Laajapohjainen hallitusyhteistyö ei ole ihan helppoa kokoomuksellekaan. Varsinkaan puolueen oikeistovoimat eivät katsele hyvällä sitä, että myös kokoomus joutuu taipumaan kompromisseihin. Se murentaa puolueen perinteistä kuvaa oikeistopuolueena. Omien joukossa puheenjohtaja Jyrki Kataiselle vinoillaankin, että hän johtaa sosialistihallitusta.

Tätä taustaa vasten kokoomusnuorten varapuheenjohtaja Saul Schubakin möläytystä lapsilisien poistosta ”heikommalta ainekselta” ei voikaan pitää vahinkona. Schubakin sananvalinnat ehkä olivat harkitsemattomia, mutta tarkoitus on kyllä tullut selväksi. Hän sanoi, mitä tarkoitti. Ei ole myöskään sattumaa, että Schubak on saanut paljon kannattajia sanomisilleen kokoomuslaisten – erityisesti nuorten – joukoissa.

Kokoomuksen sisällä oikeistovoimat ovat alkaneet nostaa päätään. Siitä oli yhtenä osoituksensa jo se, kun puheenjohtaja Kataisen yli käveltiin puoluevaltuuston kokouksessa ja kokoomus otti vastoin puoluejohdon toivomusta jyrkän kannan sairauspoissaoloihin.

Niin vaatimukset lapsilisien poistamisesta kuin sairauslomasakostakin ovat samaa perua. Niiden tarkoitus on heikentää pienituloisten asemaa. Ne olisivat ensiaskelia tiellä, jonka päämääränä on leikata ja lopulta poistaa verotukseen perustuvat sosiaaliset etuudet.

Tämä jokainen-on-oman-onnensa-seppä -ideologia on itse asiassa kopioitu suoraan Yhdysvaltojen ja Iso-Britannian konservatiiveilta. Britannian työ- ja eläkeministeri Iain Duncan Smith esitti hyvin samanlaisia ajatuksia toissa viikolla. Hänenkin mukaansa ”sosiaaliturva edistää epäsosiaalista käyttäytymistä ja kannustaa köyhiä perheitä hankkimaan liikaa lapsia”. Britannian konservatiivihallitus on jo tehnyt kymmenien miljardien leikkaukset sosiaalitukiin ja aikoo jatkaa samalla linjalla.

Kokoomuksen sisällä oikeistovoimat ovat pysyneet suhteellisen hiljaa. Heidän kokemansa menestys puoluevaltuustossa on saanut nämä ”toisinajattelijat” aktivoitumaan. Heidän mielestään Katainen on arvoliberaali porvari, joka antaa liikaa periksi vasemmistolle. Konservatiivinen kypärälinja on aloittanut hiljakseen etenevän vyörytyksen ja asennemuokkauksen. Sen tähtäimessä on seuraava puoluekokous sekä linjan tarkistus ja puheenjohtajankin vaihto siellä.