Lehtikuva/ Markku Ulander

Samaan aikaan, kun yleinen työttömyys lisääntyi helmikuussa vuoden takaisesta, naisten työllisyysaste nousi 0,4 prosenttiyksiköllä.

Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan Suomen työttömyysaste nousi viime vuoden helmikuun 7,7 prosentista 8,7 prosenttiin.

Työllisten määrä yksityisellä sektorilla väheni, mutta kasvoi julkisella sektorilla vuoden 2012 helmikuuhun verrattuna.

Tilastokeskuksen yliaktuaarin Kalle Sinivuoren mukaan naisilla oli jo tammikuussa parempi työllisyystilanne kuin miehillä.

– Työllisyys on noussut viime kuukausina selvästi esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalveluissa. Työpaikat ovat lisääntyneet myös naisvaltaisilla palvelualoilla.

Teollisuuden työpaikkojen väheneminen on Sinivuoren mukaan näkynyt miesten työllisyydessä. Miesten työllisyysaste laski viime vuoden helmikuusta 1,2 prosenttiyksiköllä 67,2 prosenttiin. Naisten työllisyysaste oli 68,1 prosenttia.

ILMOITUS

Yleinen työllisyysaste oli helmikuussa 0,4 prosenttiyksikköä pienempi kuin vuotta aiemmin.

Nuorista työttömänä joka kymmenes

Tilastokeskuksen mukaan Suomessa oli helmikuussa 231 000 työtöntä, mikä oli 27 000 enemmän kuin vuosi sitten. Työllisiä oli 2 432 000, mikä oli 26 000 vähemmän kuin vuotta aiemmin.

Nuorista työttömänä oli Tilastokeskuksen mukaan joka kymmenes, yhteensä 64 000. Työttömien osuus oli 21,5 prosenttia, mikä oli 0,9 prosenttiyksikköä enemmän kuin viime vuoden helmikuussa.

Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli helmikuun 2013 lopussa kaikkiaan 291 000 työnvälityksen säädösten mukaisesti työttömäksi työnhakijaksi tilastoitua. Työttömiä työnhakijoita oli 37 000 enemmän kuin edellisen vuoden helmikuussa.

Yli vuoden työttömänä olleita oli 67 000 eli 14,2 prosenttia enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan.

Työ- ja elinkeinotoimistojen aktivointipalveluiden piirissä oli helmikuun lopussa 104 000 henkilöä, mikä oli 8 000 vähemmän kuin edellisen vuoden helmikuussa. Palveluiden piirissä oli 3,9 prosenttia työvoimasta.