Finanssikapitalismi. Nyt!
Euro on emumaiden yhteinen raha, mutta ei vain raha.
Se on ennen muuta rahapolitiikkaa, jonka seurauksena emumaat – ainoina valtioina maailmassa – on kuohittu mahdollisuudesta vaikuttaa omassa maassa käytettävän rahan arvoon.
Euro on inflaation vastaisen sodan uhri.
Emumaat pakotetaan välttämään velkaantumista velkaantumalla lisää.
Poliittinen rahayksikkö
Euron äiti Emu synnytti euron keskosena, poliittisista syistä. Saksa oli sen isä, ja sillä oli niin kiire saada ”enemmän Eurooppa”, että se toimi myös kätilönä. Eurosta tuli Saksan demarin (D-markka) näköinen raha.
Euroa tarvittiin poliittisiin tarkoituksiin, joita kirkossa symbolisoi risti ja entisessä Neuvostoliitossa sirppi ja vasara. Federalistit, jotka tekevät EU:sta liittovaltiota, tarvitsivat sen uuden vallan symboliksi. Europarlamentti näkee, että sen kautta ”yleisö tunnistaa yhteiskunnallisen ryhmittymän tai järjestön ja samastuu siihen” sekä ”sitoutuu siihen tunnetasolla”. Euron merkki € on ”Eurooppa-nimen ensimmäinen kirjain, johon lisättiin kaksi samansuuntaista vaakasuoraa viivaa pyrkimyksenä symbolisoida Euroopan talouden vakautta ja uutta rahaa”.
€uro – vakauden symboli?
Vakaus olisi sitä, että euron arvo ei muuttuisi hallitsemattomasti suhteessa muihin valuuttoihin. Se muuttuu. Esimerkiksi suhteessa USA:n dollariin se liikkuu kuin jojo vuoroin ylös ja vuoroin alas.
Vakaus olisi sitä, että euromaiden talous kehittyisi samaan tahtiin. Se edellyttää, että jokainen Saksan kanssa rahaliittoon lähtenyt maa noudattaa Saksan palkkapolitiikkaa. Eurostatin tilastoista voidaan laskea, että ennen ylivelkamaiden konkurssiuhkan paljastumista saksalaisen työn hinta oli noussut 26 %, mutta kreikkalaisen 50 %, irlantilaisen 52 %, italialaisen 57 %, portugalilaisen 69 % ja espanjalaisen 72 %. Se johtaa Emussa sisäisiin pakkodevalvaatioihin.
Vakauteen kuuluvat vakaat korot. Emun sisässä valtioiden lainojen korot poikkeavat merkittävästi toisistaan. Joidenkin maiden korot ovat olleet sietämättömän korkealla, kun taas Emun ytimessä on nautittu matalista koroista. Se ei johdu Emusta vaan Yhdysvaltojen rahapolitiikasta.
Maan keskuspankkijärjestelmä (Fed) tuotti taloudellista kasvua löysän ja halvan rahan politiikalla, joka piti korot alhaalla myös Euroopassa niin kauan kuin sitä kesti. Ruotsin ja Tanskan esimerkki osoittaa, että Suomessa korot olisivat matalalla myös ilman Emu-jäsenyyttä.
EU:ssa korkoja manipuloi Euroopan keskuspankki (EKP), joka on jakanut tyhjästä luomaansa bittirahaa (vanhan ajan setelirahoitusta) lähes nollakorolla pankeille. Se on samaan aikaan sekä kylvänyt talouteen inflaation siemeniä että tuottanut inflaation vastaisen taistelun varjolla talouteen deflaatiota. Euroalue on Kansainvälisen Valuuttarahaston (IMF) mukaan maailman vähiten dynaaminen talous.
Suomen pankkijärjestelmä on myrkytetty eurooppalaisten pankkien (EKP:n Target2-järjestelmään liittyvillä) talletuksilla niin, että pankit eivät ole kiinnostuneita kotimaisesta rahasta eli tallettajien säästöistä, joille ne maksavat nollakorkoja. Samaan aikaan, kun Suomen pankkijärjestelmä pursuaa ulkomaista irtorahaa, reaalitalouden yrityksissä eletään luottolaman aikaa: pankit eivät anna rahaa lainaksi yrityksille, jotka haluavat tuottaa lainarahoilla työtä ja toimeentuloa. Suuryrityksetkään eivät investoi reaalitalouteen vaan jakavat omistajilleen pienistä voitoista suuria osinkoja.
Inflaatio on kuitenkin pysynyt alhaisena.
Samaan aikaan, kun Suomen pankkijärjestelmä pursuaa ulkomaista irtorahaa, reaali-talouden yrityksissä eletään luottolaman aikaa.
Inflaatio ja deflaatio
Matala inflaatio on tulos Euroopan keskuspankin (EKP) tietoisesta politiikasta: taloutta deflatoidaan. Selitys löytyy osittain myös sen mittaamisen tavasta.
Inflaatiomittarit on kytketty vain reaalitalouteen ja vain hintojen ja palkkojen nousuun. Osakkeiden, johdannaisten, ja muun omaisuuden hinnannousua ei taloustieteessä pidetä inflaationa, vaikka pääomamarkkinoilla olisi päällä täysi hype. Kun inflaatiota mitataan vain reaalitalouden hinnoilla ja palkoilla, se talouden alue, jossa kuplat syntyvät, jää analyysien ulottumattomiin. EKP ei kykene vastaamaan tietoisella politiikalla finanssikapitalismin epävakauteen.
Inflaation maksavat pienituloiset, eläkeläiset, sosiaaliturvan saajat ja pankkitallettajat. Inflaatiosta hyötyvät omistajat ja velalliset. Deflaatio on inflaation vastakohta. Siinä eivät hinnat ja palkat nouse, mutta se on pysähtyneisyyden aikaa, joka on myrkkyä taloudelliselle kasvulle ja uusille työpaikoille. Se tekee ylivelkaantuneille maille mahdottomaksi velkojen maksun.
Emumaissa deflaatiota tehdään sisäisellä devalvaatiolla. Se on työttömyyttä, palkkojen ja eläkkeiden alennuksia, sosiaaliturvan ja terveydenhuollon alasajoa sekä maastamuuttoa. Se on Emun ainoa joustoväline, jolle on ominaista se, että se ei jousta. Sitä voi kuvata talon maalaamisella. Jos valtiolla on oma raha, maalari voi kuljettaa pensseliä pitkin seinää ylös ja alas. Talo pysyy paikallaan. Jos ei ole omaa rahaa, maalarin täytyy pitää pensseli paikallaan ja liikutella taloa ylös ja alas.
Velkaongelma
Emussa alakulo leviää ja suurpalon estämiseksi emumaat rakentavat kalliita palomuureja. Ne eivät hyödytä ketään, mutta ne tulevat maksuun kriisisyyttömille.
Se politiikka suosii markkinoiden fundamentalisteja, joista suoranaista taloudellista fasismia edustaa Björn Wahlroos. Hän nimittää demokratiaa enemmistön tyranniaksi ja vaatii sen tilalle markkinavaltaa eli vähemmistön diktatuuria. EU:n ja EKP:n deflaatiopolitiikka ylivelkamaille määrätyillä ”sopeutusohjelmilla” on uhka niiden yhteiskuntarauhan säilymiselle.
Ylisuurten velkojen maksattaminen deflaation kovettamalla rahalla ja sisäisellä pakkodevalvaatiolla merkitsee vielä rajumpaa köyhien kyykyttämistä kuin kovan rahan pehmentäminen kohtuullisella inflaatiolla, johon liittyy ostovoiman lisäys ja palkankorotukset.
On tiedostettava kaikki ne ongelmat, joita inflaation kasvu tuottaa. Kun se käynnistyy, ei ole varmaa, että se pysyy täysin hallinnassa. Meillä on kuitenkin tiedossa tämä nykyinen vaihtoehto, jossa emumaat pakotetaan välttämään velkaantumista velkaantumalla lisää. Se politiikka ei toimi.
On mahdollista, että inflaation vaikutus velkojen reaaliarvon alenemiseen perustuu kokemuksiin säännellystä taloudesta eikä toimi finanssikapitalismin vapailla markkinoilla. Inflaatio-odotukset saattavat nostaa markkinoilla rahan hintaa eli korkoa ja koronnousun vaikutukset saattavat syödä velkojen reaaliarvon alenemisesta saatavan hyödyn. Siinä tilanteessa Euroopan keskuspankin on luotava halpaa bittirahaa valtioiden käyttöön ohi pankkien. Kokemus osoittaa, että niiden virtuaalirahahirviöiden käsissä se on hukkakäytössä.
Jos veloista selviäminen on ensisijainen tavoite, tarjolla ei ole muuta mahdollisuutta. kuin pakottaa Euroopan keskuspankki Japanin keskuspankin linjalle ja saada se luopumaan talouden alasajosta deflaatiolla. Eri asia on, jos ei haluta antaa ylivelkamaiden itse selvitä velkaongelmistaan vaan maksatetaan se meillä, systeemikriisin syyttömillä.