Yhä vailla vastausta
Kun sanotaan ”Helsinki tahtoo Guggenheimin”, mikä tai kuka on tuo Helsinki?
Entäpä Helsingin taidemuseon johtajan Janne Gallen-Kallela-Sirénin rooli hankkeessa sen puuhamiehenä ja toisaalta Helsingin kaupungin eli maksajan edustajana? Kenen tai minkä etua hän ajaa?
Miksi kaupungin pitäisi kantaa liiketoimintaa harjoittavan säätiön riskit ja maksaa vanhentuneesta tavaramerkistä? Miksi päätöksellä on niin kova kiire?
Mitä tapahtuisi, jos edes murto-osa Guggenheimin vaatimista resursseista käytettäisiin olemassa olevien museoiden kehittämiseen? Tai jos summalla tuettaisiin suomalaisen kuvataiteen vientiä?
Mihin katosi ”uudenlainen kaksi- ja kolmiulotteinen taidemuseokonsepti”, josta G-säätiön apulaisjohtaja Ari Wiseman vihjaili syksyllä?
Kumman brändi on kovemmassa nosteessa vuonna 2012, Helsingin vai Guggenheimin?
Mihin Helsingin kaupungin taidemuseon noin 9 000 teoksen kokoelma sijoitetaan, jos ja kun Tennispalatsin ja Meilahden tiloista luovutaan?
Miksi puhutaan Guggenheim-museosta, vaikka kyseessä on oikeastaan näyttelytila tai taidehalli? Valtio ei voi lainmukaisesti rahoittaa museona näyttelytilaa, joka ei täytä museokriteereitä (mm. kokoelman kartuttaminen), miksei tätä huomioida selvityksessä?
Miksi puhutaan vain Bilbaon ”ihmeestä” eikä muista Guggenheim-kohteista? Kuka menee Berliiniin Guggenheimin takia? Kuinka moni edes tietää, että siellä on Guggenheim?
Mikä erottaa Guggenheim-tarjouksen niin sanotusta nigerialaiskirjeestä?
Kun Kaarin Taipale vuosi sitten kuuli Guggenheim-hankkeesta, hänessä heräsivät tutkijan vaistot. Mitä museohanke merkitsisi helsinkiläiselle taiteilijalle tai asukkaalle?
Muun muassa tätä kaupunkitutkija ja Helsingin kaupunginhallituksen nimeämän Demokratia-työryhmän jäsen Taipale pohtii nyt toimittamassaan pamfletissa.
Guggenheimin varjossa (Into 2012) hanketta käsitellään niin talouden, taiteen kuin demokratiankin näkökulmasta.
Aluetalouden ja kulttuurin talouden tutkija Aku Alanen korostaa pamfletissa vaihtoehtolaskelmien tekemisen tärkeyttä.
Guggenheimin teettämä selvitys on Alasen mielestä päivänpaisteinen versio, jossa kaikesta esitetään se toivottu, kaikkein paras mahdollinen ennuste (kävijämäärät, budjettiarviot jne). Alasen mukaan tarvitaan myös sadepäivän versio.
Demokratiavaje vaivaa
Kaarin Taipale listaa Guggenheim-Helsinki -hankkeen ongelmia; pitävien argumenttien puute, talouslaskelmien aukot, väärään suuntaan kulkevat rahavirrat, kulttuurialan tuntemattomuus. Ja nimeää pahimmaksi demokratiavajeen.
Asia valmisteltiin salassa ja tuotiin yllätyksenä kaupunginhallituksen esityslistalle tammikuussa 2011.
Salaisena pidettävä päätös 1,15 miljoonan määrärahasta Guggenheimin-selvitykseen nuijittiin pöytään viikkoa myöhemmin. Vuoden mittaan kysymysten esittäjiä on kehotettu odottamaan selvitystä ja kun selvitys tuli, onkin jo kiire tehdä päätöksiä.
Kolme viikkoa sitten julkaistua Guggenheim-selvitystä ei vieläkään ole käännetty suomeksi.
– Selvityksen lakiosion tulkinta vaatii erittäin hyvää englanninkielen taitoa.
Mihin unohtui taide?
Helsingin taidemuseon ja Nykytaiteen museon entinen johtaja Tuula Karjalainen puolestaan ihmettelee, mihin Guggenheim-keskustelusta unohtui itse taide.
– Keskustelijoita tuntuu vaivaavan kollektiivinen Alzhaimer, kun unohdetaan että Helsingissä on koko ajan kansainvälisiä näyttelyitä, toinen toistaan upeampia.
Teoslainojen saaminen Suomeen ei ole ollut Karjalaisen mukaan vaikeata.
– Suomella on hirveän hyvä maine museomaailmassa.
Myös Guggenheim-säätiön kokoelmasta on ollut näyttely sekä Kiasmassa että Ateneumissa.
Karjalainen kummeksuu myös puhetta G:n kansainvälistävästä vaikutuksesta. Hänen mielestään vaikutus olisi päinvastainen: rajoittava.
– Tähän asti jokaisessa museossa on voitu itse päättää, kenen kanssa on tehty yhteistyötä. Toimintakenttä on ollut 360 astetta, kun se nyt olisi Guggenheim.
Puhe ”visuaalisen lukutaidon laboratoriosta” ei Karjalaisen mielestä tarjoa mitään uutta suhteessa museoyleisöön.
– Museopedagogiikkaa Suomessa on tehty kymmenet vuodet. Tänne tullaan oppimaan sitä.
Koska Helsingin kaupungin taidemuseon kohtalo jää Guggenheimissa kysymysmerkiksi, Tuula Karjalainen pitää hanketta:
– Suomalaisen taiteen ja yleisön kannalta vastenmielisinä, jopa vaarallisena.
Unohdetaan Bilbao
Tohtoriopiskelija, Aalto-yliopiston vanhempi tutkija ja kaupunkimarkkinoinnin asiantuntija Patrizia Hongisto on asunut asunut Helsingin lisäksi Beirutissa, Bernissä, Chicagossa, Lontoossa, Roomassa ja Turussa.
– Ensimmäinen ajatukseni Helsingin Guggenheim-hankkeesta oli: menneen talven lumia, so last season.
Suomella ja Helsingillä on Hongiston mukaan jo vahva brändi, muun muassa innovaatioilla ja koululaitoksella saavutettu.
– Guggenheimin tekemä selvitys osoittaa, että Helsinki on Guggenheimille todellinen jättipotti. Me annamme heille juuri oikean ympäristön poliittisesti ja maantieteellisesti. Nyt pitäisi kysyä hyötyykö myös Helsinki Guggenheimista.
Hongisto muistuttaa, että New York Times listasi Helsingin maailman toiseksi kiinnostavimmaksi matkakohteeksi, ilman Guggenheimia.
Osa brändiä on myös se, miten asioita käsitellään, miten kansalaiset otetaan mukaan.
– Ei olisi hyvä asia Suomelle, jos Guggenheim-päätös vain jyrättäisiin läpi. Naapurissa Ruotsissa sanottaisiin, että meillä ei koskaan tapahtuisi noin, kuvailee Hongisto.
– Ja unohdetaan se Bilbao. Siihen ei Helsinkiä voi verrata, tai sitten olemme tietämättämme hirvittävässä kriisissä.
Pelko leimaa keskustelua
Pamfletin julkaisutilaisuudessa on paikalla myös galleristi Ilona Anhava. Hän oli alkuun ”vähän innostunut asiasta, kun näytti siltä, että suomalaiset taiteilijat saisivat automaattisesti tätä kautta töitään ulkomaille”.
Selvityksen ilmestyttyä mieli muuttui.
– Koska tässä on tehty tunteella ja osittain väärin tiedoin päätöksiä, ei tästä saisi tulla muillekaan arvovaltakysymystä, että jos olen kerran sanonut kannattavani ettenkö voisi asiaa uudestaan miettiä.
Anhava ottaa esiin myös pelon, joka leimaa Guggenheim-keskustelua.
– Tiedän, että tällä hetkellä museoissa toimivat henkilöt eivät uskalla sanoa mielipidettään.
Hän näkee muitakin mystisiä piirteitä G-keskustelussa: Helsingin Sanomat ajaa Guggenheimia ”kuin käärmettä pyssyyn” ja Hufvudstadbladet, joka on suhtautunut hankkeeseen melko kriittisesti, on yllättäen kääntänyt kelkkaansa.
Anhava ihmettelee HBL:n kuvataidekriitikko Dan Sundellin matkaa New Yorkiin, jossa tämä haastatteli Guggenheim-säätiön johtajaa Richard Armstrongia.
– Eihän HBL maksa kriitikoitaan koskaan edes Tukholmaan, Anhava huomauttaa ja viittaa perhesuhteisiin.
Sundell on naimisissa Johanna Ehnrootin kanssa, jonka veli Carl Gustav ”Kisu” Ehnroot istuu G-säätiön hallituksessa.
Janne Gallen-Kallela-Sirén puolestaan istuu Ehnrootin Ekoport-yhtiön hallituksessa ja yhtiöstä järjestyi työpaikka hänen vaimolleen.
Kaupunkilaisten oma vaihtoehto
Koska kyse on julkisista resursseista ja Helsingin arvokkaimmasta tontista, Kaarin Taipale korostaa helsinkiläisten äänen kuulumista.
Taipale ehdottaakin Helsingin kaupunginvaltuustolle, että se kokoaisi eri osaamisalueita, elämäntapoja, arvoja ja ikäryhmiä edustavan työryhmän rakentamaan realistisia vaihtoehtoja Guggenheim-hankkeelle.
– Korkeakouluja, suuria ja pieniä firmoja, kansalaisjärjestöjä, kulttuuri-ihmisiä ja luottamushenkilöitä.
Näin saataisiin Taipaleen mukaan kuva siitä, mihin suuntaan Helsinkiä halutaan kehittää: mitä kaupunkissa todella tarvitaan.
– Onko se näyttelytila vai kenties jotain ihan muuta? Jos kaupungilla on valmius laittaa tällaisia rahoja likoon ja antaa ilmaisia tontteja, sehän on loistava juttu.
Ehkä tämän ajan hengen mukaista olisi kaupunkilaisten yhteinen hanke ylhäältä päin sanellun sijaan? Siinä missä Eiffel-tornista tuli teräsrakentamisen kehityksen myötä maamerkki ja symboli Pariisille, voisiko tämän päivän symboli olla julkinen kaupunkitila?
Kommentti
Opetus- ja kulttuuriministeriössä tehtiin ministeri Paavo Arhinmäen (vas) pyynnöstä arvio Guggenheim-säätiön laatimasta selvityksestä.
Arvio tehtiin kiireellä ja se kostautui asiavirheinä. Omaan silmään pisti ensimmäisenä lähteiden puuttuminen.
Nämä puutteet voi kuitenkin antaa anteeksi tilanteessa, jossa samaan aikaan haaveillaan valtion kymmenien miljoonien eurojen tuesta Guggenheim Helsingille ja Museovirasto joutuu irtisanomaan työntekijöitään puuttuvan kolmen miljoonan takia.
Ministeriön taideyksikön päällikkö Hannele Lehto oikoo Helsingin Sanomien mielipidepalstalla (4.2.) arviota koskevaa uutista. ”Ministeriö ei tyrmää omaa arviotaan eikä ole salannut mitään. Kaikista tehdyistä muutoksista on tiedotettu ministeriön sivuilla välittömästi.”
”Ministeriön kooste on ennen kaikkea keskustelunavaus niihin keskeisiin kysymyksiin, joihin Guggenheim-säätiön selvitys ei anna vastauksia.”
Puutteineenkin ministeriön arvio osoittaa, että Helsingille ollaan myymässä säkkiä, ehkä jopa ilman sikaa.
Moneen kysymyksen on saatava vastaus ennen kuin helsinkiläisvaltuutetut voivat tehdä päätöksensä.
Anna Paju
Yhä vailla vastausta
Kun sanotaan ”Helsinki tahtoo Guggenheimin”, mikä tai kuka on tuo Helsinki?
Entäpä Helsingin taidemuseon johtajan Janne Gallen-Kallela-Sirénin rooli hankkeessa sen puuhamiehenä ja toisaalta Helsingin kaupungin eli maksajan edustajana? Kenen tai minkä etua hän ajaa?
Miksi kaupungin pitäisi kantaa liiketoimintaa harjoittavan säätiön riskit ja maksaa vanhentuneesta tavaramerkistä? Miksi päätöksellä on niin kova kiire?
Mitä tapahtuisi, jos edes murto-osa Guggenheimin vaatimista resursseista käytettäisiin olemassa olevien museoiden kehittämiseen? Tai jos summalla tuettaisiin suomalaisen kuvataiteen vientiä?
Mihin katosi ”uudenlainen kaksi- ja kolmiulotteinen taidemuseokonsepti”, josta G-säätiön apulaisjohtaja Ari Wiseman vihjaili syksyllä?
Kumman brändi on kovemmassa nosteessa vuonna 2012, Helsingin vai Guggenheimin?
Mihin Helsingin kaupungin taidemuseon noin 9 000 teoksen kokoelma sijoitetaan, jos ja kun Tennispalatsin ja Meilahden tiloista luovutaan?
Miksi puhutaan Guggenheim-museosta, vaikka kyseessä on oikeastaan näyttelytila tai taidehalli? Valtio ei voi lainmukaisesti rahoittaa museona näyttelytilaa, joka ei täytä museokriteereitä (mm. kokoelman kartuttaminen), miksei tätä huomioida selvityksessä?
Miksi puhutaan vain Bilbaon ”ihmeestä” eikä muista Guggenheim-kohteista? Kuka menee Berliiniin Guggenheimin takia? Kuinka moni edes tietää, että siellä on Guggenheim?
Mikä erottaa Guggenheim-tarjouksen niin sanotusta nigerialaiskirjeestä?