Mikko Mäntyniemi

Uusi näytelmä luo tiiviin kuvan Katri Valasta, taiteilijan onnesta ja naisen elämästä sotia edeltäneessä Suomessa.

Runoilija Katri Vala (1901–1944) on naiskirjailijoidemme pysyvää kärkeä. Hänen suosionsa laineet ovat joskus lyöneet nykyistä korkeampinakin, ja ehkä myös siksi Vala-näytelmää tervehtii yllättyneenä, erityisen ilahtuneena.

Virpi Haatainen on kirjoittanut ja ohjannut kolmelle näyttelijälle näytelmän, jossa lavastusta ja muuta rekvisiittaa on yhtä niukalti kuin päähenkilön elämässä. Vaan hyvin riittää, sillä lavalla hengittää ja hehkuu jotakin ulkoisia piirteitä keskeisempää: tahtoa ja kutsumusta, voimaa jos voimattomuuttakin.

Näytelmä seurailee – paikoin aika visusti – elämäkerrallisia ja kirjallisuushistoriallisia linjoja, mutta sittenkin niitä oleellisemmaksi kohoaa tietty suhteiden taso ja kuvaus. Katri Valan vastavoimia edustavat nuorempi veli Erkki Vala ja kirjailijat Olavi Paavolainen ja Yrjö Jylhä. Etenkin Paavolais- ja Jylhä -suhteisiin sisältyy muutaman ihmisen ylitse käyvää yleispätevää tutkiskelua.

Kuin rautavanne kiersi päätä ajan paino.

Kuvakulmat naisen ja miehen rakkauteen ja nais- ja miestaiteilijan eroavuuksiin ovat juuri sitä ydintä, joka parhaiten kannattelee näytelmää. Samaten se, että esitys näyttää sukupuolten eroja ja eriarvoisuuksia muttei toitota helppoja tuomioita. Vala nähdään särmikkäästi, mutta niin ikään Paavolainen. Monikulmainen prisma, se on esityksen pääansio.

Onnea ja varjoja

Ella Pyhältö pääroolissa ilmentää Valan halua ja kykyä heittäytyä onneen. Jos se huomenlahja piti Valaa kiinni elämässä, niin syvinä näyttäytyivät myös varjot ja kuilut, eikä Pyhältö varo heittäytymästä niihinkään. Mieleenjäävä rooli luomisvimmaisesta ihmisestä, jonka runoilijantien arkea ei reunustettu ruusuin.

ILMOITUS

Henry Hanikka luo Paavolaisensa viileästi, samalla tiheästi. Kulttuuridandy kulkee missä kulkee mutta ilmestyy tuon tuosta Valan liepeille, väistellenkin ja silti tasavertaisena. Hanikka ja Pyhältö tekevät levottoman jännittävää yhteistyötä.

Koruton on kaksikon viimeinen tapaaminen. Paavolainen noituu ja pelkää omaa kirjallista sammumistaan, ja hän ojentaa kirjoitusvälineen Valalle: ”Sinä tarvitset kynää kipeämmin kuin minä.” Vala vastaa lyhyesti: ”Kiitos, ystävä.” – ja kohtaus päättyy.

Erkki Valan ja Yrjö Jylhän osiin on Juhani Rajalin luotettava, tarpeen tullen kiivas tekijä. Aikavaihdokset kyselevästä pikkuveljestä 1930-luvun rajuun kulttuurimieheen käyvät luontevasti, ja Jylhä on mainion konkreettiseksi veistetty. Rajalinin puheilmaisu on varmaakin varmempaa.

Näytelmän ajankuvat painottuvat osuviin saranakohtiin, varsinkin lapualaisvuosilta ja myöhemmältä 1930-luvulta. Radikaalien tuntema pelko ja ahdistus on kouriintuntuvaa – ”kuin rautavanne kiersi päätä ajan paino”, kuten Elvi Sinervo on vuosikymmentä kuvannut.

Vala on tiivis, elegantti ja kiihkeä esitys. Ja mikä hienoa, Avoimilla Ovilla on nyt erinomainen teatteritila Erottajankadulla Helsingissä.

Vala. Näytelmä runoilija Katri Valan elämästä. Kantaesitys 17.9. Avoimet Ovet -teatterissa, näytöksiä 13.12. asti. Käsikirjoitus ja ohjaus Virpi Haatainen, lavastus ja puvut Heini Granberg, valot ja äänet Antti Kujala. Rooleissa Ella Pyhältö, Henry Hanikka ja Juhani Rajalin.