Lehtikuva/ Markku Ulander

Kurvit suoriksi

Kesäni kauniimpiin muistoihin kuuluu muutaman vuorokauden purjehdus poikani perheen veneellä upealla Saaristomerellä. Poikani porukalla on tapana seilata purjeilla melkein koko viiden viikon kesäloma, mutta minulle riittää lyhempikin pätkä.

Eikä kaltaiseni eläkeläinen tietysti voisi irrottautuakaan monista menoistaan ja velvollisuuksista viikkokausiksi niin kuin työelämässä olevat kaikkine lomineen ja muine vapaapäivineen. Sitä paitsi en ymmärrä purjehtimisesta yhtään mitään, joten olen veneessä pelkkää painolastia.

Purjevene oli jo kiertänyt Ahvenanmaan ja oli paluumatkalla kohti Helsinkiä, kun nousin kyytiin Korppoon saaren uloimmassa kärjessä eli Korpoströmissä. Sinne pääsee kätevästi mukavalla bussille ja automatkan tunnelmaa lisäävät muutamat lossilla kuljettavat osuudet.

Merikotkien palauttaminen Suomen saaristoon on ollut varsinainen luonnonsuojelun riemuvoitto.

Korpoströmissä on uudehko vierasvenesatama, jossa ensimmäisenä minua hämmästytti se, että laiturilta sai vaikka kuinka paljon isoja ahvenia. Monet veneilijät näyttivätkin onkivansa iltaruokansa itse.

Meillä ei ollut onkivehkeitä eikä matojakaan, joten jouduimme tyytymään paikalliseen ravintolaan. Siellä odotti toinen yllätys. Ruokalistalla oli muun muassa grillattuja ahvenfileitä, jotka tietenkin olivat kuivia ja mauttomia sekä muistuttivat lähinnä kengänpohjallisia.

ILMOITUS

Luulisi rantaravintolassa tiedettävän, että ei ahvenfileetä kannata ryhtyä grillaamalla valmistamaan. Kokonaisena paistetusta kalasta olisi saanut varsinaista herkkua. Ahven kun on ehdottomasti maamme maukkaimpia kaloja.

Onneksi en itse ollut tilannut ahvenfileitä, joten pystyin syödessä nauttimaan täysin myös kauniista maisemista ja kesäillan tummumisesta yöksi.

Ja vatsa täynnä oli purjeveneen viileää kylkeä vasten hyvä nukkua.

Olen jo muutaman vuoden aikana huomannut, että merikotkien näkeminen Saaristomerellä ei ole enää mitenkään harvinaista. Samalla reissulla niitä voi nähdä useitakin korkealla taivaalla liitelemässä.

Nyt näimme jopa merikotkan pesän, joka oli todella yllättävällä paikalla keskellä selkää olevan tutkaheijastimen päällä.

Pesän ympärillä oli melkoisen vilkas veneliikenne, mutta se ei näyttänyt häiritsevän suitaan aukovia kotkanpoikasia, jotka selvästi odottivat vanhempien tuomaa kala-ateriaa.

Merikotkien palauttaminen Suomen saaristoon on ollut varsinainen luonnonsuojelun riemuvoitto. Taisin lukea jostakin, että merikotkia alkaa olla jo niin runsaasti, että osa niistä on muuttamassa sisämaan suurille järville. Onhan sitä sielläkin saaria, kareja ja kalaruokaa.

Merikotkien suojelun lisäksi toinen onnistunut asia saaristossa on ollut havaintojeni mukaan roskaamisen saaminen kuriin. ”Pidä saaristo siistinä” -kampanja näyttää onnistuneen esimerkillisesti.

Jätesäiliöitä löytyy kaikista vierasvenesatamista ja veneilijät näyttävät hyvin tuntevan vastuunsa luonnon säilyttämisestä puhtaana. Mitään omatekoisia kaatopaikkojakaan en saaristossa nähnyt.

Suurin jännitys vesillä liikkuessa on siinä, onko seuraavassa vierasvenesatamassa enää vapaita paikkoja. Monissa satamissa kun on tilaa vain muutamille kymmenille veneille.

Hieman pelkäsimme Hankoakin, jossa minun oli tarkoitus jäädä pois purjehdukselta ja palata junalla Helsinkiin.

Maamme eteläkärjessä oli kuitenkin hyvin tilaa purjeveneellemme. Siellä oli kuitenkin melkoinen vilske. Taitaahan Hangossa olla Suomenlahden suurin vierasvenesatama, jota on viime vuosina vielä kovasti laajennettu.

Hangossa näin suurimmat matkalla tapaamamme huviveneet. Osa niistä oli ulkomaisia ja osa kotimaisia. Jokunen venäläinenkin loistovene näytti olevan joukossa. Itäisellä Suomenlahdella niitä on kuulemma liikkeellä jo paljon enemmän.

Kateellisena mahtavia veneitä katsellessani tuli mieleen, että tuollaisia miljoonapaatteja ei tavallisen duunarin palkalla osteta, vaikka sitä varten säästäisi koko ikänsä. Veneen hankinta vaatii siis perittyä rahaa, Nokian tai jonkun muun firman optiota tai sitten pimeää, rikollisin keinoin hankittua rahaa.

Samassa mieleeni tuli parin vuoden takainen käyntini Pireuksen huvipursisatamassa. Siellä alukset olivat aivan toista kokoluokkaa. Hangon hurjimmatkin jahdit olisivat käyneet niiden pelastusveneiksi.

Mutta Kreikan taloushan onkin ihan eri kunnossa kuin Suomen.

Pian vesiltä päästyäni luin lehdestä (HS 4.8.), että rikollisuus niin Suomessa kuin muissakin meihin verrattavissa maissa on vakaasti laskemassa. Konnuuksien määrän väheneminen ei ole hurjan nopeaa, mutta suunta on selvä.

Lehtijuttu oli otsikoitu dramaattisesti ”Emme tapa entiseen tahtiin”. Ja tilastoista löytyi otsikolle katetta. Niiden mukaan kovin väkivaltarikollisuus on olut laskusuunnassa jo parikymmentä vuotta. Vuonna 1991 Suomessa tehtiin 3,5 henkirikosta sataatuhatta asukasta kohti, nyt luku on pudonnut kahteen.

Mutta ei Suomi vielä mikään paratiisi ole, sillä Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa tehdään henkirikoksia alle puolet meikäläisestä määrästä maiden asukaslukuun suhteutettuna.

Mutta kun katsotaan itään ja etelään niin tilanne Suomessa näyttää suorastaan mainiolta. Tilastojen mukaan Baltian maissa henkirikoksia tehdään kolme kertaa suomalaista nykytasoa enemmän. Venäjällä pannaan vielä paljon paremmaksi. Siellä henkirikosten määrä on 7–8-kertainen Suomeen verrattuna.

Mutta kun tarkastellaan rikollisuuden vähenemisen syitä, niin huomaa, että aihetta kovin suureen juhlintaan ei olekaan. Pääsyyksi myönteiseen kehitykseen todetaan nimittäin ”rikoksentekoiässä” olevien nuorten miesten määrän vähentyminen.

Sotien jälkeiset suuret ikäluokat, joihin minäkin kuulun ja joita myös on 60-lukulaisiksi kutsuttu, tekivät myös paljon kaikenlaisia konnuuksia. Suomen kaikkien aikojen suurin ikäluokka syntyi 1947. Siihen kuului 108 000 lasta. 1900-luvun ikäluokista pienin pullahti maailmaan 1973. Siinä ei ollut kuin 56 800 lasta.

Eivät nämä luvut tietenkään kaikkea selitä, sillä rötöksiä saattaa vähentää esimerkiksi turvatekniikan kehitys. Juuri tästä syystä pankkiryöstöt ovat käyneet harvinaisiksi. Lainkuuliaisuudenkin tutkijat näkevät lisääntyneen.

Ikävä piirre on se, että henkirikosten väheneminen on painottunut Etelä- ja Länsi-Suomeen. Muualla maassa puukotetaan entiseen tahtiin.

Rikostilastoissakin on tietysti omat ongelmansa. Niihin pääsee varmasti helpommalla lyömällä kaveriaan kuolettavasti pullolla päähän kuin johtamalla pimeän rahan operaatioita huvipurtensa kannelta Hangon satamasta.