Suomessa lukiokoulutus edustaa viime vuosisadan alun ja ammatillinen koulutus viime vuosisadan lopun koulutusajattelua. Jako lukioon ja ammatilliseen koulutukseen kantaa sisällään perustavanlaatuista, syvällä eurooppalaisen aateperinnön juurissa olevaa mutta täysin kestämätöntä ajatusta ihmisen kehityksen kaksinaisuudesta.
Tälle alun perin orja-yhteiskuntaa vahvistaneelle ajatukselle ei enää ole mitään tosiasiallisia yhteiskunnallisia perusteita.
Ammatti- ja yleissivistys eivät ole sisarpuolia vaan sisaruksia keskenään: sivistys on kykyä, tahtoa ja taitoa asettaa, arvottaa ja ratkaista aikakautemme perusongelmia.
Sivistys on kykyä, tahtoa ja taitoa asettaa, arvottaa ja ratkaista aikakautemme perusongelmia.
Sivistys ei siis ole lähtöisin jumalasta vaan ihmisestä, ihmisen pyrkimyksestä ratkaista tiedollisesti, eettisesti ja esteettisesti kestävällä tavalla elämänsä eteen heitetyt haasteet. Hyvä elämä ei siis vielä riitä, elämän tulee olla myös tosi ja kaunis.
Nykyisessä tietoperusteisessa työssä asiantuntijalle – joita me kaikki olemme tätä nykyä – ei pelkkä tietäminen riitä. Asiantuntemus edellyttää kolmen kysymyksen yhtäaikaista asettamista, arvottamista ja ratkaisemista. Kuinka asiat ovat? Kuinka ne ovat, kun ne ovat hyvin? Kuinka ne saadaan kauniisti toteutettua?
Tarvitsemme siis ajattelevia käsiä ja kätteleviä ajatuksia ja – kuvainnollisesti sanoen – pään, sydämen ja käsien yhteispeliä sivistyäksemme.
Peruskoulun jälkeinen koulutus tulisikin koostaa kaikille yhteiseksi perusopistoksi. Perusopisto on perusopetusta kaikille, mutta ei enää peruskoulu eikä vielä yliopisto. Perusopistossa tiedon tuottamisen taito ja taidon käytön tuottama tieto rakentuvat yhdeksi pedagogiseksi periaatteeksi, jossa tuottamalla oppimisella (learning by making) keskeinen asema.
Perinteen siirtämistä korostava snellmannilainen ja käytännöllispraktista työtä korostava cygnaeuksellinen pedagoginen juonne rakentuisivat siis yhteen.
Perusopiston opetussunnitelma rakentuisi tiedon, etiikan ja estetiikan kolminaisuudelle aikakautemme haasteiden mitan mukaan. Opiskelijalle perusopisto avautuisi tiedon, taidon ja tahdon kehittämisen moninaisina hankkeina ja prokkiksina.
Perusopisto olisi opiskelijalle avoin koulu: opinto-ohjelman omakohtainen rakentaminen palvelisi opiskelijoiden jatkosuunnitelmia, suuntautuivat ne sitten työelämään, ammattikorkeakouluun tai yliopistoon.