Jarmo Lintunen

Metalliliitto on erittäin pettynyt siihen, että Royal Caribbean -varustamon risteilijätilaus meni Suomen sijaan Ranskaan. Suomen hallitus päätti viikko sitten, ettei se myönnä risteilijätilaukseen liittyvää 50 miljoonan euron lainaa STX:n Turun telakalle.

Metalliliiton puheenjohtaja Riku Aalto syyttää Suomen hallitusta kyvyttömyydestä tehdä päätöksiä, jotka edesauttaisivat suomalaisen mahdollisuuksia pärjätä kovassa kilpailussa. Seuraukset näkyvät nyt.

– Koko hallitus voisi nyt mennä peilin eteen pääministeri Jyrki Kataisen johdolla. Hallitusta ei todellakaan näytä kiinnostavan maamme teollisen pohjan säilyttäminen, saatikka vahvistaminen.

Rohkeutta ei löytynyt

Erityisen kummalliseksi Aallon mukaan hallituksen toimet tekee se, että hallitus puhuu toisaalla suureen ääneen työn lisäämisestä Suomessa, työurien pidentämisestä ja taloudellisen pohjan vahvistamisesta. Puheiden ja tekojen välillä on kuitenkin synkkä ristiriita.

– Hallituksella olisi nyt ollut tilaisuus osoittaa, että kokonaisuuteen nähden kuitenkin kohtuullisen pienellä lainasummalla olisi voitu varmistaa telakan ja sen lukuisten alihankkijoiden työllisyys pitkäksi aikaa. Tällaista rohkeutta ja teollisuuspoliittista viisautta ei nyt löytynyt.

ILMOITUS

Kun suurtilaus toteutetaan nyt Ranskassa, se merkitsee kymmenien tuhansien työpaikkojen ja niistä koituvan hyvinvoinnin valumista meiltä ulos. Pitemmällä aikavälillä suomalaisen telakkateollisuuden yllä olevat pilvet uhkaavat nyt kasvaa jopa kestämättömän suuriksi.

Vaikuttaa alan tulevaisuuteen

Aalto arvelee nyt tapahtuneen väistämättä heijastuvan koko alan tulevaisuuteen.

– Toivomme tietenkin uusia tilauksia, mutta kovin vankkaa pohjaa tälle toiveikkuudelle ei ole. Valitettavasti näyttää siltä, että Kataisen hallitus on jäämässä historiaan hallituksena, jolta ei apua telakkateollisuudelle herunut, vaikka sitä muualla EU:n sisällä tuntuu riittävän.