Juha Drufva

Taiteen edistämiskeskuksen suuntaviivoja linjattiin YLL:n ja Helsingin Vasemmiston taidepoliittisessa illassa.

Tämän vuoden alusta Taiteen keskustoimikunta muuttui Taiteen edistämiskeskukseksi. Oliko tämä nimenvaihdos poliittisen muodikas uuskielinen temppu, jolla kätketään sisällön puuttuminen vai aito edistysaskel suomalaisen taiteen tiellä?

Taidepiireissä on pelätty, että taiteen edistämisorganisaatio voi muuttua myös taiteen typistämis- ja eristämiskeskukseksi.

Torstai-iltana taiteen uuden organisaation tulevaisuuden näkymiä puitiin Yleisen Lehtimiesliiton (YLL) sekä Helsingin Vasemmiston järjestämässä taidepoliittisessa illassa. Yleisöä oli 40 henkilöä.

Keskustelemassa olivat Taiteen edistämiskeskuksen tuore toiminnanjohtaja Minna Sirnö, Taideneuvoston ensimmäinen puheenjohtaja, Taideyliopiston rehtori Tiina Rosenberg sekä kuvataiteilija Minna L. Henriksson. Puhetta johti kulttuuritoimittaja Siskotuulikki Toijonen.

Sirnön mukaan organisaatiomuutoksen jälkeen taiteilijakentän luottamus on lunastettava, koska epäluulot uutta järjestelyä kohtaan ovat suuria.

ILMOITUS

– Taideneuvostolla on valmistelijan rooli. Siksi päätöksentekoa ja taideneuvoston päätöksenteon valmistelun avoimuutta ja läpinäkyvyyttä on lisättävä.

Kulttuuri on epämääräinen käsite

Rosenberg kertoi taideneuvoston kokoontuneen vasta kaksi kertaa. Huhtikuussa on laajempi kokous, jossa hahmotellaan, mitä taideneuvosto tulee tekemään, miten se vaikuttaa taidekenttään.

Taideneuvoston ensimmäisenä visaisena tehtävänä on määritellä taidetoimikuntien kokoonpanot ja toimintaperiaatteet. Toimikunnat ovat herättäneet kentällä vahvoja tunteita ja kiivasta keskustelua jo ennakkoon.

Millä kriteereillä toimikuntien jäsenet valitaan? Mitkä ovat ne luvatut taiteen ja kulttuurin kannalta merkittävät tahot, joita ministeriö kuulee taideneuvostoa nimittäessään ja mitä tahoja taidetoimikuntia nimitettäessä?

Henriksson oli epäileväisellä kannalla, mitä tulee tapahtumaan, kun taide ja kulttuuri niputetaan yhteen ja tavoitteet ovat paljolti instrumentaalisia.

– Kulttuuri on suuri ja epämääräinen käsite, joka pitää sisällään myös viihteen ja pitkälti myös luovan talouden. Taiteen määrärahat tulevat supistumaan. Tuleeko taideneuvostosta taiteen norsunluutorni? Puolet apuraha-anomuksista tulee visuaaliselta puolelta. Päätöksenteon tulisi perustua asiantuntemukseen eikä poliittiseen sitoumukseen, Henriksson linjasi.

Sirnön mukaan Taiteen edistämiskeskus on selkeämmin itsenäinen toimintaosasto kuin edeltäjänsä, kun se muutettiin virastoksi.

– Opetus- ja kulttuuriministeriöllä on asiantuntijarooli. Taiteen edistämiskeskus ei kavennu vain apuraha-automaatiksi.

Olen retrokatkera

Koska Sirnö on vasemmistoliiton entinen kansanedustaja ja Rosenberg tunnustautuu vasemmistosuuntautuneeksi, julkisuudessa on hehkutettu, että valtakunnan kulttuurin ja taiteen tukirahoista päättäminen on siirtynyt ministeri Paavo Arhinmäen johdolla vasemmiston käsiin.

Rosenberg kertoi seuranneensa hieman huvittuneena, että kokoomuslaisuus brändäytyy kulttuuri- ja taidepolitiikassa neutraaliksi vastuunkantajaksi, mutta vasemmisto leimautuu automaattisesti vastuuttomaksi ja epäilyttäväksi.

– Mediasota alkoi siitä, että en ole kokoomuslainen, mutta en piittaa mediahälystä. Olen käynyt aika kovan koulun jo Ruotsissa samantapaisten asioiden suhteen. Näihin tehtäviin haetaan kokemusta ja kanttia, ei vallankäyttäjää vallankäytön vuoksi. Kulttuuri- ja taideapurahat tulevat veikkausvaroista, ei verovaroista. Tätä ainutlaatuista järjestelmää puolustamaan tarvitaan kovia duunareita.

Rosenberg muistuttaa, että jos kulttuurilaitokset häviävät, jatkuvuus katkeaa, eikä niitä enää koskaan rakenneta uudestaan, kuten Englannissa on käynyt.

– Olen myös nähnyt sosiaalidemokraattisen kulttuuri-Ruotsin häviämisen paikan päällä. Siinä mielessä olen retrokatkera!

– Yksittäiset, vapaat taiteen ja kulttuurin tekijät tulevat ja menevät, mutta kulttuurilaitokset takaavat jatkuvuuden.

Kulttuuripolitiikka marginaalissa

Sirnö totesi, että Taiken johtajan valinnasta vastasi monihenkinen valintalautakunta, jonka esityksen perusteella kulttuuriministeri nimesi Sirnön virkaan.

– Näin Tiinan ensimmäisen kerran ensimmäisessä taideneuvoston kokouksessa. Tiina puolestaan näki ministeri Arhinmäen ensimmäisen kerran viime perjantaina, joten se siitä vasemmistolaisesta kulttuuripoliittisesta salaliitosta.

Henrikssonin mukaan apurahakäytäntö ohjailee taiteen tekijää.

– On arvioitava, millaiseen projektiin voi apurahoja parhaiten saada. Galleria-systeemi ruokkii sovinnaisuutta. Apurahoja on saatava, jotta voi maksaa gallerian vuokran. Näyttelyjä on pidettävä saadakseen apurahoja!

Sirnö huomautti, että apurahasysteemi ei anna mahdollisuutta epäonnistumiseen. Siksi apurahoja haetaan varmoille nakeille.

Rosenbergin mielestä kulttuuripolitiikka on marginaalissa. Vasemmisto on ainoa varteenotettava kulttuurin puolustaja.

Sirnö tarkensi, että vasemmistolainen kulttuuripolitiikka on muuttunut paljolti sananhelinäksi.

– Käykö esimerkiksi vasemmistoliiton ykkösketju tasavertaisesti kulttuuritilaisuuksissa kuten muissa poliittisissa pippaloissa kuten sosiaali-, alue- tai kunnallispolitiikka sivuavissa tilaisuuksissa?

– Kulttuuri- ja taidepolitiikassa olisi vasemmistolla suuri työsarka, jos intoa löytyy, Sirnö kiteytti.