Onni Kivijärvi

Perhon Peltokankaan kylä on ollut kummajainen pohjalaisessa ympäristössä.

Kaksi suurta aatetta, lestadiolaisuus ja sosialistinen työväenaate, määrittivät Peltokankaan kylän yhteisöllisen hengen vuosikymmenien ajan. Kylän värikkäät vaiheet on nyt tallennettu kyläyhdistyksen julkaisemaan 360-sivuiseen teokseen Peltokangas – aatteiden kylä.

Mielenkiintoisen kyläkirjan tekijät ovat Peltokankaalta maailmalle lähteneitä entisiä kyläläisiä. Työryhmän puheenjohtajana on toiminut eläkkeellä oleva opettaja Satu Elgland, toimitussihteerinä Kansan Äänen entinen päätoimittaja Tapani Elgland ja kolmantena samasta sisarusparvesta oli mukana Jyväskylän aikuisopiston rehtorin virasta eläkkeellä oleva Mikael Elgland. Muut ryhmän jäsenet ovat Leo Hautakoski, Keijo Honkonen, Kalevi Peltokangas, Pauli Peltokangas sekä kuvatoimittaja Kari Kivijärvi.

Peltokankaan asukkaat olivat alkujaan korven eläjiä ja raivaajakansaa, jotka repivät leipänsä pellosta ja metsästä. Näiden ihmisten keskuuteen suuret aatteet synnyttivät yhteisöllisen kyläkulttuurin, jonka tuloksena kylään saatiin muun muassa työväentalo, sähköt, oma vesilaitos ja urheilukenttä. Myös monet henkiset harrastukset, niin kansanvalistus kuin kulttuurikin kukoistivat eri muodoissaan.

Sosialismia seurojen jatkeeksi

Tapani Elgland kirjoittaa kirjassa vaiheista, jolloin suurten aatteiden yhteistyö sai alkunsa.

”Petteri Peltokankaan tuvassa oli lestaatialaisten seurat. Eikä Petterin tupa ollut mikään mökki, vaan komea pohjalaistalo kahdessa kerroksessa, kylän suurin rakennus. Se sijaitsi keskellä Peltokankaan mäkeä paikalla, johon perimätiedon mukaan kylänperustaja, sotamies Anders Töörni , oli pakomatkansa päättänyt ja ensimmäisen laavunsa pystyttänyt.”

ILMOITUS

Kesken seurojen sisään astui outo kulkija, joka istahti penkkiin ja jäi sanaa kuulemaa. Kun saarnat oli saarnattu ja virret veisattu, vieras nousi seisomaan ja pyysi saada puhua seuraväelle maallisista, yhteiskunnallisista asioista.

Tulija oli sosialidemokraattisen puolueen kiertävä agitaattori Sormunen. Kun agitaattori oli asiansa esittänyt, Petteri-isännän kerrotaan lausuneen julki seuraväen yhteiset tunnot: ”Nuin minäki oon sen aatellu, en vain oo osannu sanua.”

Elglandin mukaan sillä, että sosialistiagitaattori puhui lestadiolaisille näiden omissa seuroissa, saattoi ole suurikin merkitys sille, miten Peltokankaan kylää seuranneet sata vuotta asuttiin ja rakennettiin. Nämä kaksi suurta aatetta, lestadiolaisuus ja työväenaate, määrittivät kylän hengen vuosikymmenien ajaksi. Väliin kiisteltiin ja kilpailtiin, mutta useimmiten toimittiin sovussa ja hyvässä yhteistyössä koko kylän parhaaksi. Yhteistä aatteille olivat myös työn ja työstä elävän ihmisen arvostaminen.

Aatteilla oli kylässä yhteisiäkin edusmiehiä ja -naisia, niin kuin Oskantuvan vanhaemäntä, Peltokankaan Kaisa, joka jätti kuolinvuoteellaan lapsilleen tällaisen testamentin: ”Minä olen köyhä nainen, enkä voi jättää teille suurta maallista perintöä, voin jättää vain oman uskoni. Olen aina uskonut siihen, että Jumalan Pojan kautta päästään taivasten valtakuntaan ja sosialismi vie maalliseen onneen.”

SKDL:n kannatus Peltokankaan kylällä kipusi parhaimmillaan jopa 70 prosenttiin. Ei ihme, että muualla puhuttiin pilkallisesti ”Pikku-Moskovasta”.

Laajemmin Peltokankaan kylästä kerrottiin Kansan Uutisten Viikkolehdessä perjantaina 21. joulukuuta.