Koulukeskusteluissa kiistellään usein siitä ovatko isot vai pienet koulut parempia. Isompien yksiköiden puolustajat korostavat taloudellisen tehokkuuden lisäksi mahdollisuuksia tarjota valinnaisia aineita, suuremman opettajakunnan etua opettajien työssä viihtymisen ja kehittymisen kannalta sekä oppilashuollon resursseja.
Pienempien yksiköiden puolustajat korostavat ennen kaikkea, että opettajien ja oppilaiden paremmat mahdollisuudet tutustua toisiinsa luovat turvallisen ilmapiirin, joka edistää viihtyvyyttä ja oppimista.
Myös koulumatkojen pituutta käytetään argumenttina pienemmistä kouluista koostuvan tiheämmän kouluverkon puolesta.
Hallituksen säästötavoitteet ovat jo ajaneet pienet lukiot ahdinkoon.
Oppilaan oppimisen näkökulmasta nämä kiistat ovat turhia. Kasvatustieteellinen tutkimus ei ole voinut osoittaa, että sen enempää pienet kuin isotkaan yksiköt olisivat toisiaan parempia.
Isossakin yksikössä voidaan hyvän suunnittelun avulla luoda turvallinen ilmapiiri eikä ole mitään näyttöä siitä että pienten koulujen oppilaat pärjäisivät huonommin oppimistuloksia mittaavissa selvityksissä, kuten PISA vertailuissa.
Ideologisen iso vastaan pieni kiistan sijaan pitäisikin pyrkiä siihen, että kaikki kouluja koskeva kunnallinen päätöksenteko lähtee liikkeelle yksittäisten koulujen kehitystarpeista. Joskus voi olla perusteltua lakkauttaa tai yhdistää kouluja, mutta vähintään yhtä usein voi olla viisaampaa kehittää olemassa olevia yksiköitä.
Kehittämistyön ei aina tarvitse maksaa, vaan se voi koostua esimerkiksi siitä että koulun olemassa oleva opetusresurssi jaetaan vähän eri tavalla kuin aikaisemmin. Koulukohtainen kehitystyö vaatii ennen kaikkea hyvää paikallista johtamista, sitä että rehtori osaa kehittää opetustyötä yhteistyössä opettajakunnan kanssa.
Joskus tuntuu, että opetusvirastojen tärkein tehtävä olisi yksinkertaisesti jättää kouluja rauhaan.
Jotta kouluja voidaan kuntatasolla kehittää niiden yksilöllisistä tarpeista käsin, on kuitenkin tärkeää, että valtiollisella tasolla ei luoda paineita kasvattaa koulujen kokoa. Kun esimerkiksi uudistetaan tuntijakokehyksiä, täytyy lähteä liikkeelle siitä, että kehystä pitää voida toteuttaa mielekkäällä tavalla myös melko pienessä koulussa.
Hallituksen säästötavoitteet ovat jo ajaneet pienet lukiot ahdinkoon ja on tärkeää, että käynnistymässä oleva toisen asteen tuntijakouudistus ei syvennä tätä ahdinkoa. Lukioiden yleissivistävän perustehtävän näkökulmasta on paljon hyödyllisempää lisätä äidinkielen pakollisten kurssien määrää kuin lisätä valinnanvapautta.