Luomuliiton puheenjohtaja Jukka Lassilan mielestä nyt kannattaa vaikuttaa siihen, että luomuruokaa saadaan enemmän kouluihin ja muihin kunnallisen päätöksenteon piirissä oleviin julkisiin ruokailuihin.

Hallitus kirjasi Huomisen ruoka -strategiassaan haluavansa luomua julkisiin elintarvikehankintoihin. Kunnat tekevät kuitenkin omat päätöksensä, omien arvojensa mukaan.

Luomuliiton kysyi eduskuntavaalien alla puolueiden kantaa luomun edistämisestä ja kaikki puolueet olivat melko myönteisiä.

Luomuruoan ottaminen mukaan ruokahankintoihin ei Lassilan mukaan välttämättä lisää ruoan kokonaiskustannuksia.

– Esimerkiksi kasvisraaka-aineet voidaan saada hankittua läheltä ja edullisesti.