Jarmo LIntunen

Vasemmistoliiton ryhmä irtisanoutui Helsingin budjettisovusta.

Kansanedustaja, kaupunginvaltuutettu Silvia Modig jätti sunnuntaina Helsingin Vasemmistoliiton valtuustoryhmän puheenjohtajan tehtävän, koska ryhmä irtisanoutui Helsingin budjettisovusta.

– Puheenjohtajan on nautittava ryhmän luottamusta ja pystyttävä toimimaan ryhmän tahdon mukaisesti. Minulta meni eilisessä äänestyksessä mahdollisuus siihen, Modig sanoi maanantaina Kansan Uutisille.

Modig esitti, että ryhmä hyväksyy Helsingin vuoden 2014 talousarvion neuvottelutuloksen, jossa ovat mukana kaikki muut kaupunginhallitusryhmät eli kokoomus, Vihreät, SDP, RKP, keskusta, Perussuomalaiset ja Kristillisdemokraatit.

Poissaolot ratkaisivat?

Tiukan äänestyksen jälkeen ryhmä kuitenkin päätti olla hyväksymättä neuvottelutulosta.

Kansan Uutisten saamien tietojen mukaan äänestyksen ratkaisivat poissaolot, minkä vuoksi aikanaan valtuuston äänestyksessä ryhmän kanta saattaa olla päinvastainen kuin sunnuntain äänestyksessä, koska ryhmäkuria ei ole.

ILMOITUS

Sopua vastaan äänestänyt ryhmän toinen varapuheenjohtaja Veronika Honkasalo ei halunnut kommentoida Kansan Uutisille kokousta tai äänestystulosta. Hän totesi päätetyn, että asiasta kerrotaan enemmän myöhemmin kuluvalla viikolla. Ryhmän ensimmäinen varapuheenjohtaja Eija Loukoila oli matkan vuoksi pois kokouksesta.

Kokous pidettiin poikkeuksellisesti sunnuntaina, koska kaikilta ryhmiltä piti saada vastaus suhtautumisesta budjettisopuun.

”Tulos johtaa leikkauksiin”

Ryhmä perustelee hyväksymättä jättämisen sunnuntain ja maanantain välisenä yönä tulleessa tiedotteessa sillä, että neuvottelutulos johtaa leikkauksiin.

Ryhmä toteaa tiedotteessaan, että talousarvioneuvotteluissa ei sovittu esimerkiksi riittävistä sosiaali- ja terveyspalveluiden eikä päiväkotien rahoituksista. Vasemmistoliitto oli esittänyt sosiaali- ja terveyspalveluihin 21,5 miljoonan euron lisäystä. Rahoittaakseen palvelut vasemmisto esitti neuvotteluissa kunnallisveron korotusta.

Valtuustoryhmät ratkaisivat sunnuntaina neuvotteluissaan 14 miljoonan euron kohtalon.

Neuvottelutulokseen, jota vasemmistoliiton ryhmän puolesta oli neuvottelemassa Sirpa Puhakka, vasemmistoliitto sai yhdessä SDP:n ja Vihreiden kanssa lisättyä sosiaali- ja terveyspalveluihin kahdeksan miljoonaa euroa. Lisäksi sivistyspuolella saatiin muun muassa kolmen miljoonaa euroa varhaiskasvatukseen ja yksi miljoona opetukseen. Aiemmin oli sovittu laitettavan viisi miljoonaa euroa lisää ammatilliseen koulutukseen.

– Mielestäni neuvottelutulos oli nykyisessä taloudellisessa tilanteessa kohtuullinen ja siedettävä ja näin olen budjettisovun hyväksyminen oli mielestäni perusteltua, Puhakka sanoo.

– Lisäksi pidän kohtuullisen hyvänä Helsingin strategiaa, joka neuvoteltiin tässä uudessa valtuustossa, ja sen mukaan on edetty. En pidä poukkoilusta.

Hankalia aikoja odotettavissa

Puhakka arvioi, että kaupungin talous vaikeutuu lähivuosina.

– Tällaisessa tilanteessa olen maltillisen ja pitkäjänteisen politiikan kannalla, hän tiivistää.

– Koska muut ryhmät eivät hyväksyneet meidän ehdotusta veronkorotuksesta, olisin pitänyt parempana, että olisimme tehneet siitä esityksen vuoden 2015 raamin yhteydessä. Tuosta vuodesta on odotettavissa Helsingille hyvinkin hankala taloudellisesti. Valtion vaatimat toimet painavat päälle ja Helsingin talous on heikentymässä, kun työttömyys näyttää yhä kasvavan eivätkä verotulot kehity suotuisasti.

Puolueiden väliset neuvottelut käsittelivät alle prosentin osuutta kaupungin ensi vuoden budjetista.