Vain perussuomalaisten luotto vielä vähäisempää.

Vasemmistoliiton kannattajista ainoastaan 19 prosenttia luottaa Jyrki Kataisen hallituksen kykyyn viedä Suomea eteenpäin. Näin kertoo tutkimusyhtiö Tietoykkösen mielipidemittaus, jonka Ilta-Sanomat julkisti keskiviikkona.

Jopa toisen oppositiopuolueen keskustan piirissä on vasemmistoliittolaisia enemmän luottamusta hallitukseen. Keskustalaisista 23 prosenttia uskoo ja 65 prosenttia ei usko hallituksen kykyihin. Vasemmistoliittolaisista 76 prosentilta on luotto mennyt.

Vasemmistoliittolaiset olivat kyselyssä myös kaikkein varmimpia kannastaan.

Vasemmistoliittolaisia kriittisempiä olivat kyselyssä vain perussuomalaisten kannattajat.

Tutkimuksen mukaan luottamus Kataisen hallitukseen on yleensäkin katkolla. Kielteisesti siihen suhtautui 54 prosenttia kaikista vastaajista, myönteisesti 29 prosenttia ja 18 prosenttia ei osannut sanoa.

ILMOITUS

Työväki tyytymätöntä

Puolueittain vain kokoomuksen ja SDP:n kannattajien enemmistö luottaa Kataisen hallitukseen, muissa puolueissa kriitikoita on enemmän.

Ammattiryhmittäin tyytymättömimpiä olivat työntekijät.

Politiikan tutkija Sami Borg sanoo Ilta-Sanomissa hallituksen menettäneen suosiotaan varsin nopeasti syksyä kohti mentäessä, mutta ei pitänyt suosiolukemaa poikkeuksellisen huonona. 1990-luvun laman aikana lukemat olivat vielä huonompia.

Vasemmistoliittolaisten kantoja Borg kommentoi niin, että kenttä on hyvin tyytymätön ja törmäyskurssi voi odottaa ensi viikon budjettiriihessä.