Kurvit suoriksi

Pikkupoikana asuin Helsingin Kallion kaupunginosassa. Osoitteeni oli Fleminginkatu 15. Samassa talossa toimii nykyisin kortteliravintola Cella Fleming. Lapsuudessani kapakan tilalla oli sauna, jossa perheemmekin kävi kerran viikossa. Se olikin välttämätöntä, sillä suuren talon pienissä vuokrahuoneistoissa ei ollut siihen aikaan kylpyhuoneita tai suihkuja, ei edes lämmintä vettä.

Kun tuli ulos asuintalomme ulko-ovesta, niin lyhyen matkan mäkeä laskeuduttuaan oli Helsinginkadulla, joka silloinkin oli eräänlainen Kallion pääväylä. Silloin valtakadulla ei ollut autoruuhkia; koko pitkän kadun varteen saattoi olla pysäköitynä vain pari autoa.

Helsinginkadun ja Flemarin kulman tuntumassa oli kolme erillistä Elannon kauppaa: yhdessä myytiin maitoa, toisessa lihaa ja kolmannessa siirtomaatavaroita. Kaikissa näissä jouduin äidin lähettämänä asioimaan, varhaisempina vuosina jopa ostokorttien kanssa.

Mutta eivät nämä ruokakaupat sen enempää pikkupoikaa kiinnostaneet. Kun käveli jonkin matkaa Helsinginkatua Kurviin päin, niin vastan tuli todella jännittävä liikehuoneisto. Se oli paperikauppa!

Ja paperikaupoissa myytiin sarjakuvalehtiä. Ainoa sarjakuvalehti, jonka ostamiseen saimme pikkuveljeni kanssa vanhemmiltani rahaa oli Aku Ankka, mutta olin tullut jo siihen ikään, että kaipasin hieman enemmän jännitystä ja seikkailuja kuin Ankkalinnan pikkukaupunki tarjosi.

ILMOITUS

Eräänä päivänä sitten huomasin Helsinginkadun paperikaupan ikkunassa pienen uuden sarjakuvavihkosen, jonka kannen vasemmassa laidassa oli kuva pystyyn karahtaneensa ratsusta, jonka selässä oli mies revolveri kädessä. Lierihatusta pystyi varmistumaan, että ratsumies oli “skoopari”.

Lisäksi vihkosen kannessa oli isoilla keltaisilla kirjaimilla punaiseen pohjaa upotettuna sana TEX. Tajusin heti mistä oli kysymys. Olin kuullut jo kavereiden puhuvan aivan uudesta Tex Willer -sarjakuvasta, jonka piti olla kovin juttu mitä alalta löytyi.

Ymmärsin heti, että minun oli turha mennä pyytämään vanhemmiltani rahaa Texin ostamiseen. Sekä isä että äiti olisivat leimanneet moisen sarjakuvan amerikkalaiseksi roskaksi, joka oli tuhoisaa kasvuikäisille kakaroille.

Tuolloin en minäkään tiennyt, että Tex Willerit eivät olleet amerikkalaisia, vaikka Villistä lännestä kertoivat. Ne oli sekä käsikirjoitettu että piirretty Italiassa. Tämä selvisi minulle itse asiassa vasta tänä syksynä, kun käteeni sattui juuri julkaistu kirja Täällähän lentää lyijyä! – Kaikki Tex Willeristä (Jalava)

Kirjan tekijä on Janne Viitala, joka kertoo kirjoittaneensa aikaisemmin jo yhden teoksen samasta aiheesta. Kirjaa tutkiskellessani lapsuusvuodet ja jopa vanhat Texit palasivat väkisinkin mieleeni.

En todellakaan saanut vanhemmiltani rahaa Tex Willereiden ostamiseen, mutta sarjakuvat kiersivät poikaporukassa ja pian niitä alkoi saada myös divareista vaikkapa vanhoihin Aku Ankkoihin vaihtamalla. Joitakin aikoja Tex oli minulle selvästi mieluisin sarjakuvalehti.

Nyt Viitalan kirja kertoo, että Tex Willer on edelleenkin Italian suosituin sarjakuva, vaikka sen ilmestyminen alkoi jo vuonna 1948. Suomessakin se on yhä voimissaan. Lehtiä ja albumeja ilmestyy yli kaksikymmentä kappaletta vuosittain. On lohduttavaa huomata, että en siis pikkukundina ollut aivan turhalla asialla.

”Tex Willer ratsasti uskollisen Dynamiittinsa selässä suomalaisten koteihin tammikuussa 1953”, kertoo Viitala kirjassaan. Olin silloin siis kahdeksanvuotias.

Muistan hyvin miten lehti oli silloin vain vaatimaton lipare, jonka jokaisella sivulla oli vain yksi kuvarivi. Sivujakin Texissä oli vain 32, joten kovin pitkäksi aikaa se ei seikkailun nälkää tyydyttänyt. Viitalan mukaan lehden muotoa kutsuttiin ”piccoloksi”.

Tässä formaatissa Tex Willer seikkaili Suomessa aina vuoteen 1965, jolloin se muuttui tuhdimmaksi. Minulta oli silloin Tex-vaihe mennyt ajat sitten ohi.

Mutta mitä Viitala tarkoittaa kun hän lupaa ”kaikki Tex Willeristä”. Ensinnäkin hän esittelee lehden lukuisat piirtäjät ja käsikirjoittajat. On pakko todeta, että huipputaitavaa väkeä on ollut Texia tekemässä.

Itse sankarista Viitala kertoo, että Tex oli alun perin lainsuojaton, mutta toimi myöhemmin useimmiten pikkukaupungin sheriffinä. Välillä hänet valittiin intiaanien päälliköksi ja joutuipa lännenmies kohtaamaan pitkällä urallaan myös dinosauruksia ja avaruusolioitakin.

Täällähän lentää lyijyä -kirjassa todetaan Texin revolverin kaataneen kaikkiaan 3 070 miestä. Näistä oli valkoisia 1 400, intiaaneja 1 011, meksikolaisia 501, mustia 53, kiinalaisia 31 ja ryhmään muut kuuluvia 74.

Mutta joutui sankari itsekin lentävien luotien kohteesi. Hevonenkin ammuttiin hänen altaan 58 kertaa. Tarkkaa laskutyötä tehnyt Viitala jatkaa:

”Texin selviydyttyä 445 väijytyksestä, 144 kaksintaistelusta, 97 vangitsemisesta, 16 vesiputouksesta ja 71 haavoittumisesta elossa voidaan todellakin sanoa, että Tex oli syntynyt onnellisen tähtien alla.”

Viitala paljastaa myös sen, että alun perin Tex Willerin kasvonpiirteet oli lainattu nuorelta Gary Cooperilta. Myös monet muut Hollywoodin filmisankarit ovat saaneet lainata naamojaan Tex-sarjakuvan sekä hyville että pahoille. Eräs meksikolainen rosvo on aivan neuvostojohtaja Nikita Hruštšovin näköinen.

On pakko tunnustaa, että vieläkin minulle tulee teximäinen olo, kun satun kulkemaan tuon Helsinginkadulla muinoin olleen paperikaupan ohi.

Menneen kesän aikana tein outoja havaintoja. Liikkuessani pitkin Suomea jouduin syömään tavallista enemmän ravintoloissa. Ruokalistoja tutkiskellessani huomasin, että tavallista kanaa ei saa enää juuri mistään, sillä kaikki kanat ovat yllättäen muuttuneet maissikanoiksi.

Saman havainnoin tein katkarapujen suhteen. Enää ei ole saatavilla pelkkiä katkarapuja, vaan niiden tilalla tarjotaan jättikatkarapuja. Hassuinta on se, että jättikatkaravut ovat saman kokoisia – tai jopa pienempiä – kuin tavalliset katkaravut joitakin vuosia sitten.

En osaa vielä sanoa, että onko tähän omituiseen tilanteeseen etsittävä syytä globalisaatiosta vain kasvihuoneilmiöstä. Jatkan tutkimuksiani.

Nämä uudet kotimaiset murheeni ovat siis todella pieniä verrattuna Tex Willerin Villissä lännessä kokemaan. Voi kai sanoa, että täälläkin eletään onnellisten tähtien alla, vaikka BKT ei viime vuosineljänneksellä kasvanutkaan kuin 0,3 prosenttia.