Kansanedustaja Martti Korhosen mukaan Talvivaaran kaivoksen toiminta on tarvittaessa pysäytettävä.
Kaivoksen kipsisakka-allas on vuotanut jo useita päiviä eikä vuotokohtaa ole löydetty. Vuoto on 5 000–6 000 kuutiota tunnissa.
Ympäristövaliokunnan puheenjohtajana toimiva Korhonen sanoo tiistaina Helsingin Sanomissa, ettei kaivoksessa voi olla jatkuvasti tällaisia ongelmia.Talvivaaran toiminta alkaa olla ”todella kriittisellä rajalla luonnon ja ihmisten kannalta”.
– Toimivaltaisilla viranomaisilla on vastuu, että prosessi tarvittaessa pysäytetään riittäväksi ajaksi, jotta korjaustoimet voidaan tehdä, hän sanoo.
Missä viipyy kaivosvero?
Maanantaina Korhonen jätti hallitukselle kirjallisen kysymyksen, jossa hän perää kaivosveron käyttöön ottoa. Suomessa valmistellaan nykyisten lisäksi yli kymmenen uuden kaivoksen perustamista tai laajennusta. Tämän vuosikymmenen aikana suunnitellut investoinnit kaivostoimintaan ovat yhteensä 3-4 miljardia. Tällä hetkellä toimivia metallimalmikaivoksia on kaksitoista.
Kaivosteollisuuden liikevaihto viime vuonna oli noin 1,48 miljardia euroa. Maanomistajille kaivokset maksavat louhintamaksuna 0,15 prosenttia louhitun malmin arvosta.
Ympäristövaliokunta on esittänyt kaivosteollisuudelle esimerkiksi ympäristöperusteista louhintaveroa tai kaivosmaksua. Maksua perittäisiin louhitun maa-aineksen mukaan. Tämä niin sanottu kaivosvero maksettaisiin valtiolle, joka jakaisi määräosan verotuloista kaivosten sijaintikunnille.
Hallitukselta Korhonen kysyy, valmisteleeko valtiovarainministeriö selvitystä kaivosteollisuudelle asetettavista uusista veroista, missä vaiheessa kaivosveron tai louhintaveron veromalleista tehty selvitys valmistuu ja millä aikataululla kaivosveron tai louhintaveron käyttöönotto on mahdollista.