Lehtikuva/

Suomen maajoukkue pelasi viime perjantaisen ottelunsa Espanjaa vastaan surunauhoissa. Eleellä kunnioitettiin viikko tuota ennen vihreämmille pelikentille siirtynyttä suomalaisen jalkapallon legendaa, banaanipotkustaan tunnettua Kai Pahlmania. ”Kaitsu” itse ei päässyt toistakymmentä vuotta kestäneellä maajoukkueurallaan Espanjaa kohtaamaan: Suomen sensaatiomaisessa 2–0-voitossa vuonna 1969 Pahlman ei enää ollut pelaavassa kokoonpanossa mukana.

Tosiasiassa Suomen perjantainen vierastasapeli oli vielä tuota yli neljänkymmenen vuoden takaista voittoa suurempi sensaatio, sillä kuusikymmenluvun lopun Espanjan maajoukkueen otteet eivät olleet lähelläkään tämänhetkisen tähtisikermän loistoa.

Etukäteen oli arvattavissa, että ottelu muodostuisi varsinaiseksi Daavidin ja Goljatin taisteluksi, pienen mutta sitkeän altavastaajan puolustustaisteluksi ylivoimaista vihollista vastaan. Silti etenkin fanit jaksoivat uskoa suosikkeihinsa ja toivoa Gijónin ihmettä. Samaa olisi toivonut kotimaiselta lehdistöltäkin.

Suomifutis kaipaisi tähtiä ja kansan-villitsijöitä.

Pohjanoteerauksena mainittakoon Iltalehden toimittajan Janne Palomäen kisapäivänä julkaistu, ilmeisesti hauskaksi tarkoitettu juttu, jossa hän listasi kymmenen asiaa, joista suomalaiskannattajat voisivat ottelussa iloita – menestystä pelistä kun ei luonnollisestikaan olisi herumassa. ”Ottelun voittajasta ei ole epäselvyyttä”, kirjoittaja veisteli. Illemmalla sinivalkoiset onneksi opettivat herralle, mistä huuhkaja pissii.

Ottelusta on kirjoitettu (ja kirjoitetaan) tuhansia rivejä koti- ja ulkomaisessa mediassa, mutta se ansaitsee vielä muutaman merkin tälläkin palstalla. Joukkue tarttui Espanjan asettamaan haasteeseen juuri oikealla tavalla: alkuminuuteiksi bussi parkkiin oman maalin eteen ja siitä sitten kärkkymään vastustajan erheitä.

ILMOITUS

Mixun uudistunut taktiikka toimi, ja Huuhkajat möyhensivät Gijónin oman pojan David Villan johtaman hyökkäyksen kerta toisensa jälkeen pumpuliksi. Ja se Teemu Pukin maali, se saa taatusti karvat nousemaan pystyyn vielä ensi vuonnakin. Maaliin johtanut syöttökuvio kelpaisi esimerkiksi mihin tahansa jalkapallo-oppikirjaan.

Toivoa sopii, että maajoukkueen menestys herättää kiinnostusta myös pikapuoliin käynnistyvää Veikkausliigaa kohtaan. On kuitenkin myönnettävä, että tällä hetkellä suomifutis kaipaisi tähtiä ja kansanvillitsijöitä: sellaisia nimiä, jotka tuntisivat nekin, jotka eivät muuten jalkapalloa seuraa. Sellaisia kuin Zlatan, Balotelli, Litmanen – tai Kai Pahlman.

Aika näyttää, millainen kuva nykypelaajistamme historian lehdille piirtyy. Ainakin Schalkessa kulttipelaajan asemaan nousseen Teemu Pukin luulisi nyt Pihtiputaan mummonkin jo tunnistavan. Matkaa todelliseksi kansansuosikiksi on Kotkan kultakutrilla silti vielä paljon kuljettavana.

Viikon vakiorivi koostuu tutusti Valioliigan ja Championshipin otteluista. Viikon Veikkaajassa Saku-Pekka Sundelin kuvaa tätä nykyä Mauricio Pochettinon luotsaaman Southamptonin prässipeliä ”eläimelliseksi”. Joukkue saa kotonaan vastaansa Chelsean, eikä taatusti päästä sinipaitoja helpolla. Haetaan kohteeseen 6 pikkuylläriä, mutta varmistetaan ykkönen kuitenkin kakkosella.

Kohteessa 9 taistellaan tosissaan paikasta toiseksi korkeimmalla sarjatasolla: otatuksen osapuolet Sheffield Wednesday ja Barnsley majailevat pistetaulukossa nippa nappa putoamisviivan yläpuolella. Jokainen piste on elintärkeä, ja ottelusta odotettavissa tasainen. Kotietu ehkä kallistaa vaa’an Sheffieldin hyväksi, mutta merkkejä ei tässä kohteessa kannata säästellä.

Löytyyhän rivistä toki myös muutama päivänselvä varma, selkeimpänä kenties kohteen 3 Arsenal. Vastustaja Readingille on liike sarjaporrasta alaspäin kauden päätteeksi lähellä, joten eiköhän Arsene Wengerin poppoo tykittele liigan häntäpään valvojat kotonaan helposti kumoon.

Vakioveikkauksen peliaika päättyy lauantaina 30.3. kello 16.55. Kansan Uutisten Viikkolehti suosittaa 64 merkin järjestelmää: 1, 1(x), 1, 1, x(2), 1(2), 1,1, (1)x, 2, 1(2), (x)2, 1.

VIIKON Vinkki: Yle esittää ykköskanavallaan tälläkin palstalla ruoditun Kuningas Litmanen -dokumentin ensi maanantaina heti puoli yhdeksän uutisten jälkeen. Vilkaiskaapa, ellette ole vielä kerinneet.