Kreikan sunnuntaiset parlamenttivaalit olivat täystyrmäys kahdelle perinteiselle suurpuolueelle, sosialidemokraattien Pasokille sekä konservatiiviselle Uudelle demokratialle (ND).
Kun nämä kaksi puoluetta ovat yleensä saaneet yhteensä suunnilleen 80 prosenttia äänistä, nyt niiden yhteinen äänimäärä oli noin 32 prosenttia.
Kun reilut 92 prosenttia äänistä oli laskettu, Uusi demokratia oli kärjessä 19,2 prosentin ääniosuudella. Tappiota edellisiin vaaleihin verrattuna kertyi yli 14 prosenttiyksikköä.
”Vyönkiristyspolitiikka on kärsinyt nöyryyttävän tappion.”
ND oli kuitenkin saamassa uuteen parlamenttiin ainakin 109 paikkaa, koska suurin puolue saa 50 bonuspaikkaa.
Kreikan parlamentissa on 300 paikkaa. Alustavassa vaalituloksessa ei ole mukana vielä aivan kaikkia paikkoja, koska 12 paikkaa jaetaan tasauspaikkoina.
Vasemmistoliitto suurin voittaja
Vaalien suurin voittaja oli radikaalin vasemmiston liitto Syriza. Se on punavihreä vaaliliitto, jonka merkittävin osa on vasemmistoliitto Synaspismos.
Syriza oli saamassa 16,6 prosenttia äänistä ja 51 paikkaa. Puolueen ääniosuus lähes kolminkertaistui.
Syrizasta tulee parlamentin toiseksi suurin ryhmä. Synaspismonin puheenjohtaja Aleksis Tsipras pääsee toisena yrittämään hallituksen muodostamista, mikäli ND:n johtaja Antonis Samaras ei saa hallitusta kasaan.
”Tämä on muutoksen viesti, viesti Euroopalle, että rauhanomainen vallankumous on alkanut”, sanoi Tsipras vaalituloksen alkaessa selvitä.
”Saksan liittokanslerin Angela Merkelin on syytä tietää, että vyönkiristyspolitiikka on kärsinyt nöyryyttävän tappion”, jatkoi Tsipras. ”Kreikan kansa on vaaleissa hylännyt lainasopimuksen, joka solmittiin ilman sen suostumusta.”
Demarien kannatus romahti
Tsipras sanoi pitävänsä kiinni ennen vaaleja asettamastaan tavoitteesta eli sellaisen vasemmistohallituksen muodostamisesta, joka hylkäisi EU:n ja IMF:n kanssa solmitun lainasopimuksen ja ”pysäyttäisi kansakuntamme ennalta määrätyn kurssin kohti kurjuutta”.
Vaalituloksia tarkastelemalla tavoite vasemmistohallituksesta vaikuttaa mahdottomalta. Vaikka kaikki eriseuraiset vasemmistopuolueet lähtisivät sittenkin mukaan, ei niiden takana ole yli puolta parlamenttipaikoista.
Kolmanneksi vaaleissa tuli entinen suurpuolue, sosialidemokraattinen Pasok, joka sai 13,4 prosenttia äänistä ja 41 paikkaa.
Pasok on pahoin ryvettynyt ND:n ohella toisena Kreikan kurjuuden pääarkkitehtinä. Se menetti kannatuksestaan yli 30 prosenttiyksikköä.
Lisäksi Pasok on väliaikaishallituksessa sitoutunut EU:n ja IMF:n kanssa neuvoteltuun pakettiin, jota Syriza/Synaspismos siis vastustaa.
Veteraani ja tulokas
Kreikan perinteinen, vanhakantainen kommunistipuolue KKE sai 8,4 prosenttia äänistä, missä oli vajaa prosenttiyksikkö nousua. Puolue oli saamassa 26 paikkaa.
KKE on etukäteen sulkenut ulos hallitusyhteistyön Syriza/Synaspismosin kanssa. Tosin puolueen sisällä ei tiettävästi ole oltu aivan yksimielisiä asiasta.
Vasemmistopuolueista parlamenttiin pääsee myös toissa vuonna perustettu Demokraattinen vasemmisto (Dimar), jolle numerot näyttivät 6,1 prosentin ääniosuutta ja 19 paikkaa.
Tulosta voi pitää pettymyksenä puolueelle, joka pari kuukautta sitten kilpaili gallupeissa suurimman vasemmistopuolueen asemasta.
Dimarin perustivat Synaspismosista eronneet jäsenet, joiden mielestä puolueen olisi pitänyt suuntautua läheisempään yhteistyöhön Pasokin kanssa.
Äärioikeisto nousi
Vasemmiston ohella myös äärioikeiston puolueet lisäsivät kannatustaan.
Eniten niistä sai kannatusta sai vasta pari kuukautta sitten perustettu oikeistopopulistinen Itsenäiset kreikkalaiset -puolue, jolle mitattiin 10,5 prosentin kannatus ja 33 paikkaa.
Vaalien lähestyessä alkoi gallupeissa kiriä Kultainen aamunkoitto -puolue, joka edustaa todella äärimmäistä äärioikeistoa. Se menestyi myös itse vaaleissa 6,9 prosentin kannatusosuudellaan. Paikkoja oli tulossa 21.
Aikaisemmin puolue ei ollut ylittänyt kolmen prosentin äänikynnystä.
Itsenäisten kreikkalaisten ja Kultaisen aamunkoiton jalkoihin jäi tällä kertaa ainoa vanhassa parlamentissa edustettuna ollut äärioikeiston puolue, kansalliskonservatiivisia ja ortodoksisia arvoja korostava LAOS. Jos sen ääniosuus, 2,9 prosenttia, pitää loppuun saakka, jää se äänikynnyksen alapuolelle.
Äänikynnyksen alle oli jäämässä myös vihreät (2,9 prosenttia), joka Kreikassa lasketaan lähinnä vasemmistoon.
Vaikeat hallitusneuvottelut
Tällä vaalituloksella on vaikea muodostaa minkäänlaista toimivaa enemmistöhallitusta.
Vain ND ja Pasok ovat parlamenttiin selvinneistä puolueista sitoutuneet vyönkiristyspakettiin. Ne saattavat saada hädin tuskin puolet paikoista, mikä ei ole vahva hallituspohja.
Mutta lainapakettia vastustavien puolueiden yhteishallitus taas edellyttäisi yhteistyötä vasemmiston ja äärioikeiston välillä, mikä vaikuttaa mahdottomalta.
Vahvimmilla hallituspelissä on sittenkin bonuspaikkojensa ansiosta ND.
Villi arvaus: hallituksen muodostavat ND ja Pasok täydennettynä Dimarilla. Uusi hallitus neuvottelee joitakin kosmeettisia muutoksia lainapakettiin. Hallituksesta ei tule vahva, ja uusintavaalit ovat edessä melko pian.