TR1 Taidehallissa Tampereella avataan perjantaina kansainvälinen visuaalisen runouden näyttely, jollaista Suomessa ei aiemmin ole nähty.

Text Art -näyttely on koottu yhteistyössä manchesterilaisen Bury Art Museumin kanssa. Näyttelyssä on esillä videoteoksia, installaatioita, valotöitä ja paperitöitä.

– Visuaalinen runous on katsottavaksi tehtyä runoutta, selvittää näyttelyn toinen kuraattori Karri Kokko.

Hän täsmentää, että visuaalinen runous on silmin aistittavaa, mutta sillä on yhteys kirjoitettuun ja kuultuun kieleen. Tekstin kuvittamisesta ei ole kyse.

Kollaasintekijä yhdistelee erilähtöisiä aineksia ja saa aikaan jotain, joka on yhtä aikaa molempia. Syntyy kuva, joka ei tyhjene katseeseen, tai runo, joka ei aukene pelkällä sisäluvulla.

ILMOITUS

Tietokone mukana luomistyössä

Taidehalliin kootusta näyttelystä löytyy hyvin monennäköistä katsottavaa runoutta. Kokko puhuukin visuaalisen runouden janasta, jonka toisessa päässä on vain tekstiä, toisessa päässä teos taas on pelkistynyt kuvaksi.

Janan kuvallista ääripäätä näyttelyssä edustaa Jukka-Pekka Kervisen työt, jotka voisi luokitella abstraktin kuvataiteen edustajiksikin.

– Kervisellä on töissään jokin alkuteksti, jonka hän ajaa tietokoneohjelman läpi. Ajon lopputulokset ovat esillä näyttelyssä. Jokaiselle tekstille taiteilija tekee oman ohjelman.

Kuvan luomiseen osallistuu siis taiteilija ja tietokoneohjelma.

– Mukana on lisäksi myös sattuma, jota taiteilija ei hallitse, Kokko kertoo.

Tietokoneella on tärkeä roolinsa muissakin näyttelyn töissä. Tietokone on joko väline, jolla teos valmistetaan tai väline, jolla teos esitetään. Kielen osaksi jää usein materiaalina oleminen.

Taiteilijat usein monilahjakkuuksia

Visuaalinen ei ole täysin uusi ilmiö runoudessa. Sitä kokeiltiin jo 1960-luvulla. Viime vuosina se on tullut uudestaan suosituksi. Syitä on Kokon mukaan useita. Niistä keskeinen on juuri teknologian kehitys. Se mahdollistaa myös lajityyppien ristisiitokset.

Suosiota selittää myös se, että taiteilijat ovat usein monilahjakkuuksia sekä visuaalisen runouden kansainvälisyys. Katseltavaa runoutta ei tarvitse kääntää muille kielille. Kuvanlukutaito on oleellisempaa kuin sisälukutaito.

Näyttely käsittää pääasiassa englantilaisten ja suomalaisten taiteilijoiden visuaalista runoutta.

Mukana ovat seuraavat taiteilijat ovat Tony Lopez, Shaun Pickard, Steve Miller, Derek Beaulieu, Liz Collini, Tytti Heikkinen, Satu Kaikkonen, Jukka-Pekka Kervinen, Tiina Lehikoinen, Marko Niemi, Mia Toivio ja J.P. Sipilä.

Mukana on myös kuraattorina toimivan Kokon töitä. Hän on helsinkiläinen runoilija ja kirjallisuuslehti Parnasson runoustoimittaja.

Näyttelyn toinen kuraattori on Bury Art Museumin johtaja, runoilija Tony Trehy.

Tampereen taidemuseon tuottama Text Art – Katseltavaa Runoutta, Poetry for the Eye -näyttely on yleisölle avoinna TR1 Taidehallissa Väinö Linnan aukiolla 31.3. - 29.4. välisen ajan.