GULAG – vankileirien saaristo alkoi ilmestyä Ranskassa vuonna 1973. Sen jälkeen kahdeksan vuotta leireillä viettänyt Nobel-kirjailija Aleksandr Solženitsyn karkotettiin kotimaastaan.
1970-luvun Suomessa Neuvostoliiton vankileireistä kertova romaani oli kuuma peruna. Suomenkielisen käännöksen ensimmäinen nide julkaistiin Ruotsissa vuonna 1974 sen jälkeen kun Solženitsynin suomalainen kustantaja Tammi oli hylännyt teoksen. Kaksi myöhempää osaa julkaisi tamperelainen pienkustantaja. Kaikki kolme ovat jo pitkään olleet keräilyharvinaisuuksia.
Nyt Esa Adrianin suomennos ilmestyy yhtenä 1 300-sivuisena niteenä Sofi Oksasen Silberfeldt-kustantamon julkaisuna. Uutta kirjassa ovat Oksasen esipuhe ja Martti Anhavan saatesanat ”punaisesta lihamyllystä”.
Lähes kolme miljoonaa pakkotyöläistä.
Anhavan mukaan vuosien 1934–40 välillä leireihin lähetettiin arviolta seitsemän miljoonaa ihmistä. Vuoden 1953 alussa GULAGin hallinnoimien leirien ja työsiirtoloiden piirissä oli lähes kolme miljoonaa pakkotyöläistä. Salaisen poliisin päällikkö Lavrenti Berija allekirjoitti 1,2 miljoonaa pakkotyövankia koskevan armahduspäätöksen maaliskuussa 1953, kolme viikkoa Stalinin kuoleman jälkeen. Virallisesti GULAG lakkautettiin vuonna 1960.
”GULAG elää mielenlaadussa”
Sergei Kovaljov, neljä vuotta leirivankina elänyt biofyysikko ja ihmisoikeusaktivisti, totesi haastattelussa tammikuussa 2012 GULAGin elävän edelleen venäläisten mielenlaadussa, heidän orjailevissa tavoissaan, siinä miten halukkaasti he mukautuvat propagandaan ja valheisiin ja miten piittaamattomasti he suhtautuvat oman kansansa kohtaloon ja vallanpitäjien rikoksiin.
Sofi Oksanen perustelee kirjan uudelleenjulkaisua muun muassa sillä, että 1900-luvulla reagoitiin hitaasti ja laimeasti kansanmurhiin ja vastaaviin rikoksiin.
”Näistä rikoksista, joiden kirkkaimpina tähtinä loistivat Leninin ja Stalinin aikaansaannokset, natsien holokausti sekä Kiinan ja Kambodžan kansanmurhat, vain natsien tekoja on järjestelmällisesti tutkittu ja tuomittu – ilmeisesti lähinnä sen ansiosta että natsihallinto hävisi Euroopan maaperällä käydyn suursodan.”
”Neuvostojärjestelmän ihmisoikeusrikokset, terrori, pakkokollektivisointi, tahallisesti aiheutetut nälänhädät, väestönsiirrot ja vuosikymmenten mittaan rakennettu vankileiriverkosto eivät muistuta mitään mistä lännellä olisi omaa, verrannollista kokemusta. Ne eivät vastaa lännen käsitystä traumasta, niiden käsittelyyn ei ole tarpeeksi välineitä. Venäläisten oma mielenkiinto aiheeseen on pientä. Stalinia ollaan jälleen kohottamassa Venäjän suurimpien kansansankareiden joukkoon, eikä hänen terrorinsa toteuttajiin ole missään vaiheessa kohdistettu Nürnbergin oikeudenkäyntejä vastaavia oikeustoimia”, Oksanen toteaa.