Amnesty International

Amnesty syyttää USA:ta sotarikoksista.

Yhdysvallat on tehnyt Pakistanissa lennokki-iskuja, joista osa voidaan luokitella jopa sotarikoksiksi, syyttää ihmisoikeusjärjestö Amnesty International tiistaiaamuna Suomen aikaa julkistetussa raportissa.

Amnestyn raportti Will I be next? (Olenko minä seuraava?) on yksi kattavimmista selonteoista Yhdysvaltojen lennokkiohjelmasta ihmisoikeuksien näkökulmasta. Raportissa on tietoa viimeaikaisista iskuista Luoteis-Pakistanin heimoalueilla.

Amnestyn mukaan Yhdysvaltojen lennokkiohjelmaa leimaa lähes täydellinen läpinäkyvyyden puute.

– Yhdysvaltain hallinto tappaa ihmisiä ohjelmaan liittyvän salailun varjolla, eikä se joudu vastaamaan teoistaan oikeussalissa tai kansainvälisen oikeuden edessä. Yhdysvaltojen on korkea aika kertoa totuus lennokkiohjelmasta ja asettaa syylliset vastuuseen. Iskujen uhreilla ja heidän perheillään ei ole mahdollisuutta korvauksiin, jos Yhdysvallat ei edes myönnä syyllistyneensä iskuihin, sanoo Amnestyn Suomen osaston oikeudellinen asiantuntija Susanna Mehtonen.

Terroristeja vai lapsia?

Raporttia varten Amnesty kävi läpi kaikki tiedossa olevat 45 lennokki-iskua, jotka tehtiin Pohjois-Waziristanin alueella Luoteis-Pakistanissa tammikuun 2012 ja elokuun 2013 välillä. Alueella on tehty enemmän iskuja kuin muualla Pakistanissa.

ILMOITUS

Amnesty teki kenttätutkimuksia yhdeksässä kohteessa. Näissä iskuissa kuoli ihmisiä, mikä järjestön mukaan herättää vakavia kysymyksiä kansainvälisen oikeuden loukkaamisesta ja jopa sotarikoksista tai laittomista teloituksista.

Virallisen selityksen mukaan iskuissa on kuollut ”terroristeja”, mutta Amnestyn selvitys osoittaa, että iskujen uhrit eivät olleet mukana taisteluissa. Kuolleiden joukossa olivat muun muassa 68-vuotias isoäiti ja 14-vuotias työläispoika.

– Näitä tappamisia ei voi mitenkään oikeuttaa. Yhdysvalloilla ja sen liittolaisilla on aitoja uhkia alueella, ja lennokki-iskut saattavat olla laillisia joissakin tilanteissa. On kuitenkin vaikea uskoa, että joukko työläisiä tai iäkäs, lastenlastensa seurassa oleva nainen olisivat vaaraksi kenellekään, etenkään Yhdysvalloille, Mehtonen sanoo.

Yhdysvallat salaa kaiken iskuista

Yhdysvallat on luvannut lisätä avoimuutta lennokki-iskujen ympärillä. Presidentti Barack Obama korosti tätä linjapuheessaan toukokuussa 2013. Yhdysvallat kieltäytyy kuitenkin paljastamasta edes perustietoja iskuista. Salailun vuoksi maa pystyy toimimaan rankaisemattomuuden suojassa, eivätkä uhrit saa oikeutta tai korvauksia. Amnestyn tiedossa ei ole, että yksikään amerikkalaisviranomainen olisi joutunut vastaamaan laittomista tappamisista Pakistanin lennokki-iskuissa.

Lennokki-iskujen lisäksi Pohjois-Waziristanin alueen asukkaat joutuvat kärsimään aseistettujen joukkojen ja Pakistanin armeijan välisistä aseellisista yhteydenotoista. Al-Qaidaan yhdistetyt joukot ovat tappaneet kymmeniä paikallisia, joita he ovat syyttäneet vakoilusta Yhdysvaltojen hyväksi. Mir Alin kaupungin asukkaat kertoivat Amnestylle, että katujen varsille jätetyissä ruumiissa on kirjoituksia, joissa varoitetaan mahdollisia muita vakoojia samanlaisesta kohtalosta.

Pakistanin viranomaiset yhteistyössä?

Pakistanin hallitus on vakuuttanut, että se vastustaa Yhdysvaltojen lennokkiohjelmaa. Amnesty kuitenkin epäilee, että tietyt viranomaiset Pakistanissa ja esimerkiksi Australiassa, Saksassa ja Iso-Britanniassa saattavat avustaa Yhdysvaltoja toteuttamaan iskuja.

– Pakistanin viranomaisten on julkaistava tiedot kaikista tiedossaan olevista lennokki-iskuista ja kertoa, mitä he ovat tehneet tai aikovat tehdä uhrien tukemiseksi, Mehtonen vaatii.

Amnestyn raportti on linjassa tutkivien journalistien kansainvälisen järjestön The Bureau of Investigative Journalismin heinäkuussa julkistaman Pakistanin hallituksen sisäiseen käyttöönsä teettämän selvityksen kanssa. Sen mukaan ilmaiskuissa vuosina 2006–2009 tapettiin 746 ihmistä, joista vähintään 147 oli siviilejä ja heistä 94 lapsia.