Köyhyyden poistaminen ja kestävän kehityksen edistäminen ovat EU:n keskeisiä tavoitteita, mutta ne kärsivät kompromisseista ja kehityspolitiikan epäjohdonmukaisuudesta, sanoo ensimmäinen aihetta käsittelevä väitöstutkimus.

EU jäsenmaineen on maailman suurin kehitysavun antaja ja kehitysmaiden kauppakumppani, mutta unionin sisäinen dynamiikka heikentää sen toimintaa kehityspoliittisten päämäärien saavuttamiseksi. Ongelmia aiheuttavat niin EU:n instituutioiden väliset jännitteet kuin kehityspolitiikan epäselvä roolikin.

– Kehityspolitiikasta vastaava pääosasto komissiossa on asemaltaan heikko, ja kehityspoliittisten toimijoiden täytyy jatkuvasti liittoutua kauppa- ja turvallisuuspoliittisten toimijoiden kanssa ja kansallista kehityspolitiikkaa painottavien jäsenmaiden kanssa, sanoo Helsingin yliopistossa perjantaina väittelevä Marikki Stocchetti.

Monimutkaisuutta lisää se, että toimivalta on jaettu komission ja jäsenmaiden kesken.

Kehityspolitiikka joustaa liikaa

EU on sitoutunut ottamaan kehitystavoitteet huomioon kaikessa kehitysmaihin vaikuttavassa toiminnassaan. Kehityspolitiikka ymmärretään kuitenkin helposti liian kapeasti pelkäksi kehitysavuksi.

– Riskinä on, että kehityspolitiikka valjastetaan ajamaan unionin muita intressejä ja tukemaan EU:n yhtenäisyyttä eikä varsinaisia kehityspolitiikan päämääriä ja toimia, Stocchetti toteaa.

ILMOITUS

EU jakaa maailman kauppajärjestön WTO:n tavoitteen edistää kaikkein köyhimpien maiden pääsyä EU-markkinoille. EU:n kahdenväliset, vastavuoroiseen kaupan vapauttamiseen tähtäävät vapaakauppasopimukset Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren maiden kanssa ovat kuitenkin muodostuneet kompastuskiveksi.

Tutkijan mukaan EU:n komission, parlamentin ja neuvoston pitäisi käydä keskustelua kehityspolitiikan merkityksestä ja luoda sille selvempi rooli suhteessa EU:n ulkosuhteisiin. Myös kehityspolitiikan kumppanimaiden ääni ja kokemus tulisi saada selvemmin kuuluviin.

Talouskriisi kääntänyt sisäänpäin

Seuraavat vuodet ovat merkittäviä, kun EU osallistuu YK-vetoisen globaalin kestävän kehitysagendan (niin sanottu Post-2015 Development Agenda) muotoiluun.

– Valitettavasti talouskriisi on saanut EU:n käpertymään sisäänpäin.

Stocchettin väitös nojaa virallisiin EU-asiakirjoihin sekä haastatteluihin, joita hän kävi 34 EU-päättäjän kanssa.

Tarkastelujakso on vuosituhannen vaihteesta vuoden 2009 Lissabonin sopimukseen, joka muodollisesti paransi kehityspolitiikan asemaa.

Väitös on ensimmäinen tutkimus, joka tarkastelee järjestelmällisesti EU:n kehityspolitiikkaa ja kehitystavoitteisiin vaikuttavaa kauppapolitiikkaa sekä sitä, miten EU määrittää kehityspoliittista johdonmukaisuutta päätöksenteossaan.