Millainen on hyvä ihminen ja miten tätä elämää pitäisi elää? Jokainen sukupolvi esittää itselleen tämän saman kysymyksen taiteensa ja filosofiansa kautta.
Tätä kysyi kysymästä päästyään myös belgialais-ranskalainen laulaja-lauluntekijä Jacques Brel (1929–78). Hänen mielestään elämässä on kaksi tärkeää päivää: syntymä- ja kuolinpäivät. Mikään siinä välissä ei ole erityisen merkittävää.
Brelin karheat laulut kertovat rakkaudesta, kuolemasta ja elämäntaistelusta. Hänen tuotantonsa sisältää nelisensataa laulua, joista Suomessa tunnetaan kolmisenkymmentä.
Kansallisteatterin näyttelijä Timo Tuominen on esittänyt Brelin lauluja yhtyeensä kanssa mm. Kansallisteatterin klubilavalla.
Tuomisen ohjelmistoon kuuluu parikymmentä Brelin laulua, joita hän kuvaa rajuiksi, kauniiksi, rosoisiksi, herkiksi, jopa katkeriksi, jotka ovat täynnä sateen helmiä, tuulen voihkeita ja öisen kaupungin houreita kuten laulussa Amsterdam.
Runoutta luusereiden puolella
Tuominen yhtyeineen esiintyi Kajaanin Runoviikolla, koska Brelin laulut ovat hänen mielestään runoutta parhaasta päästä.
– Emme ole rockyhtye vaan laulujen sanat ovat tanakasti etusijalla. Haluan olla Brelin työn jatkaja ja hänen laulujensa sanojen sanoman levittäjä suomen kielellä.
– Näistä asioista pitää puhua ja pitää huutaa. Minulle tulee esiintyessäni aina hyvä olo, kun voin levittää Brelin ajatuksia ja tuntemuksia suomalaisille kuulijoille. Hänen lauluissaan ei ole yhtään tyhjää kappaletta. Vaikka joku laulu tuntuisi aluksi hömpältä, siitä löytyy aina asia ja juju. Hän on aina vähempiosaisten ja luusereiden puolella. Siksi kai koen hänen laulut omikseni, juuri kuin minulle tehdyiltä, Tuominen selventää.
Suurinta on rakkaus
Tuominen esittää aina Rakastakaa-laulun viimeisenä numeronaan, koska se niputtaa yhteen sen, mistä Brel haluaa lauluissaan puhua.
– Hän ei ollut naisvihaaja. Hän oli kasvanut sodan jaloissa ja ainoa ja suurin asia hänelle oli rakkaus. Siihen voi turvata ja se riittää. Se on laaja, maailmoja syleilevä käsite, mutta kun sen tajuaa, että rakastakaa, sen kautta avautuu avarat ja kauniit näköalat.
– Ajassamme on niin paljon kauheuksia ja paskaa, että ei haittaa, vaikka Breliä pidettäisiin nihilistisenä romantikkona. Hän oli rehellinen jätkä, joka ei halunnut pysytellä niissä kaavoissa, mikä miellytti enemmistöä. Porvarit-laulu kiellettiin Ranskan radiossa. Sen olen kääntänyt itse, koska haluan tuoda sen sanoman tarkasti esiin.
Uusia suomennoksia
Tuominen syntyi Salossa 1964 ja kävi koulunsa Ilmajoella. Hän on ollut nyt kahdeksan vuotta näyttelijänä Kansallisteatterissa.
Tuominen on kääntänyt 20 Brelin laulua, joita ei ole aikaisemmin käännetty eikä esitetty suomeksi.
Parhaillaan hän valmistelee yhtyeensä kanssa niistä kokonaisuutta ensi vuonna esitettäväksi. Myös levy on tulossa.
Tuomisen yhtyeessä soittavat Tomi Rikkola, Tuomo Kuure, Marko Roininen ja Juha Menna.
– Bändi on aina sama. En halua tuuraajia. Tärkeintä on, miten bändi jää kuuntelemaan minua ja minä heitä. Koska laulujen sanat ovat esityksessä ja tulkinnassa etusijalla, on tärkeää, että bändi pystyy akustisesti tulkitsemaan minun tunnelmiani ja luomaan herkkää musiikillista tunnelmaa.
Tuominen ei osaa tarkkaan sanoa kuinka paljon Brel-faneja Suomessa on, mutta ainakin aika paljon ja koko ajan heitä tulee lisää.
– Brelin laulut ovat aiheiltaan yleisinhimillisiä, meidän jokaisen elämää koskettavia, että ne sopivat jokaiselle sukupolvelle, ovat siis ajattomia. Ja mikä tärkeintä, ne eivät ole missään tilanteessa mauttomia.
Vuonna 1973 Brel vetäytyi asumaan Marquesasaarille Ranskan Polynesiaan ja palasi 1977 Pariisiin levyttäen hyvän vastaanoton saaneen viimeisen albuminsa.
Brel oli kova tupakoitsija ja hänessä havaittiin keuhkosyöpä 1973. Brel kuoli 1978 ja hänet haudattiin Marquesassaarille Paul Gaugaunin haudan viereen.