All Over Press

Horisontti

En kuulu kirkkoihin, en seurakuntiin. En instituutioihin tai verkostoihin. Rukoukseni tulee hänestä, jota kutsutaan Taraksi – Jumalan kyyneleeksi.

Se syntyy myötätunnosta, muodostuu puroksi ja virtaa verenpunaisena vihreään mereen. Mutta meri puhdistaa kaiken, kauhoo suurella kauhallaan ja sekoittaa hilpeällä vaahdollaan kyyneleet rantahietikolle.

Rukous suoraan sydämestä puhtaan uskon puolesta ilman kirkkoja, jotka tekevät toisistaan vihollisia. Rukous hylättyjen, yksinäisten, tuhat kertaa lyötyjen puolesta ja niiden jotka eivät ole ryhtyneet lyömään takaisin.

Osaan vain rukoilla, että orjat vapautetaan, koska orjia on aina ollut ja on vieläkin.

Kuuleeko kukaan, kuuleeko isä tai äiti tai ne kaikki jumalat, joista kerrotaan!

Rukous niiden puolesta, jotka harhailevat osattomina ja jotka eivät ole löytäneet paikkaansa. Niiden, jotka elävät verkostojen ulkopuolella, eivätkä ilveile facebookeissa tai juokse seminaareissa.

ILMOITUS

Vanhanaikaisten sielujen puolesta, jotka viihtyvät pullakahvin ääressä ilman suurempaa tarkoitusta, jotka rassaavat autotallissa, kykkivät pelloilla, nauttivat hiljaisuudesta ja sumuisista aamuista. Sillä he ovat syyllisiä kriiseihin ja ovat jarruna kehitykselle, koska he unohtivat juosta talouskasvun mukana kohti modernin maailman romahdusta. He pyörivät vain jaloissa, elävät ilman tarkoitusta, ilman innovaatioita. Tai niiden puolesta, joilla kaikkea on liikaa, mutta rakkautta ei ollenkaan.

Kuuleeko kukaan, kun elämä rymisee ohi ja kun toivo on mennyt tai jäänyt jonnekin tuhlattujen vuosien alle.

Kuuleeko kukaan, kuuleeko isä tai äiti tai ne kaikki jumalat, joista kerrotaan!

Tuhlattu rukous, poljettu, roskiin heitetty, turhaksi todettu.

Rukous niiden puolesta, jotka rypevät syyllisyydessä, eivätkä uskalla puhua suoraan vapautuakseen syyllisyydestään tai ajatuksistaan, jotka valehtelevat jopa itselleen pysyäkseen jo tutussa vankilassaan. Haaveilijoiden, jotka haaveilevat paremmasta, suuremmasta elämästä, suuresta elämäntarkoituksesta, tehtävästä, joka pikkuhiljaa lipuu ohi vuosien mukana muistojen hautuumaille.

Työttömien, jotka joutuvat leipänsä anomaan paremmiltaan. Anovat lautakunnilta, virastoilta, laitoksilta, valtioilta. Tai niiden, jotka ovat yhteiskunnan ylijäämä, pätkätyöläiset, taiteilijat – turhan taitajat.

Rukous ilman oppeja, normeja tai psalmeja. Rukous uhanalaisesta maailmasta, ihmisestä. Rukous uudesta mahdollisuudesta, uudesta ajasta, uudesta syntymästä tähtisumujen takana.

Kuuleeko kukaan, kuuleeko isä tai äiti tai ne kaikki jumalat, joista kerrotaan!

Rukous maailmalla huokailevien sielujen puolesta, jotka eivät tiedä syntyäkö vai kuollako – kumpi tie vie onneen vai viekö kumpikaan. Murhamiesten, fanaatikkojen, psykopaattien ja kaikkien onnettomien puolesta, jotka aikojen alussa katosivat pimeyden labyrintteihin juostessaan pakoon jo kauan sitten tapahtunutta omaa tuhoaan.

Rukous läpi satelliittikanavien, masterkokkiohjelmien, muodin huippujen, nuorennusleikkausten, rasvaimujen, painonhallitsijoiden, BB-talojen.

Virkamiesten – isojen tai pienten, tärkeiden tai vähemmän tärkeiden, joiden päätökset eivät merkitse rahdunkaan vertaa, jos niissä ei ole sydän mukana. Viranomaisten puolesta, jotka istuvat palleillaan tukevasti ja jotka ovat unohtaneet miltä tuntuu, kun ei ole virkaa ollenkaan, ei suhteita, ei hyvä veli -verkostoja.

En osaa direktiivejä, anomuksia, suhteita, small talkia. En ymmärrä sijoituksia, en tuottoja, voittoja, en kiinteistökauppoja.

Osaan vain rukoilla, että orjat vapautetaan, koska orjia on aina ollut ja on vieläkin. Että viattomat pelastetaan, rahat jaetaan kaikille tasapuolisesti ja työtä annetaan niillekin, jotka putosivat vauhdista, eivätkä jaksa surffata netissä tai twitterissä.

Rukous kuin musiikki, kuin rummut menneestä, kadotetusta paratiisista, lämmöstä, jota ei enää ole. Miksi loimme kauniista ruman, tutusta vieraan. Miksi ei enää ole lindströminpihvejä perunamuusilla, miksi ei kultaisia mummoja vieraisilla.

Rukous kuin huuto, kuin salaman iskut taivaalta, jokainen isku viiltää sydämeen, tekee kipeää ja parantaa samalla kertaa.

Kuuleeko kukaan, kuuleeko isä tai äiti tai ne kaikki jumalat, joista kerrotaan!

Ja myös niiden puolesta, jotka pärjäävät juoksussa, pitävät yllä talouskasvua, hallitsevat talousarviot, patentit ja konsernit. Erityisesti heidän puolesta, koska heillä ei ole aikaa tällaiseen hölynpölyyn.

Miljonäärien, rahoittajien, finanssinerojen puolesta, jotka uivat yltäkylläisyydessä, mutta elävät alituisessa omaisuutensa menettämisen pelossa. Epäilijöiden, skeptikkojen, koska he hakevat turvaa järjellisistä järjestelmistä ja uskovat vain sen, minkä näkevät. Niiden puolesta, jotka epäilevät kaikkea ja niiden, jotka uskovat sokeasti.

Maahanmuuttaneiden ja heidän lastensa puolesta, koska he syntyvät katkeruuden lannistamaan kotiin ja taistelevat köyhyyttä ja rikollisuutta vastaan lähiöissä, joissa he kasvavat kuin rikkaruohot huonosti hoidetulla nurmella rumentamassa arvokkaampaa miljöötä.

Kiusattujen ja kotioloissa mätkittyjen puolesta, jotka eivät uskalla nousta vaatimaan parempaa kohtelua, oikeutta ihmisarvoiseen elämään, yksityisyyteen ja koskemattomuuteen.

Kuuleeko kukaan, kuuleeko isä tai äiti tai ne kaikki jumalat, joista kerrotaan!

Ja vielä…

Ulkonäköfriikkien, muoti-ilmiöiden ja julkkispiirien puolesta, jotka luulevat kuuluvansa johonkin kermaan eivätkä pidä minään niitä, jotka ovat väärän värisiä, ikäisiä tai kokoisia tai joita eivät vaan tunne.

Jotta he ymmärtäisivät, että taide ei katso ikää, muotoa, muotia tai ismejä, eikä taide sovi lokeroihin, klikkeihin, eikä aseta itseään muiden yläpuolelle. Ja kaikkien niiden perhanan apinoiden puolesta, joilla ei kertakaikkiaan ole omia ideoita.

Erityisesti tosi tv:n puolesta, koska se sai meidät viimein palaamaan kulttuurissa tirkistelyn tasolle. Puhumattakaan iltapäivä- ja juorulehdistä, jotta ne joskus voisivat kirjoittaa positiivisista, kannustavista asioista, ihania tarinoita pienistä iloista, arkipäivän sankareista, suuresta onnesta, rakkaudesta. Ja jotta ne kannustaisivat lahjakkuuksia ja nostaisivat heidät sankareiksi ja esimerkeiksi nuorille elämänsä aloittaville lahjakkuuksille.

Paparazzien hyeena- ja shakaalilaumojen puolesta, jotka juoksevat julkkisten perässä odottaen heidän romahdustaan, imeäkseen heidän vertaan ja juhliakseen heidän jätöstensä äärellä.

Amerikan, joka valloittaa maailmaa roskaruoallaan ja jakaa kansansa kaatopaikalla asuviin ja niihin, joille ei riitä edes kaksi wc:tä, viisi lavuaaria, kolme autotallia tai uima-allasta ja jotka kuvittelevat, että terveydenhoito ei kuulu kaikille.

Ja lopulta oman surkean elämäni puolesta, koska mikä epätoivo saa minut huolehtimaan amerikkalaisten kylpyhuoneista. Rukous ilman puolueita, ministereitä, valiokuntia tai komissioita. Rukouksen vallankumous, globaalin rukouksen vallankumous yli rajojen, valtakuntien, kiinanmuurien ja tullien.

Jos kaikki itsekkäät ja ahneet pyynnöt ohjattaisiin sinne, missä niitä todella tarvitaan, missä julmuus mellastaa ja ihmisen lapsi elää vailla empatiaa saamatta edes hymyä osakseen.

Kuuleeko kukaan, kuuleeko isä tai äiti tai ne kaikki jumalat, joista kerrotaan!