Pohjois-Pohjanmaan Vasemmisto esittää oululaista Hanna Sarkkista valittavaksi puoluevaltuuston puheenjohtajistoon kesäkuussa pidettävässä Vasemmistoliiton puoluekokouksessa.

25-vuotias Hanna Sarkkinen oli viime syksyn kuntavaaleissa uuden Oulun ykkösääniharava 1 312 äänellä. Tällä hetkellä hän toimii kaupungin yhdyskuntalautakunnan puheenjohtajana. Sarkkinen on toiminut myös Vasemmistonuorten varapuheenjohtajana.

Lisäksi Pohjois-Pohjanmaan Vasemmisto tukee Kemin Vasemmistoliiton esitystä kemiläisen Sari Moisasen valitsemisesta puolueen varapuheenjohtajaksi. Moisanen sai edellisissä eduskuntavaaleissa vahvan mandaatin lappilaisilta äänestäjiltä lähes 4 600 äänen muodossa.

Oulussa koolla ollut piiritoimikunta perustelee asiaa sillä, että Lapin osalta vasemmistoliittolaisessa vaikuttamisessa on nyt ammottava aukko. Piiritoimikunta huomauttaa Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin olevan edelleen puolueen suurimpia piirijärjestöjä. Sen vuoksi Pohjois-Suomesta täytyy aina olla ihmisiä puolueen näkyvillä paikoilla.

Kansanedustaja Martti Korhosta Pohjois-Pohjanmaan Vasemmisto esittää jatkamaan Kuntaliiton hallituksessa. Perusteluna on se, että Korhosen jatkokauden myötä yhteys Kuntaliiton ja eduskunnan välillä pysyisi vahvana.

Kuntamyllerryksen keskellä on tärkeää, että liiton toiminnassa otetaan huomioon koko maan tarpeet. Korhosen aluepoliittista osaamista tarvitaan tässä kuviossa, paaluttaa piiritoimikunta.