Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen pääjohtaja Pekka Puska sanoi tiistaina KU:n verkkolehdessä, etteivät lääkärit arvosta terveyskeskustyötä. On myös sanottu, että terveyskeskuksista puuttuu tuhat lääkäriä.
Missä lääkärit siis ovat?
Lääkäriliiton varatoiminnanjohtaja Risto Ihalainen varoittaa, että terveyskeskuksissa työskentelevät nyt viimeiset ”elämäntapaintiaanit”. Hän tarkoittaa lääkärikunnan sitä ikäpolvea, joka oli sisäistänyt 1970-luvulla säädetyn kansanterveyslain ideologian. Nyt viimeisetkin heistä kolkuttelevat vanhuuseläkkeen portteja.
Ihalaisen kuvaama lääkäripolvi valmistui entisenä kunnanlääkäriaikana.
– Piti olla työhullu, mielellään äijä ja kotona huoltojoukot kunnossa, Ihalainen kertoo silloisen työn reunaehdoista.
Uusi lääkäripolvi ei tähän rooliin taivu.
– Perhearvot ovat selvästi yleistyneet nykylääkäreiden mielissä, joka alkaa myös olla kauniimpaa sukupuolta. Päiväkodissa sanotaan, että jos lasta ei ole haettu viiteen mennessä, niin se on sitten lastenkodissa odottamassa. Joustaminen ja potilaskunnalle antautuminen ei ole ollenkaan helppoa nykykuvioissa. Työn reunaehdot eivät kuitenkaan ole muuttuneet samaa tahtia.
Lääkäri tarvitsee tukea
Ihalaisen mukaan uusi lääkäripolvi ei ota työtä vastaan millä tahansa ehdoilla. Avainasemassa ovat kuntien ja kuntayhtymien hallintoratkaisut.
– On selvästi havaittu, että työ terveyskeskuksissa on melko yksinäistä. Lääkäri on potilaansa kanssa kaksin, jolloin selkänojana pitäisi olla johtava lääkäri mielellään samalla käytävällä konsultoitavissa ongelmatilanteissa. Erilaiset hallintohimmelit ovat kuitenkin tuottaneet sen, että johtavat lääkärit ovat jossain sadan kilometrin päässä puhelimella varattavan ajan takana.
– Hallintokuviot ovat vieneet ammatillisen osaamisen tuen mahdollisimman kauas takaportaaseen ja töpinään. Etulinjaan taas tulee hirveän paljon sellaisia ihmisiä, jotka eivät oikeastaan ole autettavissa lääkärikoulun kirjoilla. Mutta luvattua sosiaalityön apua ei ole tähän mennessä kiusallisen paljon näkynyt.
– Sosiaalipäivystykset pyörivät kyllä isommilla paikkakunnilla, mutta eivät ne koko sosioekonomista kurjuutta pysty hoitamaan. Meillä on se tuntuma, että terveyskeskuksissa asioivilla on selvästi keskiväestöä enemmän mielenterveysongelmia, selvästi enemmän päihdeongelmia, selvästi enemmän sosiaalista väliinputoamista.
Keikkalääkärin ei tarvitse riidellä
Nuoret lääkärit hakeutuvat terveyskeskuksia mieluummin vuokralääkäriyrityksiin tekemään keikkaa. Ihalaisen mukaan näiden yritysten vetonaula ei niinkään ole raha, vaan tarkkaan määritellyt sopimuksen reunaehdot.
– Kun päivä on niin sanotusti pulkassa, se myös on pulkassa. Riitelyn kunnanisien kanssa hoitaa vuokrafirman johtaja.
Ihalainen ei kaikesta huolimatta usko, että viimeinen lääkäri sammuttaa kohta terveyskeskuksen valot.
– Kuntien on väkisinkin muutettava systeemeitään, ja notkeimmat ovat sen jo oivaltaneetkin, että nuoriso haluaa joustavaa työn järjestelyä. Se on vaan opittava nielemään, että nelipäiväisiä työviikkoja ja kuusituntisia päiviä kysytään yhä enemmän. Lääkäreillä on oikeus niihin siinä kuin muillakin työntekijäryhmillä.
1990-luvun laman alkaessa Suomessa oli noin 3 700 terveyskeskuslääkäriä. Määrä on edelleen kutakuinkin sama.
– Kunnat eivät ole ymmärtäneet, että vanhojen ”elämäntapaintiaanien” työtavalle perustuvalla mitoituksella ei vaan pärjätä enää. Kun urakkaa on enemmän kuin ehtii kunnialla hoitaa, niin on helppo korjata luunsa kun ei vielä ole sijoittauduttu asuntolainan velkaorjuuteen eikä muuhun merkittävään seutukunnalla.
Haastattelu on osa Kansan Uutisten juttukokonaisuutta, jossa selvitetään perusterveydenhuollon tilaa tänä päivänä lukijoiden lähettämien vinkkien ja kysymysten perusteella.