtopäätöksiä Suomesta, se osallistuu kansainväliseen keskusteluun.
Tässä yhteydessä hän mainitsi Yhdistyneet kansakunnat.
– Tämä työ pitäisi ehdottomasti, siis työpaikka sisällyttää ja yhtenä huomiona on se, että ajatus dignity-käsitteestä on otettu positiiviseen keskusteluun.
Vanhan kierrätystä?
Hiilamo totesi, että teos esitellään tutkimukseksi ja sen tehtävä on tutkimuksen pohjalta tuoda tietoa päätöksenteon tueksi.
– Tietysti silloin ensimmäinen kysymys on se, että mikä on tutkimus, hän sanoi ja muistutti tutkimuksen perusteena olevan luoda uutta tietoa. Uutta ja tietoa, Hiilamo painotti.
Hiilamon mukaan teoksesta puuttuu tutkimukselle ominainen läpileikkaus siitä, mitä jo tiedetään tutkimuksen kohteena olevasta asiasta.
– Tässä teoksessa ongelmana on, että kirjallisuuskatsausta ei ole tehty. Pikemminkin tuntuu siltä, että tässä on kierrätetty vanhoja ajatuksia enemmän kuin tuotu uutta, Hiilamo tiivisti.
Hän ei myöskään havainnut varsinaista materiaalia, johon tutkimus perustuisi lukuunottamatta niin sanottuja caseja eli Kiinasta, Piilaaksosta, Chilestä ja muutamista muista paikoista tehtyjä tapauskuvauksia.
Hiilamo vertasi metodia hedelmänpoimintaan.
– Annetaan poimijoille korit ja lähetetään heidät poimimaan hedelmiä eri puolille hedelmätarhaa. Kun he tuovat korit, päätellään siitä millaisia hedelmiä on eri puolilla hedelmätarhaa. No, eihän tämä ole luotettava tapa, koska poimijat ovat poimineet niitä hedelmiä joista he pitävät.
Hiilamon palaute oli hyistä.
– Haluan esittää Himaselle kysymyksen: millä perusteella julkaisu on esitelty tutkimuksena?
Lisäksi Hiilamo ihmetteli yksityiskohtia, esimerkiksi sitä, että kirjan mukaan Suomen bruttokansantuote on korkeampi kuin Yhdysvaltain, Saksan, Ranskan ja Britannian.
– Tätä en ole ennen kuullut, hän sanoi.
Hän jatkoi kaivamalla kirjaa lisää:
– Sivulla 315 indeksissä kuitenkin kerrotaan että Yhdysvaltojen ja Ison-Britannian bkt:t ovat korkeampi kuin Suomen.
Me luomme, emme tuota
Himanen vastasi kiittelemällä hyvistä huomioista.
– Tämähän on kuitenkin hyvin perusteellisesti rakennettu tutkimus, jossa on kolme pääosaa, ensin teoreettinen viitekehys, sitten case-tutkimukset, joissa niitä sovelletaan, ja lopulta kolmas osa joka pohtii näiden perustalta pohjimmaista kysymystä, mikä tulisi olla kehityksen päämäärä, ja tehdään filosofinen argumentti sen puolesta, että kehityksen päämäärä on arvokas elämä, hän jatkoi.
Castells oli ärhäkämpi vastauksessaan.
– Tutkimuksen tehtävä ei ole tuottaa informaatiota vaan tietoisuutta. Sen tämä kirja tekee, hän sanoi.
Hänestä kirjan aloittaminen kirjallisuuskatsauksella on jotain, mitä opiskelijat tekevät.
– Me tuotamme käsitteitä ja kehitämme näköaloja, hän sanoi.
– Me luomme, emme tuota. Se on ero kaikkiin muihin tutkimuksiin.
Himanen rauhoitteli toteamalla, että panelistit on tietysti pyydetty haastamaan tutkimushankkeen tekijöitä.
Lipsahdus informaatiokuplaan
Myös Turun yliopiston professori Markku Wilenius oli kriittinen.
– Aika paljon oli viittaamattomia lähteitä ja vaikeaselkoisia lauseita.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Kiti Myller taas kaipasi tutkimukseen monipuolisempaa tapaa käsitellä tietoa itsessään.
Hän tarttui tutkimuksen toteamukseen, jonka mukaan internet tuottaa onnellisuutta ihmisille.
– Miksi kirjassa ei ole esillä sitä, että internet tuottaa ristiriitaista tietoa, hän kysyi ja muistutti internetin sisältävän paljon huuhaata, Myller totesi.
– Oleellisiin asia lienee se, että viittaukset ovat olleet tietyllä tavalla valikoituja, jossa näkyy se, että itse kukin meistä lähtökohdistamme riippuen, jos emme ole varovaisia, saatamme lipsahtaa informaatiokupliin.