Pintaa syvemmältä

Syyskuun 11. päivä tuli ja meni tänäkin vuonna melkein huomaamatta. Yhdysvalloissa järjestetyt muistotilaisuudet eivät tainneet meillä edes ylittää uutiskynnystä ulkomaantoimitusten keskittyessä Syyrian tilanteen seuraamiseen.

Itse olen viettänyt viime päivät syventyen riippumattoman kansainvälisen tutkijaryhmän selvityksiin vuoden 2001 syyskuun 11. päivän tapahtumista ja virallisten selitysten ristiriitaisuuksista. 9/11-konsensuspaneeliksi kutsuttu eri alojen tutkijoista koostuva 22-henkinen ryhmä on julkaissut keväästä lähtien useita selvityksiä kaapatuista koneista soitetuista puheluista.

Yhdysvaltalaisen professori David Ray Griffinin koollekutsuma ryhmä on aiemmin ihmetellyt World Trade Centerin kaksoistorneissa palomiesten mukaan havaittuja massiivisia räjähdyksiä, Manhattanin kolmannen pilvenpiirtäjän WTC-7:n selittämätöntä romahdusta sekä sitä, miksi iskujen jälkeen New Yorkin pölystä löytyi huippumodernien sotilasräjähteiden käyttöön viittaavia nanotermiittihiukkasia.

Mark Bingham soitti kaapatusta koneesta äidilleen ja sanoi: ”Äiti, tässä on Mark Bingham.”

Kaapatuista koneista soitetut puhelut ovat olleet hyvin keskeisessä roolissa syyskuun 11. päivän tapahtumia koskevassa raportoinnissa.

ILMOITUS

George W. Bushin hallinnon varaoikeuskansleri Ted Olson kertoi heti iskupäivänä CNN:lle hänen vaimonsa Barbara Olsonin soittamasta puhelusta kaapatusta American Airlinesin koneesta. Ted Olsonin mukaan Barbara oli puhelun aikana kertonut, että mattoveitsillä aseistautuneet kaappaajat olivat pakottaneet kaikki koneen matkustajat, lentäjät ja matkustamohenkilökunnan koneen peräosaan.

Barbara Olson oli republikaanipuolueessa vaikuttanut juristi ja amerikkalaisille tv-katsojille tuttu kommentaattori CNN:n ajankohtaisohjelmista. American Airlinesin koneen kerrotaan tuhoutuneen täysin törmätessään Washingtonissa sijaitsevaan puolustusministeriön rakennukseen Pentagoniin.

Väitteet mattoveitsillä aseistetuista kaappaajista perustuvat yksinomaan Ted Olsonin kertomukseen puhelustaan vaimonsa kanssa.

Myös tiedot Shanksvilleen Pennsylvaniaan syöksyneen neljännen kaapatun koneen tapahtumista perustuvat pitkälti kertomuksiin koneesta tehdyistä puheluista. Näihin puhelinkeskusteluihin pohjautuu myös Oscar-ehdokkaana ollut menestyselokuva United 93, jossa matkustajat päättävät ryhtyä taisteluun lentokonekaappaajia vastaan.

United Airlinesin koneesta soitettujen puhelujen perusteella tiedettiin, että kaappaajat olivat ”arabeja tai iranilaisia” ja heillä oli päässään punaiset pannat.

Pittsburgh Post-Gazette -lehti nosti uutisotsikkoon koneessa matkustajana olleen Todd Beamerin sanomaksi laitetun hyökkäyskehotuksen ”Let’s roll!”, eli ”Pannaan toimeksi!” Presidentti Bush käytti samaa kehotusta marraskuussa 2001 kannustaessaan amerikkalaisia tukemaan terrorisminvastaista taistelua ja sotaponnistuksia Afganistanissa.

Osa puheluista oli kuitenkin outoja. Sanfranciscolainen markkinointiyrittäjä Mark Bingham soitti äidilleen ja esittäytyi koko nimellään: ”Äiti, tässä on Mark Bingham.”

Tietokantayhtiö Oraclen kirjanpitäjä Todd Beamer puhui 13 minuutin ajan puhelinoperaattorin asiakaspalveluvastaavan kanssa ja lausui tämän kanssa Isä meidän -rukouksen, mutta ei halunnut, että puhelu yhdistettäisiin hänen vaimolleen. Vaimo odotti perheen kolmatta lasta, ja Beamer ei halunnut järkyttää häntä.

Myöhemmin julkistettujen puhelutietojen mukaan Beamer oli kuitenkin ensin yrittänyt soittaa kotiin vaimolleen.

Beamer jätti puhelun auki matkustajien lähtiessä hyökkäykseen kaappaajia vastaan, ja asiakaspalveluvastaava Lisa Jefferson jäi linjalle odottamaan. Langan päässä oli hiljaista. Jefferson ei kuullut tappelun ääniä eikä räjähdystä koneen syöksyessä maahan.

Julkistettujen puhelutietojen mukaan puhelu kesti 65 minuuttia eikä katkennut, kun kone syöksyi maahan. Virallisen kertomuksen mukaan Beamerin puhelu käytiin lentokoneen istuinselässä olevalla matkustamopuhelimella. Koneen maahansyöksyn jälkeen Beamerin matkapuhelimesta soitettiin samana iltapäivänä vielä 19 puhelua.

Kaapatuista koneista tehtyjen puhelujen ajankohdat eivät myöskään täsmää. Newjerseyläinen myyntipäällikkö Jeremy Glick kuuli vaimoltaan, että koneen kaappaajat eivät ainakaan olisi lentämässä kohti WTC-torneja, sillä etelätorni oli hetki sitten romahtanut. Tämä tapahtui kello 9.59. Vasta paljon myöhemmässä vaiheessa puhelua matkustajat alkoivat äänestää siitä, kannattaisiko heidän ryhtyä vastarintaan kaappaajia vastaan.

Virallisten tietojen mukaan United Airlinesin kone syöksyi Pennsylvanian maaseudulle kello 10.03.

Todd Beamerin puhelua lukuun ottamatta useimmat puhelut kaapatuista koneista soitettiin matkapuhelimella – tai näin ainakin kerrottiin tiedotusvälineissä ja poliisin laatimissa kuulustelupöytäkirjoissa.

Kalifornialaisen myyntijohtajan Tom Burnettin vaimo Deena sanoi liittovaltion poliisille FBI:lle olevansa varma siitä, että mies soitti kännykästä, sillä hänen matkapuhelinnumeronsa näkyi kotipuhelimen näytössä.

Terrorihyökkäysten aiheuttaman sekaannuksen keskellä monilta jäi kuitenkin huomaamatta, ettei vuonna 2001 matkapuhelimella ollut teknisesti mahdollista soittaa puheluja ilmassa olevasta matkustajakoneesta – eikä ainakaan useiden kilometrien korkeudesta.

Vuonna 2006 käydyssä oikeudenkäynnissä marokkolais-ranskalaista Zacarias Moussaouita vastaan FBI:n ja oikeusministeriön asiakirjoissa todettiinkin, että kahta puhelua lukuun ottamatta kaikki lentokoneista soitetut puhelut tehtiin matkustamopuhelimilla. Moussaoui tuomittiin elinkautiseen vankeuteen osallisuudesta kaappausten suunnitteluun.

Uusien tietojen mukaan myös Tom Burnett oli soittanut kotiin vaimolleen matkustamopuhelimella United Airlinesin koneen istuinriveiltä 24 ja 25.

Mattoveitsin aseistetuista kaappaajista kertonut Ted Olson sanoi aluksi, että hänen vaimonsa oli soittanut hänelle American Airlinesin koneesta kännykällä, mutta myöhemmin hän selitti, että kyseessä olikin matkustamopuhelimella tehty vastaanottajan maksama puhelu.

Tämäkään ei voinut olla totta, sillä American Airlines poisti käytöstä matkustamopuhelimet kaikista Boeing 757 -koneista alkuvuodesta 2001.