Jyrki Katainen perusteli Espanjan 100 miljardin pankkitukea sanomalla, että ilman apupakettia Suomeen tulee talvi kesän keskelle. Jutta Urpilainen on muistutellut vuoden 2008 finanssikriisin aiheuttamista konkurssiaalloista ja työttömyydestä. Annika Lapintien mukaan valittavana on joko pankkituki tai 1990-luvun lama. Vaihtoehtoja ei ole, kuten Margaret Thatcher tapasi sanoa.
Suomi kannattaa pankkitukea ehdoilla, jotka ovat 100 miljardin lainan antaminen Espanjan valtiolle, pankkien omistajavastuu sekä pankkien uudelleenjärjestely niin, että elinvoimaiset pelastetaan ja elinkelvottomat ajetaan alas. On erinomaista, että Suomi vaatii pankkien pelastamiseksi vastikkeellisuutta – jos pankkisektoria ei koske yrittämiseen sisältyvä konkurssiriski, ei sen myöskään yksityistä liiketoimintaa oleman pidä.
Sen sijaan on hämmentävää, miksi vasemmisto ei kyseenalaista tätä 100 miljardin kierrättämistä yksityisille pankeille Espanjan valtion kautta. Espanjalla on velkaa 735 miljardia euroa ja tukipaketti kasvattaa sen velkasuhdetta bruttokansantuotteeseen nähden noin 10 prosenttiyksikköä kertarysäyksellä. Tämä ajaa säästöpolitiikkaan hirttäytyneen Espanjan oikeistohallituksen toteuttamaan lisää leikkauksia, jotka tulevat kasvattamaan entisestään työttömyyttä ja epävarmuutta.
Suomalaiset poliitikot ovat vaihtaneet kylmän analyysin halpahintaiseen moralisointiin.
Espanjan tilanne osoittaa, että Euroopan pankkisektori on vakavassa kriisissä. Pelko näkyy markkinakäyttäytymisessä: viimeksi kuluneiden viiden vuoden aikana Euroopan suurpankkien markkina-arvosta on sulanut 80 prosenttia eli yli 2 000 miljardia euroa.
Yleensä muistetaan, että euromaiden julkisvelka on 87 prosenttia suhteessa bkt:hen, mutta yhtä usein jätetään sanomatta, että euroalueen kokonaisvelka on 460 prosenttia, kun mukaan lasketaan kotitalouksien, yritysten ja pankkien velat. Yhteisvaluutta mahdollisti liian halvan lainarahan nimenomaan vaihtotaseeltaan alijäämäisten ja kilpailukykyään menettävien maiden kotitalouksille ja yrityksille.
Välimeren maat ovat sitoutuneet jo 420 miljardin säästöohjelmiin, jotka tulevat kasvattamaan työttömyyttä ja laskemaan kysyntää. Kuripolitiikan seurauksena kotitalouksien ja yritysten maksuhäiriöt tulevat lisääntymään, mistä johtuen pankit muuallakin kuin Espanjassa ovat helisemässä. Koska infektio on jo levinnyt, ei pidä tuudittautua ajatukseen, että Espanjan pankkisektori jäisi ainoaksi avuntarvitsijaksi.
Koska Euroopan johtajat ovat luvanneet pelastaa jok’ikisen eurooppalaisen suurpankin veronmaksajien kustannuksella, ei ole näköpiirissä, että julkinen velkaantuminen saataisiin euroalueella hallintaan. Koska heikot maat eivät kykene pelastamaan omin voimin pankkisektoreitaan, pankkikriisin ratkaiseminen on tehtävä keskitetysti ja kokonaisvaltaisesti, eurooppalaisesti. Vasemmiston tulee vaatia kierteen katkaisemista, jossa yksityistä ongelmavelkaa muutetaan julkiseksi ongelmavelaksi.
Euroopan pankkiviranomaisen tulee puhdistaa maineensa ja toteuttaa kriittinen, mutta realistinen arvio koko Euroopan pankkisektorin pääomatarpeesta. Tämän todellisen stressitestin jälkeen pankkiviranomainen alkaa yhdessä vakausmekanismien kanssa kanavoida rahaa suoraan pankeille valtioiden velkaannuttamisen sijaan. Heikot pankit on ajettava alas ja avusta on saatava vastikkeeksi osakkeita, jotka talletetaan vakausmekanismeihin euroalueen yhteisomistukseen.
Pankeilta on estettävä keinottelu asiakkaidensa veloilla ja säästöillä. Pankkien johtokuntien tulee vastata tekemistään päätöksistä henkilökohtaisella varallisuudellaan. Lisäksi avustettavilta pankeilta kielletään bonukset ja optiot. Vain näillä järeillä institutionaalisilla ja lainsäädännöllisillä toimenpiteillä Euroopan pankkisektori voidaan tervehdyttää.
Suomen hallituksen ajama linja sijoittajavastuusta ja takuista tukipakettien ehtona on jonkinlaista edistystä europolitiikassa, mutta ne eivät poraudu eurokriisin taloudellisen ytimeen. Vaihtoehdot tukipaketista tai suurlamasta on väärin asetettu. Vakava talouskriisi on jo olemassa ja sen pahentuminen on lyhyellä aikavälillä väistämätöntä. Suomen tulee ajaa europolitiikkaa, jolla autetaan avuntarvitsijaa maksamaan velkansa takaisin. Nyt käyttöön on otettu keinot, joilla tuhotaan “autettavan” takaisinmaksukyky ja tulevaisuus.
Kriisin ratkaiseminen ei edellytä perussopimuksen muuttamista tai suurempaa liittovaltiokehitystä. Se edellyttää kuitenkin eurooppalaista yhteistyötä, johon Suomi, Saksa ja Ranska eivät viimeisen parin vuoden perusteella ole valmiita. Koska Euroopan kansat eivät kykene yhteisvaluutalta edellytettävään yhteistyöhön, olisikin Suomen ja koko muun Euroopan etujen mukaista vaatia yhteisvaluutasta luopumista keskitetysti ja hallitusti. Vaikka viimeisintä tukipakettia perustellaan vaihtoehdottomuuden retoriikalla ja totaaliromahduksen estämisellä, on todennäköisempää, että se vain nopeuttaa euron kaoottista hajoamisprosessia, jossa nationalismi ilmenee sosiaalidarvinismina ja fasismina. Kreikan toisissa vaaleissa 425 980 ihmistä äänesti natsipuoluetta.
Suomalaiset poliitikot ovat vaihtaneet kylmän analyysin halpahintaiseen moralisointiin. Tämä on normaaleissa olosuhteissa ymmärrettävää, joskin halpamaista, mutta nykyisessä vakavassa tilanteessa anteeksiantamatonta. Tämän välttäminen edellyttää vasemmiston sisällä itsekriittistä ja ennakkoluulotonta keskustelua eurokriisin syistä ja ratkaisuista, koska puolueen europolitiikka ja vasemmiston vaihtoehto ovat vielä kaikkea muuta kuin selvillä.
Kirjoittaja on Vasemmistoliiton puoluevaltuuston ja eurooppapoliittisen työryhmän jäsen.