Kurvit suoriksi

Salaliitoteoriat ovat tietenkin kiehtovia. Niihin uskovat tuntevat taatusti olevansa tavallisten typerien kadun tallaajien yläpuolella. Meille ei syötetä mitä tahansa, niin kuin noille nuijille, ajattelevat salaliittoteorioihin uskovat.

Internet on tuonut mukanaan todellisen salaliittoteorioiden kulta-ajan. Netistähän löytyy ”faktoja” vaikka kuinka hullujen tarinoiden tueksi. Mutta oli niitä salaliittoteorioita ennen nykyisiä tietokoneitakin.

Erinomainen esimerkki on ufot, joiden näkemistä vauhditti kylmä sota ja siitä aiheutunut ydintuhon vaara. Vankkaa pohjaa ufoihin uskoville toi suurvaltojen salainen asekehittely. Esimerkiksi Yhdysvaltojen tiedustelu- ja häiveominaisuuksin varustettuja lentokoneita kehiteltiin niin piilossa julkisuudelta, että koelentojakin tehtiin vain öisin.

Berliinissä poltettiin hämäyksen vuoksi Hitlerin ja Braunin kaksoisolennot.

USA:n Neuvostoliiton vakoiluun käyttämän jättimäisen ilmapallon putoaminen aiheutti valtavan ufo-hysterian, jonka seurauksena monet uskovat vieläkin, että Pentagonin kellarissa säilytetään avaruudesta tullutta lentävää lautasta ja sen pakastettua miehistöä eli pieniksi vihreiksi miehiksi kutsuttuja humanoideja.

Presidentti John F. Kennedyn murha poiki läjäpäin salaliittoteorioita samoin kuin pääministeri Olof Palmen ampuminenkin. Näiden kummankin tapauksen suhteen voidaan todeta, että mielikuvituksellisten tarinoiden syntyä vauhditti viranomaisten möhlintä rikoksia tutkittaessa.

ILMOITUS

Vuoden 2001 terrori-isku Yhdysvaltoihin aiheutti varsinaisen salaliittoteorioiden vyöryn, mutta tässä jutussa aioin käsitellä hieman vanhempaa ja pitkään elänyttä salaliittoteoriaa eli väitettä, jonka mukaan Saksan diktaattori Adolf Hitler ei kuollutkaan keväällä 1945 venäläisten joukkojen saartamassa bunkkerissa Berliinissä, vaan pääsi pakoon.

Viime syksyn kirjoihin kuului nimittäin Hitlerin pako -niminen pienen kustannusliike Minervan julkaisema kirja, jonka tekijät ovat ”ansioitunut sotahistorioitsija” Simon Dunstan sekä Gerrad Williams, jota teoksen takakannessa luonnehditaan ”tunnetuksi brittitoimittajaksi”.

Kirjan keskeinen väite on se, että Hitler pääsi pakenemaan Berliinistä ja kuoli Etelä-Amerikassa vasta vuonna 1962. Führer jatkoi siis maallista vaellustaan 17 vuotta pitempään kuin on uskottu. Jostain syystä kirjan alaotsikoksi on pantu hieman vähättelevä Kootut aihetodisteet.

Mielenkiintoista on se, että maailmalla liikkuneissa ja yhä liikkuvissa salaliittoteorioissa useimmin on konnan roolissa Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA. Ei CIA ole tosin ilman ansioita noussut tähän asemaan, sillä monet sen hankkeet ovat olleet omiaan herättämään mitä suurimpia epäilyjä.

Mainittakoon vain yksi esimerkki. 1960-luvulla CIA suunnitteli Fidel Castron syrjäyttämistä Jeesuksen uuden ilmestymisen avulla. Jostain kummallisesta syystä pitkälle valmisteltu operaatio jätettiin kuitenkin toteuttamatta. Se tiedetään, että Vapahtajan tulossa amerikkalainen sukellusvene olisi näytellyt keskeistä roolia.

Hitlerin pakenemisessa CIA ei voinut olla keskeisenä toimijana, sillä se perustettiin vasta sodan jälkeen, vuonna 1947. Mutta Dunstanin ja Williamsin kirjan mukaan diktaattorin katoamisen tuhoon tuomitusta Berliinistä mahdollisti CIA:n edeltäjä Strategisten palvelujen toimisto OSS, joka myös mahdollisti viime kädessä piileskelyn Etelä-Amerikassa. Myöhemmin Hitlerin suojelu siirtyi tietysti CIA:lle, joka kirjan mukaan oli tietoinen Aatun touhuista, mutta ei reagoinut agenteiltaan saamiinsa raportteihin millään tavalla.

Sodan aikana OSS:n Euroopan-keskuksen edustajana Sveitsissä oli Allen Dulles, joka toimi vuosina 1953–1961 CIA:n pääjohtajana. Käytännön järjestelyt kirjan mukaan kuitenkin hoiti Hitlerin sihteeri, valtakunnanjohtaja Martin Bormann, jolla oli käytettävissään muun muassa natsien valloittamiltaan alueilta ryöstämät valtavat omaisuudet. Niihin kuului kultaharkkoja ja mittaamattoman arvokkaita taideteoksia.

Tarinan uskottavuutta tietysti lisää se, että monet etsityt natsit olivat todella onnistuneet pakenemaan Etelä-Amerikkaan. Tunnetuin heistä oli ”juutalaiskysymyksen lopullisen ratkaisun” toteuttajana tunnetuksi tullut Adolf Eichmann, jonka Israelin tiedustelupalvelu Mossad onnistui sieppaamaan. Israelissa Eichmann joutui oikeuteen ja hirtettiin. Eräissä eteläisen Amerikan maissa oli jo ennen toista maailmansotaa ollut vahvoja saksalaisia siirtokuntia, jotka helpottivat natsien kätkeytymistä sodan tappion jälkeen.

Hitlerin pako -kirjan mukaan Hitler pääsi pakenemaan Berliinistä 28. huhtikuuta 1945 pienkoneella. Mukana oli hänen vasta vihitty vaimonsa Eva Braun ja muutakin lähipiirin porukkaa. Berliinissä poltettiin hämäyksen vuoksi Hitlerin ja Braunin kaksoisolennot.

Pakolaiset lentelivät pitkin luhistumaisillaan olevaa Saksaa, välillä käytiin Tanskassakin. Isommalla koneella päästiin sitten Espanjaan, jossa odotti Argentiinaan vievä sukellusvene. Matka oli voimillekäyvä, varsinkin Evalle, joka oli raskaana.

Argentiinassa oli kaikki valmiina Hitleriä varten. Hän rantautui sukellusveneestä siviilipuvussa ja viikset ajettuina. Kaikki sujui suunnitelmien mukaan, kun maassa oli vallassa Aatun ihailijakerhoon kuuluva Juan Peron.

Aluksi kaikki meni hienosti. Hitler seuralaisineen majaili maatiloilla ja virkistäytyi rantalomakohteissa. Mutta vuosien saatossa olot muuttuivat kurjemmiksi. Eva tosin synnytti kaksi tytärtä, mutta lihoi varsin tuhdiksi tädiksi. Vaikeuksia tuotti sekin, että Hitler ei oppinut maan kieltä, espanjaa, koskaan kunnolla.

70-vuotias Hitler sitten sai halvauskohtauksen 12. helmikuuta 1962 ja kuoli seuraavana aamuna.

Jo kirjan alussa tarjoillaan sen perusidea:

”Ilmeisesti Bormann tarjosi OSS:lle seuraavanlaista sopimusta: mikäli Adolf Hitler saisi paeta Saksasta, liittoutuneet saisivat natseilta länsitaidetta tuhannen vuoden ajalta sekä maan pitkälle kehittyneen sotilasteniikan salaisuudet.”

Jos kirjan tuhansilla yksityiskohdilla lastattu tarina pitäisi paikkansa, niin Hitler olisi saapunut Argentiinaan paitsi ilman viiksiään, niin myös ilman alaleukaa. Venäläiset sotilaat nimittäin veivät mukanaan Berliinistä Hitlerin palaneet jäännökset ja heittivät he myöhemmin johonkin jokeen.

Aatun alaleuka hampaineen on kuitenkin yhä Kremlin holveissa ja sen aitoudesta ovat päässeet varmistautumaan länsimaisetkin tutkijat.