Lehtikuva/ Martti Kainulainen

Eduskunta saa syksyllä käsiteltäväkseen kansalaisaloitteen pakollisen ruotsin kouluopetuksen muuttamisesta vapaaehtoiseksi. Kansalaisaloitteeseen tarvittavat 50 000 nimeä tulivat täyteen viikonloppuna.

Pakollinen kouluruotsi tuli opetusohjelmaan vasta peruskoulun mukana vuonna 1968 poliittisen kompromissin seurauksena. Asia herättää voimakkaita tunteita puolesta ja vastaan. Siksi on pelättävissä, että eduskunnassakin asiaa käsitellään aikanaan älämölönä.

Näin ei pitäisi eikä saisi olla. Ennen kansalaisaloitteen käsittelyä olisi syytä selvittää ainakin kolme asiaa, koska Hufvudstadsbladetin viime viikolla tekemän kyselyn mukaan se saattaa jopa mennä läpi. Puntit eduskunnassa ovat tasan. Päätös suuntaan tai toiseen on syytä tehdä tiedon, ei tunteen pohjalta.

Ensimmäinen kysymys kuuluu, edistääkö vai haittaako pakollinen ruotsin opetus suomalaisten kielitaitoa. Onko totta, että ruotsi on portti muihin kieliin? Vai onko totta, että ruotsin opiskelu on pois muiden, isojen kielten opiskelusta?

Toiseksi pitää tietää, mitkä ovat oppimistulokset. Ovatko suomalaiset oikeasti kaksikielinen kansa pakollisen ruotsin ansiosta? Vai onko Suomi todellisuudessa kaksikielinen vain juhlapuheissa ja kielistrategioissa?

Kolmanneksi on syytä selvittää, miten vastenmieliseksi koettu ”pakkoruotsi” vaikuttaa asenteisiin suomenruotsalaisia kohtaan. Yhdistääkö vai erottaako se kansanryhmiä?

Kansalaisaloitteen käsittelyä eduskunnassa lykättäköön siksi, kunnes tiedetään, mistä todella päätetään.