Pörssikurssien nousua rahoittavat USA:n, EU:n, Japanin ja Englannin keskuspankit.
On tutkittu, että pörssikurssien nousulla ei ole yhteyttä kansantuotteen kasvuun. Reaalitalous on edelleen pysähtyneisyyden tilassa.
Systeemikriisin suursyylliset
Monet suuret pankit olivat 2000-luvun alkuvuosina keinotelleet itsensä henkihieveriin.
Kalman haju levisi systeemiin Lehman Brothers -pankin konkurssin jälkeen puolenkymmentä vuotta sitten. Kun pankkien vivutuksella (= velalla) hankkiman omaisuuden arvot romahtivat ja kun virtuaalirahan synnyttämiselle tärkeä finanssituotteiden kaupankäynti tyrehtyi, pankkien taseissa oli äkisti valtavat määrät epäkuranttia ja riskien myrkyttämää virtuaalista finanssimassaa.
Kun pankit rupesivat pelkäämään Mustia Pekkoja toinen toistensa taseissa, niiden väliset tukkurahan markkinat pakastuivat. Siinä vaiheessa keskuspankit käynnistivät keinottelupankkien pelastuspalvelun. Ilman sitä koko systeemi olisi tiltannut.
Keskuspankkien bittiraha
Kun keskuspankeilla ei ollut valmista rahaa, ne tekivät sitä tyhjästä. Ne kirjasivat sähköisen taseensa molemmille puolille saman suuren summan bittejä ja loivat sillä tavalla bittirahaa lainattavaksi edelleen pankeille.
Sekä Amerikassa että Euroopassa keskuspankit ovat kiinnostuneempia pankkien kuin ihmisten hyvinvoinnista ja vähät välittävät reaalitalouden tilasta. Ne ovat rahoittaneet pörssikurssien nousun uusiin ennätyksiin, mutta ne eivät ole kyenneet luomaan reaalitalouteen aitoa kasvua.
Taloustiede on käsitteidensä vanki. Se ei tunnista pääomamarkkinoiden inflaatiota.
Finanssikapitalismi on se talouden alue, jossa kuplat syntyvät. Inflaatiomittarit on kuitenkin kytketty vain reaalitalouteen ja vain hintojen ja palkkojen nousuun. Vaikka pääomamarkkinoilla olisi päällä täysi hype (nyt on!), osakkeiden, johdannaisten ja muun omaisuuden hinnannousu ei ole sitä vaarallista inflaatiota, jonka vastainen taistelu on keskuspankkien kanoninen mantra. Ne ajavat alas vain palkkoja.
Virtuaalitalous
Finanssikapitalismi on reaalitaloudesta irti kasvanut rahatalous, jossa rahaa tuotetaan rahasta ilman ihmistyötä. Se on systeemin uusi todellisuus. Se on samaan aikaan sekä olemassa oleva talous, jossa operoidaan reaalitalouden käsitteillä, että ei-olemassa-oleva talous, jonka luonteen kuvailuun tarvitaan uudenlaisia, virtuaalisia käsitteitä.
”Virtuaalinen” on tilanteesta riippuen samaa merkitsevä sana kuin kuvitteellinen, kuvaannollinen, fiktiivinen tai käsitteellinen.
Finanssikapitalismissa pankit voivat luoda vapaasti virtuaalista rahaa rahasta, itse itsensä kanssa tai keskenään. Virtuaalirahan ylituotannolla tuhotaan ne yhteiskunnan historialliset työn ja pääoman arvosuhteet ajalta, jolloin uuden arvon perustana ovat olleet ihmistyö ja sen tulokset.
”Virtuaalinen” vaikuttaa ulkoa käsin todellisuuteen ja muuttaa sitä tavalla, jonka laadullisia ominaisuuksia ei voi mallittaa. Todellisuus on reaalitalous, jonka tutkimisessa mallien kelpoisuuden märittää niiden selityskelpoisuus: mitä tapahtuu tulevaisuudessa menneen kehityksen perusteella. Virtuaalitodellisuutta ei voida kuvata vastaavilla käsitteillä.
Virtuaalirahan synty
Virtuaalirahaa laskevat liikkeelle yksityiset pankit ja varjopankit. Ne tekevät rahaa rahasta myymällä voitonnälkäisille sijoittajille räätälöimiään raha- eli finanssituotteita.
Velkojen arvopaperistaminen oli Yhdysvalloissa sitä, että pankit niputtivat kymmeniä tuhansia asunto- tai muita luottoja läpinäkymättömiin paketteihin, joita ne möivät sijoittajille. Sillä tavalla 90 prosenttia Yhdysvaltojen pankkiluotoista vaihtoi velkojaa. Kun samat luotot olivat sekä vanhoja, maksamattomia velkoja että uusia arvopapereita, pankkien taseisiin syntyi virtuaalirahaa. Monet finanssituotteet sisälsivät virtuaalista roskaraha- ja pankkijätettä ja olivat silkkoa sisältä.
Määrältään ja merkitykseltään keskeisiä finanssituotteita ovat olleet ns. CDO:t. Ne ovat paketteja, joiden sisältönä olivat ensi alkuun kunnon yritysten laadukkaat velkakirjat. Pankit paloittelivat kokoamansa paketit osiin ja möivät niistä siivuja jaoteltuina tuoton suuruuden ja riskipitoisuuden mukaan. Kun entistä useammat sijoittajat alkoivat tavoitella isolla riskillä isoja tuottoja, kysyntä sai pankit paketoimaan uusiin tuotteisiin entistä huonolaatuisempia rahatuotteita, mukaan luettuna riskijohdannaisia.
Johdannaiset ovat virtuaalituotteita
Johdannaiset eivät ole itsessään mitään, joka on olemassa, vaan nimensä mukaan ne on johdettu jostakin, joka on olemassa. Niiden kautta sama omistettava omistetaan moneen kertaan, ja pitkissä omistusketjuissa omistettavan arvo laimenee.
Johdannaisten hinnanmuodostuksen teoreettinen perusta on kansantaloustieteessä ”odotus”. Arvauksilla, jotka perustuvat odotuksiin, ei ole ylärajaa, ja niitä varten tuotettujen odotusarpalippujen – eli johdannaisten – avulla vedätetään ylös muun muassa raaka-aineiden ja ruuan hintoja. Johdannaisilla lisätään maailman nälänhätää. YK:n maatalousjärjestössä FAO:ssa lasketaan, että ruokajohdannaisista vain 2 prosenttia johtaa hyödyketoimituksiin ja 98 prosenttia perustuu finanssikeinotteluun ja kuitataan rahalla.
Johdannaisia ovat olleet myös sellaiset katteettomat luottovakuutukset (CDS:t) velallisten maksukyvyttömyyden varalta, joiden myyjillä ei tosi paikan tullen ole ollut rahaa maksaa sitoumuksiaan. Niitäkin lisättiin arvopaperistettuihin CDO-paketteihin muun roskan sekaan.
Rahavallan keskittyminen
Käytännössä johdannaiset on luotu kahden pankin välisillä kaupoilla. Niiden virtuaalinen olemus on niiden massa: kaiken valvonnan ulottumattomissa tapahtuvan kaupankäynnin vuosivaihto (700 biljoonaa dollaria) ylittää kymmenkertaisesti maailman bruttokansantuotteen arvon (73 biljoonaa dollaria).
Neljäntoista suurimman pankin markkinaosuus maailmanlaajuisen johdannaiskaupan eri lajeista on 80–90 prosenttia. Keskittyminen on valtaa.
Vielä enemmän rahaa maailmanmarkkinoilla liikkuu valuuttakaupassa, jota myös käydään johdannaisilla ja jonka vuosivaihto on käsittämättömän suuri: yli 1 000 biljoonaa dollaria. Myös valuuttakauppa on keskittynyt suurpankkien käsiin. Viisi ylikansallista suurpankkia hallitsee yli puolta ja kymmenen pankkia 3/4 markkinoista. Yhdysvaltain markkinoilla viiden suurimman pankin markkinaosuus on uskomaton 96 prosenttia.
Valtiot antavat suurpankeille turvatakuut keinotteluriskien kypsymisen varalta. Ne lupaavat sosialisoida pankit päästämättä niitä konkurssiin. Kaikki suuret johdannaispelurit, nuo virtuaalirahan kotipesät, ovat niiden 29 SIFI-pankin joukossa, jotka niin sanottu Baselin komitea nimeää systeemille elintärkeiksi. Niistä yli puolet on eurooppalaispankkeja, joiden keinottelutappiot EU haluaa maksattaa meillä puuhatessaan pankkiunionia pelastustoimien kustannusten yhteisvastuullistamiseksi.
Nämä samat pankit ovat maailman suurimpia rikollisjärjestöjä, jotka ovat joutuneet maksamaan lukuisista laittomuuksistaan maailman suurimpia sakkoja.
Johtopäätökset
Maailmantaloutta hallitsee 20–30 suurpankkia, jotka operoivat virtuaalirahalla, keinottelevat johdannaisilla, rikkovat lakeja, kiertävät veroja ja nauttivat valtioiden turvatakuita.
Kansa maksaa systeemikriisin sisäisellä devalvaatiolla: palkkojen ja eläkkeiden alennuksilla, sosiaaliturvan leikkauksilla ja työttömyyden kasvulla.
Systeemikriisi eli globaalinen velkaongelma ei ratkea ennen kuin markkinoilta vedetään pois löysä virtuaaliraha.