Pekka Laihosta tuli neuvostovastainen elokuussa 1968.

Pekka Laiho kuuluu vuonna 1966 pankin räjäyttäneen Lapualaisoopperan näyttelijäsukupolveen. Muutama vuosi eteenpäin ja suuri osa sen produktion nuorista oli järjestäytynyt SKP:n vähemmistön riveihin vallankumousta tekemään.

Laiho valitsi toisin. Hän oli SKDL:n ja SKP:n jäsen, ja nimenomaan enemmistöläinen. Suurin ihanne oli SKDL:n puheenjohtaja Ele Alenius.

Juuri ilmestyneissä muistelmissaan Poika ja kapakkasaatana Laiho kertoo herenneeksi neuvostovastaiseksi viimeistään elokuussa 1968. Tshekkoslovakian miehitys oli pysäyttävä kokemus. Porvariksi hän ei alkanut, mutta liittyi SKP:n jäseneksi keskusteltuaan Kulttuuritalolla Oiva Björkbackan kanssa. Yhteenkään kokoukseen Laiho ei osallistunut. Ainoana tehtävänään hän piti vastustaa SKP:n kaappaamista ”neuvostomielisen stalinistisakin” käsiin.

Muistelmien perusteella poliittinen 1970-luku jätti enemmistöläisenä kulttuuripiireissä vähemmistöön joutuneeseen Laihoon syvät jäljet. Koko vuosikymmen näyttäytyy nyt vihaan ja katkeruuteen tärveltyneenä aikana. Laiho kertoo vihanneensa sinipaitoja ja katsoo heidän käyttäytyneen kuin natsit jakaessaan kaikkialla ihmisiä niihin, jotka ovat heidän puolellaan ja heitä vastaan.

”… päävihollisikseen he kokivat meidät kerettiläiset vasemmistolaiset ja porvarit tulivat vasta sitten”, Laiho kirjoittaa.

ILMOITUS

Kovimmat taistelut käytiin ravintola Kosmoksessa. Siellä hän myös repi suurieleisesti jäsenkirjansa vuonna 1983.

Karmeimpana taistolaisuudessa Pekka Laiho pitää nyt sitä, että ”kaikkein julmimmat ja ylimielisimmät tuomiopäivän pasuunat muistelevat tänä päivänä hymyssä suin ja kaipuun kyynel silmäkulmassaan tätä kaikkea ja kutsuvat sitä milloin ajaksi, jolloin he uskoivat voivansa muuttaa maailmaa, milloin ajaksi, jolloin he lauloivat paljon ja olivat niin nuoria ja hehkuvia idealisteja.”

Turkan hurjat harjoitukset

Pekka Laihon muistelmat palauttavat myös mieleen, että nykyisin pelkkään hömppään keskittyvällä MTV3:lla oli nuoruudessaan kunnianhimoinen televisioteatteri. Siellä tehtiin 1960-luvulla esimerkiksi Juhani Peltosen Salomo ja Ursula, ja siellä Kahden maanantain muistossa kuvaruutuun pääsivät nuoret teatterikoululaiset Heikki Kinnunen ja Vesa-Matti Loiri.

Mainos-TV:n teatterissa näyttelijöitä opetettiin tv-tekniikkaan melkein kädestä pitäen. Yhden näytelmän harjoitukset saattoivat kestää kuukausia.

Yhdeksi Laihon uran huippukohdaksi muistelmissa nousee Jouko Turkan aika Helsingin Kaupunginteatterissa. ”Olen tullut tänne tuodakseni ristiriidan, en sovintoa”, Turkka julisti aloittaessaan vuonna 1975. Syntyivät muun muassa Siinä näkijä missä tekijä ja Tuntematon sotilas.

Turkan harjoitukset olisi pitänyt dokumentoida, Laiho toteaa.

”Siinä määrin valtavaa neroutta, arjen ja ihmisen läpivalaisevia assosiaatioketjuja, upeaa, kuoliaaksi naurattavaa tarkkanäköisyyttä ja tilannekomiikkaa niihin sisältyi. Ja hikeä, kyyneleitä, epätoivoa, onnistumisen riemua, raivoa ja hellyyttä. Intohimoista läsnäoloa kokonaisena raadollisena ihmisenä.”

Huippurooleja Laiho sai tehdä Helsingissä, Turussa ja Tampereella vuoteen 2009 asti. Ensin iski leukemia, sitten petti selkä.

Nyt hän on oireeton ja pelkää markkinavoimiksi kutsuttua kasvotonta hirviötä.

Pekka laiho: Poika ja kapakkasaatana. WSOY 2012. 269 sivua.

Päätoimittaja Sirpa Puhakka

Hyvä lukija!

”Jokainen tilaus vahvistaa meitä tekemään parempaa journalismia, vaihtoehtoa valeuutisille ja humpuukille”, sanoo päätoimittaja Sirpa Puhakka.

Tilaa Kansan Uutiset ja edistät moniäänistä journalismia!