Tämän vuoden Tieto-Finlandia-palkinnon on voittanut Elina Lappalainen teoksellaan Syötäväksi kasvatetut – Miten ruokasi eli elämänsä (Atena 2012).
Kirja valottaa suomalaisten tuotantoeläinten elämää, ja se on herättänyt laajan keskustelun eläinten oikeuksista Suomessa. Teos voitti jo aiemmin Kanava-lehden ja Otavan kirjasäätiön tietokirjapalkinnon.
Tieto-Finlandian voittajan valinnut päätoimittaja Janne Virkkunen piti perusteluissaan tärkeänä sitä, että Lappalainen on pyrkinyt teoksessaan tasapainoiseen ja puolueettomaan raportointiin:
Lähtökohtani on, että eläimille pitäisi taata mahdollisuus lajityypilliseen käyttäytymiseen, ulkoiluun ja siihen, että niitä ei pidetä kytkettyinä tai häkissä.
”Elina Lappalaisen perinpohjainen työ näyttää meille hyvällä suomenkielellä kirjoitettuna, millaisissa tuotanto-oloissa kanat, broilerit, siat ja lehmät elävät.
Lappalainen kertoo myös, millaisia vaihtoehtoja tiloilla on tarjolla. Hän ei myöskään peittele epäkohtia, joita eläinten tuotantoon liittyy”.
Elina Lappalainen (s. 1984) on Talouselämän toimittaja ja hänen juurensa ovat pohjoissavolaisella maitotilalla.
Suomen Kirjasäätiön jakaman palkinnon arvo on 30 000 euroa.
Eläinsuojelulaki uudistuu
– mutta miten?
Kiitospuheessaan Lappalainen halusi nostaa esiin kolme kirjan keskeistä viestiä. Niistä ensimmäisenä uuden eläinsuojelulain uudistuksen.
– Olemmeko tekemässä eläinsuojelulakia, jossa edelleen pyritään vain minimoimaan tarpeetonta kärsimystä ja tuskaa, kuten nykylaissa? Vai haluammeko hyvinvointilain, joka takaa eläimille hyvän elämän, Lappalainen kysyi.
Hän pitää periaatteellisena kysymyksenä sitä, millainen arvo eläimille annetaan.
– Oma lähtökohtani on, että eläimille pitäisi taata mahdollisuus lajityypilliseen käyttäytymiseen, ulkoiluun ja siihen, että niitä ei pidetä kytkettyinä tai häkissä.
Esiin nousevat muun muassa kysymykset siitä, pitäisikö lehmien parteen kytkeminen kieltää, samoin kuin emakkosikojen pitäminen liikkumisen estävissä porsitushäkeissä.
Lappalaisen mukaan se, mikä on eläinten oikeudellinen asema ja millaiseen eläinkuvaan lainsäädäntö perustuu, ovat asioita, joita tulisi pohtia lain pohjaksi – niistä riippuu kaikki muu.
Kaupan vastuu
ja sertifikaatti possuille
Toisena teemana hän nostaa esiin kaupan vastuun.
– Yleensä eläinkeskustelussa vastuuta sysätään kuluttajalle, tuottajille tai ruokataloille.
Kahville, suklaalle ja banaaneille on jo omat sertifikaattinsa ja myös työntekijöiden oikeuksien toteutumista tarkkaillaan teknologiateollisuuden ja vaateteollisuuden alihankintaketjuissa.
Samaa ei kuitenkaan vaadita ulkomailta tuodulle lihalle eikä suomalaisilla kaupparyhmillä ole eettisiä linjauksia lihan hankinnasta.
– Kalahankinnat ovat olleet viime aikoinakin paljon julkisuudessa, mutta milloin kaupalta aletaan vaatia aktiivisia vastuullisuuspäätöksiä myös lihasta?
Kolmanneksi Lappalainen esittää kysymyksen tuottajille, kaupalle ja ruokataloille.
– Jos Tanskassakin kuluttajilla on mahdollisuus valita vapaana kasvanutta possua, milloin suomalaisille kuluttajille tuodaan vastaavia tuotteita?
Lappalainen ehdottaa kirjassaan valvottua hyvinvointimerkkiä, joka takaisi eläimille eläinsuojelulain perustasoa paremmat olot. Kuten kananmunissa, kuluttaja voisi valita häkkipossua, vapaata possua tai luomupossua.
Toistaiseksi ruokataloilta ei ole tullut vastausta ehdotukseen.
Vakuumipakkaus häivyttää
ruoan alkuperän
Syötäväksi kasvatetut vie lukijan sikaloihin, kanaloihin, broilerihalleihin, navetoihin ja teurastamoihin ja kuvaa tuotantoeläinten elämää kaunistelematta mutta myös kauhistelematta.
Keskustelu eläinten hyvinvoinnista kärjistyy usein tuottajien ja eläinsuojelijoiden väittelyksi, mutta Lappalaisen teos antaa äänen niin tuottajille, eläinlääkäreille, hyvinvointitutkijoille kuin eläinsuojelijoillekin.
– Tarkoitukseni on saada aikaan keskustelua eläinten hyvinvoinnista, lisätä kuluttajien ymmärrystä siitä miten lautasellemme päätyvät eläimet ovat elämänsä eläneet ja herätellä ajattelemaan mitä voisimme tehdä toisin, Lappalainen sanoo kirjastaan.
Vakuumipakattu jauheliha ei enää muistuta eläintä joka se on joskus ollut, eikä kuluttajan haluta ajattelevan teollista prosessia, jonka läpi eläimet kulkevat matkallaan lautaselle. Kuvat verisinä roikkuvista ruhoista eivät herätä ruokahalua.
Elina Lappalainen kohtasi maatila- ja teurastamokäynneillään vastustusta – varsinkaan broileritilat eivät suhtautuneet vierailupyyntöön varauksetta.
Suurin osa maatiloista ja yrityksistä kuitenkin toivotti toimittajan tervetulleeksi, ja Lappalainen pääsi seuraamaan sekä kuvaamaan esimerkiksi nautojen teurastusta, broilerien lastausta ja kukkountuvikkojen lopettamista hautomossa.
Elintarvikeyhtiöillä olisi kuitenkin vielä kehitettävää avoimessa ja läpinäkyvässä toiminnassa. Sillä voisi rakentaa kuluttajien luottamusta.
Toistaiseksi ruokatalojen oma mainonta on usein pikemminkin kuluttajaa harhaanjohtavaa.
– Oletko joskus nähnyt Valion mainoksessa kuvaa hämärän navetan parteen kytketystä lehmästä, Elina Lappalainen kysyy.