Ann-Mari Lindberg oppi natsitervehdyksen koulutyttönä 1930-luvulla.

Seinälle heijastetulla videolla nainen muistelee sota-ajan lapsuuttaan. Helsingin keskustassa Pursimiehenkadulla asuneelle perheelle hankittiin kaasunaamarit ja äiti ompeli lapsille lumipukuja. Myöhemmin maalla Siuntiossa teurastettiin sika.

Väliin on leikattu pätkiä suomalaisista propagandaelokuvista. Venäläisiä sotavankeja kutsutaan syöpäläisiksi ja rotiksi. Isoisän maatilalle sijoitetut seitsemän venäläisvankia olivat pienen tytön kokemuksissa kuitenkin kaikkea muuta kuin vihollisia.

Kuvista hätkähdyttävimmässä mies, ilmeisesti rehtori, seisoo korokkeella taustallaan rinnakkain riippuvat Suomen lippu ja hakaristilippu. Etualalla on pienten lasten pellavapäitä. Joku niistä saattaa kuulua videolla puhuvalle Ann-Mari Lindbergillekin. 1935 syntynyt Lindberg sai militaristisen kasvatuksen Helsingin saksalaisessa koulussa ja jo sitä ennen ”kidergartenissa”, jota hän muistinsa mukaan alkoi käydä noin kolmivuotiaana.

Lindbergin kertomuksesta, vanhoista uutisfilmeistä ja still-kuvista muotoutuu Carl Sebastian Linbergin 18-minuuttinen videoteos Koti ja isänmaa, joka on parhaillaan nähtävillä helsinkiläisessä MUU galleriassa. Siinä Lindberg pyrkii tätinsä kokemusten kautta kertomaan jotain myös meistä. Suomi on edelleen hyvin militaristinen ja väkivaltainen maa, ja Lindberg uskoo edellisten sukupolvien kokemusten heijastuvan jollain tavalla meihinkin, sitä tiedostamatta.

Heil Hitleriä koulussa

Ann-Mari Lindberg pantiin jo 1930-luvun puolella saksalaiseen kouluun, koska hänen mukaansa isä oli saksalaismielinen kurinpitäjä. Koulussa lapset heiluttivat hakaristilippuja ja tekivät Heil Hitler -tervehdyksiä. Koti ja isänmaa -teokseen on taltioitu Linbergin saksalaista koulua esittävä piirros, jossa koulun oven päällä on kaksi natsilippua.

ILMOITUS

Lindberg muistelee lapsuudestaan, että kuri oli kova ja heikkoutta ei saanut näyttää. Sota-aikana naisia kiellettiin itkemästä. Näin tehtiin myös lasten suojelemiseksi, mutta olivathan pommitusten jäljet ja lehtien kuolinilmoitukset nähtävissä. Isältä piilossa sotaa leikittiin kaasunaamarit päässä.

Sodan jälkeen tästä kaikesta vaiettiin, Lindberg kertoo. Sotaveteraanit korkeintaan vaihtoivat kokemuksia, mutta muut eivät jaksaneet heitä kuunnella. Oli halu päästä elämässä eteenpäin ja sitä siivitti kymmenen vuotta kestänyt voimakas talkoohenki.

Lindberg kertoo, että sotatrauma iski vasta paljon myöhemmin.

– Olin aivan avuton, kun nelikymppisenä sairastuin psykoosiin. Hälytysajoneuvojen äänet muistuttivat tietysti sota-ajasta. Oli kuolemanpelko ja epävarmuus, mutta nyt se on poissa.

Rasismi ei ole isänmaallisuutta

Carl Sebastian Lindberg sanoo vierastavansa termiä isänmaallisuus muun muassa siksi, että Suomessa se on niin vahvasti kytketty etniseen suomalaisuuteen. Hänen isänmaallisuuttaan voisivat olla hyvinvointivaltion ja tasa-arvon kaltaiset arvot. Sen sijaan termi on nyt kytketty rasismiin ja suvaitsemattomuuteen toisia kulttuureita kohtaan. Nämä puolet ovat vielä lisääntymään päin.

– Yksi näyttelyn tavoite on antaa vähän toisenlaista kuvaa suomalaisuudesta, ettei se olisi pelkästään perussuomalaisten kannattajien määrittelemä asia, sanoo Carl Sebastian Lindberg.

Carl Sebastian Lindberg: Koti ja isänmaa. MUU galleria 1.4. asti. Avoinna ti-pe kello 12–17, la-su kello 12–16. Nähtävillä myös Lindbergin videoteos Maailmanmestareita, dokumentti jääkiekon maailmanmestaruuden juhlinnasta viime keväänä.