Pekka Pajuvirta

Monikansallisella Venäjälle asuu myös paljon sukukansojamme, kuten mordvalaiset, komit, udmurtit jne. Ville Ropposen uusi esseekirja kertoo jännittävästi kielisukulaisista, joita uhkaa niin vähemmistökieliä tappava globalisaatio kuin nyky-Venäjän tyly yhtenäistämispolitiikkakin. Ropponen kuvailee repressioita aktivisteja vastaan, jännittäviä kirjailijatapaamisia ja luontouskon rituaaleja pyhissä lehdoissa.

Putinin kaudella Kansallisten vähemmistöjen ministeriön nimettiin uudelleen Alueellisen kehityksen ministeriöksi. Näin monikansallisuus ja kansallinen pluralismi muutettiin aluepolitiikan sivulauseeksi. Kuitenkin Venäjä on ristiriitaisista aineksista koottu hybridi, kulttuuriselta monimuotoisuudeltaan ainutlaatuinen maailmassa.

Sen itseymmärrys monoliittina häiritsee Venäjän kehitystä. Historiallisen monikansallisuuden tunnustaminen lisäisi maan dynamiikkaa.

Historiallisen monikansallisuuden tunnustaminen lisäisi Venäjän dynamiikkaa.

Tänään globalisaation rautakorko työntää pieniä kieliä näkymättömyyteen yhä nopeammin. Niiden ääni hukkuu markkinoiden ja valtakielten monologiin.

Maailman yhteen muottiin sullova globalisaatio on yhdistetty kapitalistisiin markkinavoimiin, mutta samaa yhdenmukaistamista edisti myös Marxin ja Engelsin sosialistinen teollisuusutopia ainakin neuvostomallina.

ILMOITUS

Uralilaiseen ikkunan peruskysymys onkin pienten kansojen identiteetti. Onko niiden modernisoituminen mahdollista omaehtoisesti, itseään kadottamatta?

Alkuperäiskansat eivät voi kieltäytyä nykyisyydestä. Kuitenkin uralilainen henki tarjoaa ehkä vaihtoehtoja nykyajassa. Sitä elvyttämään on syntynyt uusi kulttuuriliike, etnofuturismi, joka perustaa yhtenäiselle uralilaisuudelle ja tekee näkyväksi vaihtoehtoisen kolmannen maailman näkökulman. Se pyrkii modernisaatioon omaehtoisesti, oman tahtonsa säilyttäen, ei suuria kansoja tahdottomasti kopioimalla

Varhainen etnofuturisti, komilainen Kallistrat Zakov (1866–1926), kirjailija ja filosofi oli yhteistyössä muun muassa mordvalaistaustaisen Maksim Gorkin kanssa. Hän esitti kaikki nykyaikaiset ”vihreät” ideat: metsä kotina, kosmisuus ja universaalisuus, harmonia luonnon ja kaikkeuden kanssa. Zakov uskoi että luontoyhteytensä säilyttäneillä kansoilla on paljon annettavaa ”väsyneelle lännelle”. Hänen kotinsa oli koko pohjola, sen kehittämä kansankulttuuri.

Nykyaikaan sovelsi uralilaisia ajatuksia myös Neuvosto-Venäjältä Amerikkaan emigroitunut tunnettu sosiologi Pitirim Sorkin, kansallisuudeltaan hänkin komi. Hän pohti teollisen yhteiskunnan valtavien hierarkioiden synnyttämän vieraantumisen voittamista.

Hänen ”maaseudun sosiologiansa” ja ajatuksensa ”perhemäisistä” suhteista sekä vuorovaikutuksellisesta solidaarisesta yhteisöllisyydestä juontuivat lapsuudenkokemuksiin komilaisessa kyläyhteisössä.

Uralilainen maailma merkitsee Ropposelle vastakohtaa indoeurooppalaiselle kulttuuri-imperialismille. Uralilaisuus, jälkimoderni kansainvälinen heimoaate voi toimia vastarintana suurvaltojen yhtenäistävää globalismia vastaan.

Ropponen viittaa pietarilais-mordvalaiseen runoilijaan Sergei Zavjaloviin (suomennettu Joulupaasto, Savukeidas 2012), joka on runoudessaan tehnyt Venäjän näkymättömiin työnnettyä suomalais-ugrilaisuutta näkyväksi.

Zavjalov toteaa: ”Imperialismi on globalismia käyttäen marginalisoinut totaalisesti etnisyyden kaventaen sen lokalismiksi ja poistaen kansallisen projektin sellaisenaan”.

Tässä lokalismilla ymmärretään umpioitunutta provinsialismia, kielellistä ja kulttuurista reservaattia, joka kadottaa universaalin ihmisyyden perspektiivin ja suvereenisuuden

Kansallinen projekti on Zavjalovin mukaan vastarinnan muoto, liittoutuihan pienten kansojen nationalismi Euroopassa demokratian kanssa suurten imperialismia vastaan. Jo venäläinen vallankumouksellinen demokraatti Aleksandr Herzen sanoi 1800-luvun puolivälissä, että suurten kansojen nationalismi toimii pienten alistamiseksi, pienten taas vastustaakseen tätä suurempien sanelupolitiikkaa.

Myös suomalaisuus voidaan ymmärtää jälkikoloniaalisesta näkökulmasta. Tero Vadènin mukaan suomalaisuudessa on yhä havaittavissa kolonialismin ja pakkoassimilaation seurauksia: psyykkisiä kouristuksia, itsemurhia, alkoholismia, mielisairauksia – koko Kullervon kirous ja vimma.

Ropponen sanookin, että myös suomalaiset tarvitsevat vapautumista alusmaan ajatuskrampeista ja uralilaisessa tajunnassa särkevästä metsäkodin ja (sosiaalisen) teknologian välisen ristiriidan työstämistä. Uralilaisten juurien tiedostaminen merkitsee suomalaisuudellekin vaihtoehtoa.

Ville ropponen: Uralilainen ikkuna. Savukeidas 2012. 192 sivua