Lehtikuva/ Janne Nousiainen

Käräjäoikeus vapautti toisen pidätetyn paikkakuntalaisen. Kolmas on tunnistettu ja etsintäkuulutettu.

Poliisin mukaan Jyväskylän kaupunginkirjaston viime keskiviikkoillan tapahtumien kulku on pääosin selvitetty.

Paikkakuntalainen mies vangittiin sunnuntaina epäiltynä poliittisten toimintavapauksien loukkaamisen yrityksestä sekä törkeästä pahoinpitelystä ”syytä epäillä” -perusteella viikon ajaksi. Tiistaina poliisi esitti Keski-Suomen käräjäoikeudelle myös toisen paikkakuntalaisen miehen vangitsemista samoin perustein esitutkinnan turvaamiseksi. Käräjäoikeus ei kuitenkaan vanginnut miestä.

Seurueeseen kuuluneen kolmannen miehen henkilöllisyys on poliisin tiedossa, mutta häntä ei ole toistaiseksi tavoitettu. Mies on etsintäkuulutettu.

Tapahtumien taustojen selvittäminen on poliisin tiistaina iltapäivällä antaman tiedotteen mukaan kesken. Tutkinta jatkuu.

Suojalasit, suojakäsineet, luotiliivit

Poliisi kuvaa keskiviikkoillan kulkua niin, että kaupunginkirjaston pieneen luentosaliin oli kokoontunut vajaat sata henkilöä Äärioikeisto Suomessa -kirjan esittelytilaisuuteen. ”Tilaisuuden päävastuulliseksi järjestäjäksi on ilmoittautunut Jyväskylän yhteiskunnallinen opisto -nimeä käyttävä ryhmä”.

ILMOITUS

Järjestäjät olivat varautuneet mahdolliseen häiriöön. Oven ulkopuolelle oli jäänyt henkilöitä seuraamaan tilaisuuteen pyrkijöitä.

Heti tilaisuuden alettua paikalle tuli kolme miestä, jotka ovella ollut mies tunnisti mahdollisiksi häiriön aiheuttajiksi.

Yhdellä miehistä oli suojalasit, suojakäsineet ja luotiliivit. Kädessään miehellä oli pussillinen pulloja. Päästämättä miehiä sisälle ovella seisonut mies ilmoitti salin olevan täynnä.

Teleskooppipatukka ja tuoli

Tällöin poliisin kuvauksen mukaan syntyi tilanne, jonka aikana yksi kolmesta sisään pyrkineestä miehestä pahoinpiteli ovella seisonutta miestä nyrkein ja pullokassilla lyöden. Pullokassi osui tällöin myös toiseen ovella olleeseen mieheen.

Miesten avuksi oli tässä vaiheessa tullut paikalla ollut kolmas mies, joka sai tilanteen aikana teräaseen iskun ylävartaloonsa. Puukotuksen uhrin epäillään käyttäneen tilanteen aikana teleskooppipatukkaa. Miehellä epäillään olleen hallussaan myös teräase, jota hänen ei kuitenkaan tiedetä käyttäneen.

Pian puukotuksen jälkeen kolmikko pakeni paikalta.

Poliisi epäilee, että pakenevia miehiä lyötiin teleskooppipatukalla ja heitä kohti heitettiin tuoli.